Moi mä oon Pekka. Päivä on nyt ohi. Mun vaimo Tuija on koneella. On mun ilta hoitaa lapset. Tai itseasiassa kaikki illat on. Olen ihan helvetin väsynyt. Työpäivän jälkeen kotityöt tuntuu raskaalta. En tajua miksi mun pitää tehdä nämä kaikki jutut. Tai tiedänhän mä. Koska vaimo on raatanut lasten kanssa aamusta alkaen. Ja hän on niin paljon väsyneempi.Tai ääneekkäämpi. Ja minä tahdon auttaa. Kantaa korteni kekoon. Mutta olen silti helvetin raato. Tosin sitä ei kannata sanoa ääneen: Alkaa kilpailu siitä kumpi meistä onkaan väsyneempi ja kuinka mä saan käydä töissä ja miten tuollainen työpäivä olisi vaimolle lomaa. Mutta mulle se ei ole. On ihan jes käydä töissä. Mutta joudun olemaan siellä skarppina. Koko ajan. Ja se on helvetti työ, ei lepokoti.
Ja toki mä haluan tehdä rakkauden tekoja mun vaimolle. Haluan auttaa. Olla uuden sukupolven osallistuva isä. Mutta miksi tämä tuntuu kurjalle? Miksi tuntuu että tämä on toinen työmaa? Miksi musta tuntuu ettei isyys ole mun juttu? Vaikka pitäisi. Ja rakastan lapsia. Tuntuu etten tiedä mitä isyys on, ja olen vain vaimoni apupoika. En mies. Tahdon perkele olla MIES. Mutta en jaksa riidellä. Joten olen hiljaa, myönnyn ohjeisiin. Suoritan. SE on helpompaa. Ettei tule riitaa.
Ja mä yritän. Yritän toteutttaa ne ohjeet niin hyvin kuin mahdollista. Ja jos olen epävarma, kysyn. Mutta se on usein väärin. Saan huudon että enkö osaa lainkaan ajatella aivoillani. – Juu osaan mä. Mutta tahdon tehdä kuten hän haluaa. Ettei sitten tule taas sanomista. Ja kun hän huutaa mä tiedän vielä vähemmän. Lamaannun.
Sängyn laidalla istuva isä peittelee pojan ja huokaa. Isä-poikahetki muuttuikin jälleen suorittamiseksi.
-Kaikki se ihanuus jota tahdoin lapselleni antaa hukkui ohjeiden noudattamiseen. Milloinkohan saisin tehdä niitä meidän poikien juttuja. Olla vapaa ohjeista. Olla minunnäköinen isä.
Milloin riittäisin minuna?-
Koetko miehenä, ettet saa olla sinä? Harjoitella, kuulostella, tehdä omin tavoin? Olla isä sellaisena kun sinä ajattelet että isä on. Toteuttaa isyyttä niin kuin tahtoisit.Tai ehkä et kuule, tiedä, mitä sisimpäsi sanoo isyydestä. Sillä ulkoa tulevat ohjeet ja vaatimukset huutavat niin kovaa, että ne peittävät sen alleen? Nainen on löytänyt käytänteet perhe-elämään. Ne ovat toimivat ja järkevät. Nainen on tutkinut kaiken. Mutta…….jostain syystä isyys, miehenä oleminen tuntuu haastavalta. Ei omalta. Epämukavalta. Kaipaukselta.
Nykypäivän tasa-arvoista perhe-elämää opetellessamme mies voi ajautua vaimon apupojaksi, jossa vaimo kertoo, mitä ja miten asiat tulisi kotona tehdä. Millainen sinun tulee olla, että olet mies. Millainen sinun tulee olla, että olet riittävän hyvä isä. Nainen kontrolloi kaikkea, toivoo apua ja pohtii miksi mies jähmettyy, hiljenee, eikä ohjaudu itse, omatoimistesti. Nainen kokee raskaaksi, että joutuu ohjeistamaan toista aikuista. Olemaan hällekin äiti, kannattelemaan koko perhettä. Omien totuttujen ja hyväksi havaittujen toimintamallien keskellä hän ei kykene irrottamaan otettaan vastuusta, levähtämään ja antamaan tilaa toisenlaiselle toteutustavalle, tai toisenlaisille lopputuloksille. ”Jos teet kotityöt, teet kuten minäkin tai et tee ollenkaan.” Kodin velvollisuuksien, kasvatuksen, siivouksen, pyykkivuoren keskellä nainen ärsyyntyy, tiuskii, sanattomin elkein ilmaisee tyytymättömyyden. Ja kun mies arkaillen pyrkii auttamaan, on naisen väsymys jo niin syvä, että hän ei kykene rakentavaan keskusteluun, vaan kivahtaa, käskyttää ja ohjeistaa: antaa etukäteen tarkat ohjeet, kuinka, miten ja milloin mikäkin asia tulee tehdä. Ja mies tekee. Kun tahtoo auttaa.
Nainen kertoo miten miehen tulee olla mies . Äiti kertoo kuinka isän tulee olla isä.
Ja lisäksi vaateita voi tulla myös entiseltä puolisolta tai teini-ikäisiltä lapsilta, äidiltä, appivanhemmilta, yhteiskunnalta. Uusperheessä ilmiö näkyy usein joko entisen puolison kontrollointina, mitä isän tulee tehdä, että hän on riittävän hyvä isä. Tämä voidaan pahimmillaan syöttää myös totuudeksi lapselle:
isä välittää sinusta vain jos tekee/ostaa/käyttäytyy kuten lapsi tai toinen vanhempi tahtoo. Tällä riistetään lapselta isän rakkaus, ja hänen sisälleen tulee tieto, ettei hän ole tärkeä ja arvokas isälle.
Toinen yleinen tapa on biologisen vanhemman hyväntahtoinen tapa pyrkiä liittämään lapsi ja uusi puolisonsa yhteen kertomalla mitä bonusvanhemman tulisi tehdä tai tulisi käyttäytyä lapsen kanssa. Tällöin biologinen vanhempi kuitenkin asettuu lapsen ja aikuisen väliin ja suhteesta ei tule luonnollinen ja aito, vaan biologisen vanhemman miellyttämisen tapa.
Tämän pyörityksen ja vaatimusten äärellä mies kokee itsensä ehkä avuttomaksi, tai ylimääräiseksi. Hän pyrkii täyttämään kaikkien toiveet, kadottaa itsensä, väistyy ja passivoituu. Ja kun mies vetäytyy ja hiljenee, vaimo kokee turvattomuutta ja hakee sitä lisää kontrolloimalla kaikkea, ottamalla lisää vastuuta. Mies katsoo aikansa, kunnes ei enää katso. Lähtee pois henkisesti tai fyysisesti. Lamaantuu tai hermostuu. Tämän myötä naisen turvattomuus jälleen lisääntyy. Ja kehä vahvenee.
Vahvat naiset ovat yhteiskuntamme ylpeyden aihe. Se on pelastanut meidät, maamme on siitä ylpeä. Mutta tämä asetelma, joka sodan jälkeen auttoi naisen selviämään omalla tavalla ja miehen toisella, jätti sisälle myös paljon turvattomuutta ja yksinpärjäämisen taakkaa. Taakkaa, jota emme enää tänä päivänä tarvitsisi.
Myyttien purkaminen on arjen tapojen purkua. Se on maalaisjärjen haastamista ja kyseenalaistamista. Se on pysähtymistä juuri siinä kohdassa, kun ei tee mieli pysähtyä. Kun sinulla on tarve huokausten saattelemana kontrolloida ja ohjeistaa miestäsi kodin asioiden äärellä, mitäpä jos antaisit tänä iltana hänelle vapauden tehdä asiat kuten hän haluaa? Ehkä voisit kysyä miten hän haluaisi illan lasten kanssa viettää, millainen isä hän lapsille haluaa olla ja mitä tukea hän tarvitsee siihen vaimoltaan.
Mitä jos isäinpäivälahjasi tänä vuonna olisikin isän vapautus olemaan hän. Riittävä ja ainutlaatuinen persoona. Isä.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, Uusperheneuvoja Taru Meritie
www.uusperhe.fi
Ajanvaraukset puh. 045 661 6775
