Viime aikoina olen jutellut eri yhteyksissä siitä, miten monella tapaa olemme oppineet pienentämään itseämme. Minäkin.
On tavallista jäädä kiinni jo varhain lapsena meihin asetettuihin raameihin ja sisäistettyihin käyttäytymismalleihin, joita häpeän tunnossa ja sen pelossa on meihin istutettu. Tunnistettavaksi tämä tulee, kun tulee ahdas olo ja toistuvasti tuntuu, ettei tulisi nähdyksi ja kuulluksi omissa tärkeissä ympäristöissä. On ehkä jatkuvasti kaipuu johonkin, mikä tuntuu väärältä ja silti niin oikealta.
Opittu vaatimus olla tietynlainen, että kelpaisi johonkin samanlaisuuden hyväksyttävään joukkoon, ylläpitää kontrollia. Ja kun Kontrolli pelaa, se syrjäyttää Vapauden olla sitä, mitä syvällä minuudessa oleva Tahto tietää itsessä näkymättömäksi jäävän potentiaalin olevan.
Opitussa eläminen ja siinä itsensä kontrollilla pienentäminen alkaa jossakin vaiheessa kuitenkin väistämättä viedä voimia, tehdä kipeää. Silloin tietoisuus voi alkaa herätä ja on mahdollisuus alkaa löytää yhteyttä itseen. Voi alkaa purkaa kontrollin valtaa itsessä.
Sisäistettyjen normien ja raamien läpi näkyväksi tuleminen omassa vapaassa potentiaalissa on usein pelottavaa monella tapaa. Se vaatii rohkeutta ja tietoisuutta, itsetuntemusta. Se tarvitsee itseen kohdistuvaa lempeää katsetta ja hyväksyntää, läsnäoloa sisäiselle minuudelle. Lopputulos on kuitenkin kaivattu, kun saa levollisesti kukoistaa, olla totta itselleen ja muille!
Ritva Suikkanen, Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
