Jännitys ja pelko

12.10.2021

Olen juuri palannut Rautalammilta psykodraamaohjaajakoulutuksen internaatista ja haluan jakaa jotakin oppimastani, koska se koskettaa ymmärrykseni mukaan hyvin ihan jokapäiväistä elämääkin.

Intensiiviviikon yhtenä päätavoitteena oli vahvistaa ohjaajuutta muun muassa sen kautta, että ohjaan toisen ryhmäläisen psykodraaman. Psykodraamat ovat tärkeitä ja arvokkaita hetkiä oman itsetuntemuksen vahvistamisen ja minuuden eheytymisen kannalta koko ryhmälle — koin epävarmuutta tämän vastuun ja luovan mahdollisuuden edessä ja takerruin omiin pelkoihini.

Minua jännitti ja pelotti jo viikkoja aiemmin miten selviän ohjaamistilanteesta. Omat sisäiset fantasiat kasvoivat etukäteen aikamoisiin kauhuskenaarioihin asti. Niissä muun muassa unohdan kaiken teorian ja menetän toimintakykyni ja minulle ilmoitetaan, että olen väärässä paikassa, eikä minusta voi tulla psykodraamaohjaajaa.

Pelkojen aktivoituessa niiden viestit muuttuvat itselle todellisuudeksi, eikä niiden kanssa yksin jäädessä erota enää fantasiaa todellisuudesta. Pahimmillaan sitä hurahtaa uskomaan pelkoihinsa niin täysin, että luopuu osallisuudesta omaan elämään kapeuttaen toimintakykyään, -tilaansa ja identiteettiään väärien uskomustensa näköiseksi. Niissä en osaa, en riitä, en kelpaa, enkä ole edes avun arvoinen - silloin pelko johtaa avuttomuuteen, jossa jään mahdottoman edessä totaalisen yksin. Niinkuin aiemmin elämässäni on joissakin tärkeissä, avuttomuuden tunnetta synnyttäneissä tilanteissa käynyt. Uskomus yksin selviytymisen pakosta on jäänyt elämään ja nousee pintaan yhä uudelleen tilanteissa, jotka jollakin tavalla muistuttavat näitä.

Tavallaan minusta tuntui internaatin alkaessa, että edessäni on ovi, joka on minulta suljettu. Edessäni olevassa ohjausnäytteen antamisessa oli jotakin, joka muistutti minua aiemmista yksin kokemistani turvattomuuden ja avuttomuuden hetkistä. Uskomukseni itsestä valahti tuttuun arvottomuuteen: jos en nyt osaa, paljastan avuttomuuteni ja minulle näytetään ovea ulos. Samalla se, että tämä uskomus pelotti, se myös hävetti minua - onhan koulutus jo loppusuoralla ja harjoittelu alkamassa. Miten voin osoittaa valmiutta ohjaajuuteen, jos olen näin onnettoman avuton ja osaamaton vielä tässä vaiheessa? Fantasiat olivat myös maalanneet minulle kuvan ohjaajuudesta, josta minulta unohtui kokonaan yksi tärkeä vaihe: harjoittelu. Sen vuoksi rima oli noussut edessäni korkeuksiin, vaikka todellisuudessa kukaan ei voi olla seppä syntyessään.

Fantasiat erottuvat todellisuudesta rehellisessä peilauksessa.

Se armollisuus mitä sain kokea kun pelkojani ääneen ryhmän ja kouluttajien edessä kerroin, puhui minulle myös aamun maisemassa laiturilla seisoessani. Heijastus oli siinä kokonainen ja harmoninen, sillä kaikki olivat omilla paikoillaan ja totta niin taivaalla kuin veden pinnassa. Ei totuus vääristy siinä missä peilaus on niin hyväksyvää, että ei jätä mitään kohtaa kuin kelpaamattomana pois, eikä toisaalta myöskään yritä sitä toisenlaiseksi muuttaa.

Totuus vääristyy siellä missä sitä mikä on, ei sellaisenaan nähdä eikä hyväksytä.

Päivien edetessä ohjauskoetuksenikin hetki tuli. Ja meni - synnyttäen valtavan hienon oppimiskokemuksen. Epävarmuus ja pelot elivät hetkessä, mutta niin eli myös kouluttajan tuki ja apu, joka riensi heti paikalle kun sitä vain pyysin. Sellaista on harjoittelu ylipäätään minkä tahansa uuden äärellä - avuttomuuteen suostumista, avun pyytämistä ja vastaanottamista. Sen kautta omat askeleet vahvistuvat kun joku auttaa ylös kun tulee pyllähdys ja kannustaa taas jatkamaan. Sen kautta säilyy myös yhteys terveeseen nöyryyteen: olen rajallinen ja tarvitseva ihminen.

Kun voin tunnustaa, että en osaa tai tiedä mitä tehdä, voin oppia. Jos sen sijaan en voi myöntää osaamattomuuttani tai uskon uskomukseen kelpaamattomuudestani, jään elämästä osattomuuden vankilaan sinne missä häpeä laittaa oven edestäni kiinni. Eksyn itseltänikin ja näen edessäni ainoastaan armottomuutta ja suorittamisen pakkoa.

Ilman hyväksyntää, myötätuntoa, tukea ja apua ei kuitenkaan opi eikä kasva muu kuin häpeä ja väärät uskomukset itsestä. Siksi tarvitsemme rehellisiä peilejä, jotka heijastavat armollisuutta silloinkin, ja etenkin silloin, kun pelottaa, hävettää ja lannistuttaa. Sekä ojentavia käsiä joihin tarttua silloin kun horjuttaa, kaatuu tai tuntuu mahdottomalta nousta taas ylös.

Olen tavattoman kiitollinen tästäkin oppimisprosessista, joka vie minua taas lisää kohti oman elämän toimijuutta, vanhemmuutta, ohjaajuutta - ei siitä yksin mitään tulisi. Psykodraamassa on huikea voima, joka eheyttää sen kaikkia osapuolia turvallisessa ja luottamuksellisessa ryhmässä, sekä läsnäoloon nojaavassa ohjaajuudessa — siinä mahdollistuu paikalla olo todellisuudessa, johon voi yhä uudelleen palata epätodellisuuden fantasioista.

Kiitos siis kaikki osalliset koulutusryhmässäja sen ulkopuolella, jotka vahvistatte uskoa hyväntahtoiseen todellisuuteen. Joka päivä voi oppia jotakin uutta ja se on sentään suurenmoista se! Onneksi tämäkin koulutus on pitkä matka, jossa on monta vaihetta - koska minunkaan ei tarvitse olla seppä syntyessäni.

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
lupaolla.fi

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.