Järjen ja tunteiden toivottu yhteistyö kehittyy turvallisessa vuorovaikutuksessa. Toisinaan asetamme järjen ja tunteet vastakkain, vaikka todellisuudessa ne toimivat parhaimmillaan yhteistyössä.
Järjen ja tunteiden yhteistyössä toimimme rehellisesti suhteessa itseemme ja ympäristöömme, jolloin kykenemme kantamaan vastuun tunteistamme ja tarpeistamme. Tämä yhteistyö edellyttää tiettyjen aivoalueiden suotuisaa kehittymistä, joka taas edellyttää turvallista ja johdonmukaista vuorovaikutusta, jossa voimme löytää yhteyttä ja ymmärrystä suhteessa itseemme ja sitä kautta myös toisiimme.
Voi sanoa, että me synnymme sitä mukaa kun tulemme nähdyiksi kiintymys- ja muissa vuorovaikutussuhteissamme. Se mitä meissä ei nähdä ja peilata meille rehellisesti, jää varjoomme ja vaikuttaa sieltä käsin ilman, että sitä itsekään oikein tiedostamme. Vailla järjen ja tunteiden yhteistyötä ihmettelemme, tai läheisemme ihmettelevät, kenties yllättäviä raivonpuuskia, järjettömiä pelkoja tai pohjattomia itkukohtauksia, vaikka miten järkevinä aikuisina itsemme nähdä tahtoisimmekin.
Turvallisen vuorovaikutuksen puutteessa tunteet eivät löydä hedelmällistä purkautumistietä tavalla, joka tarjoaa mahdollisuuden niiden vastaanottamiseen, ymmärtämiseen, hyväksymiseen ja säätelyyn. Tunteet kumpuavat tarpeistamme, joihin tunteiden kuuntelu turvallisessa vuorovaikutuksessa voi meidät johdattaa. Ilman riittävää itsetuntemusta ja tunteiden tunnistamis- ja säätelytaitoja elämme ihmissuhteissamme primitiivisin yllykkein usein lähinnä hyökkäys-, puolustus- tai kilpailuasemissa — ilman aitoa yhteyttä, jota kuitenkin pohjimmiltamme kaipaamme.
Jos sitten tunnetaidoissa petraamista onkin, on hyvä uutinen siinä, että turvallinen vuorovaikutus toimii yhä tänään samalla tavalla kuin varhaisimmassa historiassammekin olisi toiminut: aivomme kehittyvät yhä kuin niitä nyt aikuisena itse ruokimme. Avaan seuraavaksi hieman niiden aivoalueiden kehitystä ja toimintaa, joita tarvitsemme tunteiden ja järjen hedelmälliseen yhteistyöhön.
Liskoaivot kehittyvät aivan ensin, käytännössä sikiökauden loppukolmanneksella ja ensimmäisinä elinviikkoina. Liskoaivoilla on tärkeä elämässä kiinni pitävä (vireystasoa säätelevä) tehtävänsä: ne varoittavat turvallisuutta uhkaavasta vaarasta (vastasyntyneellä esimerkiksi yksin jääminen, pimeä ja kovat äänet voivat laukausta putoamisen tunnetta kuvaavan pelon tai kauhun), ja toisaalta myös tunnistavat elämää ylläpitävän turvan (vastasyntynyt tunnistaa pian tutut kasvot ja tuoksut). Toiminta perustuu vaistoihin ja alkeelliseen ehdolliseen oppimiseen, jolloin liskoaivojen aktivoima vireystason säätely yksinkertaistaa todellisuutta: liskoaivot eivät erota perustuuko uhkaava tilanne todellisuuteen vai muistoihin (jopa ennen sanallista muistia syntyneisiin), vaan sille kaikki uhat ovat yhtä todellisia tässä ja nyt.
Mantelitumake on liskoaivojen ylin ohjauskeskus, joka varastoi tunteitamme lapsuuden ensimmäisinä vuosina kokemistamme tilanteista tehden siten kaikesta kokemastamme meille henkilökohtaisesti merkityskellistä. Mantelitumakkeen tunnemuisti aktivoituu erityisesti pelko- ja raivotilanteissa salamannopeasti (refleksinomainen itsesuojelutoiminta). Toimintansa mukaan mantelitumaketta voisi kutsua myös hälytyskeskukseksi, joka laukaisee välittömän, primitiivisen, voimakkaan ja mustavalkoisen reaktion uhkatilanteessa. Varhaiset mantelitumakkeen tunnemuistot voivat laukaista hälytystilan, jonka nostattama uhka voi todellisuudessa kuulua kauas historiaan, ei tähän hetkeen.
Limbinen järjestelmä on liskoaivoja korkeampi, monien aivoalueiden muodostama tunnekeskus, joka tuottaa, käsittelee ja jakaa eri aivokerroksiin voimakkuudeltaan ja sävyiltään erilaisia tunteita ja yhdistää niiden synnyttämiä fyysisiä kokemuksia. Siinä missä liskoaivot ilmentävät vain perusmielialoja ja mantelitumake mustavalkoisuutta, mahdollistaa limbinen järjestelmä laajemman tunnemaailman ja ehdollistumista kehittyneemmän oppimistavan tämän eri alueiden välisen yhteistyön kautta. Lasta hoivaavan aikuisen/aikuisten reaktiot, ilmeet ja eleet ovat niitä tärkeitä työvälineitä, joita matkimalla lapsi oppii sisäistämään tämän kokemistavan omansa pohjaksi. Voi sanoa, että lapsen hoivasta vastaavien aikuisten tapa reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin joko tukee tai estää lapsen itsekokemuksen normaalia kehittymistä sen perusteella miten turvatonta tai johdonmukaista ja turvallista aikuisten vaste on.
Aivokuoren oikea puolisko on keskushermoston korkein säätelytoimintojen ohjausyksikkö. Se kehittyy meille limbisen järjestelmän jälkeen, ennen vasenta aivopuoliskoa. Oikea aivopuolisko toimii limbisen järjestelmän apurina toimiessaan keskeisten säätelytoimintojen (aistiärsykkeiden seulominen ja tärkeysjärjestys) ohjauskeskuksena. Oikea puolisko jää toiminnassaan tietoisen ohjaamisemme ulkopuolelle, sillä se käyttää tiedostamattomasti havaintoja ja toimintaa ohjaavia muistijärjestelmiä. Sen toiminnassa korostuvat sanaton viestintä, sanattomat muistot ja kokonaisvaltaisuus, sekä asioiden liittyminen toisiinsa. Tästä kaikesta oikeaan aivopuoliskoon piirtyy kokemus itsestämme sen perusteella miten tunteiden jakamiskokemukset ja yhteisyyden kokemukset tärkeissä pienen lapsen kokemissa vuorovaikutustilanteissa toteutuvat. Oikea aivopuolisko luo myös perustan myöhemmälle, vasemman aivopuoliskon alueella kehittyvälle kielelle sen mukaan miten lapsen ensisijaisen hoitajan ja lapsen välillä toteutuu jaettu kielellinen ymmärrys ja kohtaaminen.
Aivokuoren vasen puolisko on niin sanottu älyllinen aivoalue, jonka toiminta perustuu tietoisen toimintamme ulottuvissa olevaan loogisuuteen ja kielelliseen ilmaisuun. Vasemman aivopuoliskon käytössä on jo sanallinen muisti, kun lapsi osaa jo kertoa näkemistään asioista. Esimerkiksi lapsen miksi-kysymykset kertoo vasemman aivopuoliskon kehittymisestä: vasen aivopuolisko korostaa yksityiskohtia, sanoja, luetteloita, syy-seuraussuhteita ja ajan käsittämistä. Älyllisyys painottaa ilmiöiden eroja, mahdollistaa tiedostamisen ja asioiden merkityksen. Vasen aivopuolisko vastaanottaa liskoaivojen välittämiä reaktioita ja järkeistää niitä kielellisen käsittelykykynsä kautta.
Aivojen eri osa-alueiden ymmärtämisen kautta avautuu näkyväksi varhaisten vuosiemme merkitys sille, miten elämme tänään suhteessa omaan itseemme ja toisiin. Se millainen varhaisten kiintymyssuhteidemme laatu on ollut, vaikuttaa siihen miten opimme paitsi tunnistamaan ja säätelemään tunteitamme ja tarpeitamme, myös siihen millaisena itsemme ja toiset näemme ja koemme ja miten itseämme ilmaisemme.
Itseilmaisu on keskeistä liityttäessä toisiin ihmisiin, jolloin keskiössä ovat myös ihmissuhteissamme viriävät tunteet. Ilman riittävää ja turvallista liittymistä toiseen ihmiseen kaikkine tunteinemme ja tarpeinemme, jäämme vaille tärkeää jäsentymistä kokonaiseksi itseksemme. Aivot kehittyvät niinkuin niitä ruokitaan: turvattomassa tai sivuuttavassa kasvuympäristössä kehittyvä lapsi ei saa riittävästi oppimiskokemuksia esimerkiksi tunteiden normaaliudesta, hyväksymisestä, säätelystä ja rauhoittamisesta, vaan vaihtoehdoksi jää niiden torjuminen, vähättely ja pakeneminen, jolloin ne ovat vaarassa kaatua aikuisuudessakin toisten kannettavaksi ja/tai kehoa jäytäväksi taakaksi.
Palaan vielä järjen ja tunteiden yhteistyöhön ja sen merkitykseen. Vasen aivopuolisko järkeistää liskoaivojen välittämiä reaktioita kielellisen käsittelykykynsä kautta. Kielellinen käsittelykyky pohjautuu oikean aivopuoliskon kehittymiselle varhaisen kiintymyssuhteen laadun mukaan: turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsen kaikkiin tunteisiin ja tarpeisiin reagoidaan johdonmukaisesti ja herkkyydellä kun turvattomassa kiintymyssuhteessa ymmärrys ja kohtaaminen lapsen ja aikuisen välillä on puutteellista.
Omien tunteiden vähättely, torjuminen ja kieltäminen on todennäköisesti turvattomasta kiintymyssuhteesta kumpuavaa opittua käyttäytymistä, jolloin “järjissämme” yritämme olla ikäisiämme aikuisia ilman tunteiden valtaa samaan aikaan kun kuitenkin esimerkiksi räjähtävä impulsiivisuus, mustavalkoisuus ja ehdottomuus sabotoivat ihmissuhteitamme kuin vailla hallintaamme. Varhaiset uhat realisoituvat nykypäivän tilanteissa uhaten meitä “järkevän aikuisen” kasvojemme menettämisellä reaktioidemme voimakkuuden lyödessä yli ymmärryksemme. Liskoaivot ja mantelitumake ovat aika neuvottomia vailla turvallisessa vuorovaikutuksessa riittävästi kehittyviä korkeampia aivoalueita.
Tarvitsemme yhä tänään turvallista vuorovaikutusta, jossa on tilaa kaikille niille miksi-kysymyksille, jotka mieltämme hämmentävät. Tilaa ja turvaa sen joskus tyhjyydeltäkin tuntuvan äärellä, mitä emme vielä itsessämme kykene hyväksymään ja jäsentämään itselle kuuluvaksi. Turvallisen vuorovaikutuksen avulla voimme kuitenkin yhä muovata aivojamme ja rikastaa itseilmaisuamme, joka palvelee itsemme näkyväksi tekemistä niin, että voimme oikeammin olla kaikkea sitä mitä todella olemmekaan – ja sallia se sama muillekin.
Tunteet tekevät meistä tunnistamisen, tunnustamisen ja työstämisen kautta eläviä viedessään meitä ihmissuhteissamme ja elämässämme eteenpäin kohti yhä aidompaa keskinäistä yhteyttä. Vastakkainasettelun sijaan järki ja tunteet tarvitsevat siis yhteistyötä, joka vaikuttaa myönteisesti elämäämme ja sen ihmissuhteisiin.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Marjo Juutilainen
www.lupaolla.fi
