”Jos et näe minua, en ole olemassa ja haluan kuolla pois. Jos olet minua kohtaan pahantahtoinen ja ilkeä, haluan tappaa sinut!”
Tämä saattaa olla tärkein teksti, jonka olen koskaan kirjoittanut.
Otsikko on tarkoituksella provokatiivinen, että juuri sinä pysähtyisit lukemaan sen. Haluatko ymmärtää enemmän siitä miksi ihminen voi pahoin? Jos haluat, pysähdy ja lue. Kirjoitan tekstissä ihmisyyden ytimestä, tarpeista.
Tarvetietoisuus on ihmisyyden toiminnan ydin ymmärtämistä. Ihmistä ohjaa, pitää hengissä ja motivoi syvimmällä ytimessään alkukantaiset fyysiset ja psykologiset tarpeet. Vaikka tarpeet on ihmisrakenteen keskiössä, vaikuttaa kuitenkin oudon selvästi siltä, että tarvitsevuus on leimattu nykyajan länsimaisessa kulttuurissa tietynlaiseksi huonoudeksi ja surkeudeksi. Eihän uskottava ihminen halua näyttäytyä tarvitsevana, sehän tarkoittaisi kasvojen menetystä, surkeutta. Kuka haluaa olla surkea ja huono?
Tarpeiden täyttyminen on ihmisen hyvinvoinnin kokemisen kulmakivi. Ihminen toimii maailmassa täyttääkseen tarpeitaan ja kokeakseen elämänsä mielekkääksi. Edellinen väite saattaa vaikuttaa pelkästään itsekeskeiseltä, mutta ei ole sitä. Nimittäin ihmisyydessä on paljon tarpeita jotka liittyy muihin ihmisiin. Yhteistyö, yhteisöllisyys, oppiminen, vuorovaikutus, vastavuoroisuus, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, rakastetuksi tuleminen, arvostus, kunnioitus ja niin edelleen.
Kollektiivinen vääristynyt ihmiskuva
Toiminnan motiivit, tarpeet, on leimattu nykyajassa noloiksi ja häpeälliseksi. Ikäänkuin tämän päivän menestyvän ja vahvan ihmisen rakenteeseen sellainen ei mitenkään soveltuisi tai kuuluisi. Täytyy olla itsenäinen, omavoimainen, menestyvä ja pärjäävä, jotta olisi kunnon kansalainen. Kovat arvot synnyttävät kovaa kulttuuria.
Mitä tästä kestämättömästä ja valheellisesta, ihmisyyttä vääristävästä kulttuurista seuraa? Tietenkin se, että me vaalitaan ja ylläpidetään vääristynyttä ihmiskuvaa. On hyvä ymmärtää, että tätä ihmiskuvaa pidetään yllä kollektiivisesti. Eli vaikka jotkut yksilöt ymmärtäisivät ihmisrakenteen haavoittuvuuden, niin kulttuurikollektiivissa tuo kovuuden vaatimus on olemassa.
Muun muassa poliittisilla päätöksillä luodaan jatkuvasti pystyvyyden vaadetta lisää ja ohjaillaan ihmisiä äärirajoilleen. Kun tarvitsevuus eli ihmisyyden rakenteissa oleva haavoittuvuus kielletään, kielletään ihmistä syvimmiltään ohjaavat, hengissä pitävät ja toimintaan motivoivat tarpeet. Kielletään ihmisyydestä osa, joka on kiistattomasti olemassa ja välttämätön hyvinvoinnin kokemiselle. Kohtaamisen sijaan syntyy kohtaamattomuutta, läsnäolemisen sijaan poissaolevuutta, pysähtymisen sijaan ohittamista ja hoputtamista.
Tehokkuuden kulttuuri ja ihmisyyden häviäminen
Ihmisen luontainen tarve tulla nähdyksi ja todistettavasti olemassaolevaksi mitätöidään. Mitätöidään siis ihmisen itseisarvo. Mitä tästä seuraa? Massiivinen määrä pahoinvointia ja mielenterveyden rapautumista. Lopulta myös fyysistä sairastumista. Jos tarpeet ei tule täytetyiksi hyväntahdon ja mahdollistamisen kautta, niitä koetetaan täyttää ja saavuttaa pahalla. Asia on aivan oikeasti vakava ja tulisi ottaa tosissaan. Kovien arvojen kulttuuri, jossa elämme, ei halua tunnustaa eikä tunnistaa ihmisyyden haavoittuvuutta.
Todellisuudessa ihminen ei oikeasti pääse tarvitsevuuteensa liittyvästä heikkoudestaan koskaan, vaikka kuinka koettaisi räpiköidä sitä vastaan. Kun tarpeet piilotetaan kulttuurissa ulottumattomiin ja nostetaan nykyajan tavoiteltavaksi esikuvaksi omavoimainen, kaikkeen kykenevä itsenäinen ja väkevä ihminen, alkaa kovuus ja kovat arvot valtaamaan alaa yhteiskunnassa. Ihmisyys ja inhimillisyyden vaaliminen jää taka-alalle.
Tehokkuuskulttuurissa nostetaan jatkuvasti pystymisen ja kiireellisyyden vaatimuksia. Velkaatuvan valtion paineet paineistaa kansalaisia jatkuvasti ylisuorittamaan ja ylikuormittumaan entistä enemmän. Jatketaanko kehitystä niin kauan että jokaisen ihmisen selkä tai mieli katkeaa?
Ihmisen syvälliset psykologiset toimintaan motivoivat tarpeet, kuten nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve, ymmärretyksi ja rakastetuksi tulemisen tarve, yhteisöllisyyden ja yhteistyön tarve, turvan kokemisen tarve ja niin edelleen, on kiistattomasti olemassa.
Jos ihmisyyteen kuuluvista tarpeista ei ole tietoinen, kuten en itse ollut vielä kymmenen vuotta sitten, selittämätön pahoinvointi ja voimakkaat tunnereaktiot ohjailivat elämääni. Kuinka ihminen voi viestittää tai vuorovaikuttaa asioista, joista ei ole tietoinen? Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ei mitenkään. Jos ihmisen perustavanlaatuiset fyysiset ja psykologiset tarpeet eivät täyty, alkaa hän oireilemaan enemmän tai vähemmän tunnetasolla, jopa vakavastikin.
Me tarvitaan kipeästi kulttuurin muutosta. Me tarvitaan ihmisarvon palauttamista, läsnäolevuutta, kuuntelemista, kohtaamista. Kaikkea sitä joka rakentaa ihmisyyden arvon takaisin. Vain siten me voidaan nostaa kulttuurillinen hyvinvointi kestäväksi.
Kohtaamalla, kuuntelemalla, läsnäolemisella ja tosissaan ottamisella voi pelastaa ihmiselämän.
Tommy Hellsten -instituutin opiskelija Soili Sipilä
