Olen tänä keväänä mennyt läpi sellaisesta mankelista, jota en osannut kuvitellakaan. Onhan mulla pohjalla se kokemus, että en päässyt töihin, kun mulla ei ollut rokotuksia. Sehän oli jo itsessään todella julmaa syrjintää. Siitäkin selvittiin.
Me, jotka ollaan uskollisia omille arvoille, ei herkästi liikahdeta ”väärään suuntaan” siksi, että joku muu niin toivoo, saati että siihen painostetaan.
Tunnen, että tällä hetkellä tosi vahvasti varhaiskasvatukseen kutsutaan ihmisiä, jotka on herkkiä. Heillä on siellä tärkeä tehtävä tuoda valoon sitä mikä ei enää ole tämän ajan mukaista.
Minä olen herkkä, kohtaan tosi inhimillisellä tasolla, mutta osaan toki tarvittaessa olla vaativa ja palkita sitten onnistumisesta. Menin päiväkotiin ilman perehdytystä.
Meni tovi ennen kuin tajusin, että minua kiusattiin yhdessä ryhmässä. Olen edelleen sinisilmäinen ja se on minussa niin perusrakenteessa, että en siitä edes halua päästä. Luotan, vaikka siihen ei olisi mitään syytä.
Sitten joku repii maton jalkojen alta. Multa menee yöunet ja koitin aikani selvitä työmaalle ilman unia. Lopulta jouduin alkaa olemaan totta. Kerron, että mulla on vaikeaa nukkua ja että se aiheuttaa migreenin. Se on totta. Olen ihan reporankana. Kuljin työn ja kodin väliä. Nautin kohtaamisista lasten kanssa.
Viime viikolla lähdin perjantaina kesken työpäivän pois töistä. Harjoittelija tuli kertomaan mulle, että minusta oli puhuttu pihalla. Ilmoitin esimiehelleni, että lähden koska minä en hyväksy tuota käytöstä.
Nuori harjoittelija oli jo aiemmin uskoutunut mulle, että hän voi huonosti siinä yhteisössä. Oli puhunut äidilleen ja itkenyt. Se osui minuun syvälle ja teki kipeää, koska kuulen siinä niin monen alalla työskentelevän äänen.
Minusta on tärkeää saada uudenlainen herkkyys integroittua jokaiseen ryhmään varhaiskasvatuksessa. Se, että aikuiset sortavat muita aikuisia vaikuttaa ihan suoraan lapsiin. He vaistoavat sen. Ovathan he paljon herkempiä kuin me vanhat paatuneet kehäketut, jotka osaamme olla ankaria ja johdonmukaisia. Ja samalla sanon, että nostan hattua jokaiselle joka tekee työtä lasten kanssa. Todella.
Kutsuin itse esimieheni juttelemaan kanssani, kerroin kuka olen ja mistä tulen. Olen varma, että minunlaisia ihmisiä tarvitaan jokaisessa päiväkodissa ja koulussa ja joka paikassa missä tehdään ihmisten kanssa töitä. Keskustelu oli yksinpuhelu. Pyysin, että saisin olla tasa-arvoinen muiden joukossa. Hän vastasi, että ihmisenä olet mutta… Korvissani humisi.. en kuullut mitään.
Minä ajattelen niin eri tavalla. Sain tulla kuulluksi ja nähdyksi keskustelussa toisen henkilön läsnäolon myötä.
Meitä herkkiä ei saa upottaa, vaan meitä pitää kuulla!
Kirsi Kesäniemi, Tommy Hellsten -instituutin opiskelija
Kuva Sari Wass /saw_creative
