Voi olla, että kohtaamattomuutta ja erilaisia haasteita sietää niin ikään kuin ei huomaisikaan niiden olemassa oloa – mutta kuinka kallis hinta kohtaamattomuudella on?
Voisin kuvata kohtaamattomuuden uuvuttamista jotenkin näin:
Jos saisin edes yhden katseen tai ihmisen rinnalle kulkemaan, jotta kuvani itsestä ei vääristyisi entisestään. Värittäisi minua mustalla ja siten estäisi sitä mikä minussa voisi syntyä, jos minua päin katsottaisiin kerrankin ja kohdattaisiin. Sain hetkeksi kokea elämässäni sen uudestaan, mitä on kun elää päivät ja viikot jatkuvassa stressitilassa. Siinä tilassa missä olin elänyt pitkään ja minkä varassa olin ollut vuosia. Ja jotta olisi helpompi ymmärtää puhun tässä isolle joukolle ihmisiä, joille tämä on tuttu tapa elää ja olla.
Isoin oivallus itselle haastavassa hetkessäni oli se, että ymmärrän nyt, miksi kehoni ja mieleni ei jaksanut enää kantaa jotain mikä ei ollut ollut minua varten, siis minua. Elämääni kuitenkin pitkään kannattelevaa, mutta kovin uuvuttavaa.
Toipumisen lahja
Sain elämän suurimman lahjan alkaa toipua tästä uupumuksesta, joka ei aina todella tunnu lahjalta, vaikka se sitä suurimmaksi osaksi kuitenkin on. Se lahja piti sisällään rohkeuden siemenen, joka minussa tahtoi synnyttää minut. Se oli nöyryyden lahja kulkea kohti epätäydellisyyttä ja kaikkea sitä mitä elämä itsessään on tai sitten mitä se ei ole.
Tässä uusintatilanteessa, omassa elämässäni, nyt elin sen uudelleen niin, että tunsin vahvemmin sen mitä en aiemmin ollut tuntenut ja joka oli aiemmin minua kuluttanut molemmista päistä. Tunsin sen miten muiden skannaus, teenkö oikein tämän ja saanko tehdä näin, mitähän sanomista tästä nyt tulee? Nämä eivät olleet sanallisia kysymyksiä päässäni. Nämä olivat kokemus, jonka kanssa elin ja joka niin kovasti minua ohjasi ja sen myötä myös uuvutti. Stressin iskiessä päälle ja eläen ympäristössä jossa ei ollut tilaa totuudelle ja kohtaamiselle. Tilanteen vievänä vanha omaksuttu selvitymismallini, selvitymisstrategiani tuli automaationa käyttööni, ja ikään kuin minun piti kokeilla voinko liittyä siitä käsin muihin ihmisiin.
En enää voinut, se tuli kuin vanhasta muistista minua hieman palvelemaan, mutta kuitenkin niin voimakkaasti ravisutti, että tunsin koko kehossa fyysisen pahan olon. Olon josta minulla ei ole ollut aiemmin tietoa, sillä se oli ohitettu silloin aiemmin, en siis ollut asiasta silloin tietoinen. Nyt jotain on kuitenkin muuttunut.
Selviytyminen
Selvitymisen mallit joilla ja joiden avulla yritämme liittyä muihin ihmisiin yhteisöissämme joissa kuljemme, synnyttää kohtaamattomuutta ja pahaa oloa. Strategian alla on pieni lapsi aikuisen vaatteissa, joka ei ole saanut syntyä siksi mitä pohjimmiltaan on. Kun ei tiedä mitä on vaan luulee olevansa, onkin strategian synnyttämä hahmo, joka voi huonosti, ymmärtämättä sitä lainkaan itse. Ja näin ihminen ottaa paikkansa yhteisössä ja alkaa suorittamaan omaa osuuttaan siinä ymmärtämättä kuitenkaan, että tämä on maailma, jossa ei synny hyväntahtoisuutta ympärille, sillä kun on itse niin vaille jotain ja tarvitseva, että haluaa täyttää näitä aukkoja itsessään keinolla millä hyvänsä. Tästä syntyy väkivaltaa ja joskus tilanteet voivat olla yksilöille erittäin raastavia ja jopa kiusaamiseksi luettavia asioita.
Kun ei tahdo enää kulkea ja liittyä sellaisiin asioihin, ihmisiin, jotka eivät ole totta tai aitoja, tämän myötä ottaa yhä suurempia riskejä sille, että tulee itse hylätyksi ja vaikka se lisää hieman yksinäisyyttä ja rajaa osan ihmisistä elämässä pois. Mutta jos se on valinta, jonka tekee voidakseen paremmin. Voi vaatia perusoikeuden lailla ympärille ihmisiä, jotka tahtovat hyvää. Se on tahto toimia itseään arvostaen ja rohkeutta vaalien, käyttää jotain sellaista mitä ei aiemmin uskaltanut tehdä. Ja jossain kuulen nyt huudon että: ”ei ole mahdollista” niin tarkennan vielä, että tämänkaltainen elämä ja itsensä kuunteleminen ei luo ongelmatonta elämää, se luo syvemmän ja kohdattavamman elämän ympärilleen.
Tästä isosta ymmärryksestä ja oivalluksesta, itseä kohti tehdystä matkasta voin kiittää itseäni ja kanssakulkijoitani, ihan kaikkia jotka ovat minulle peilinä toimineet.
Erityisesti kiitos rakkaudelliset peilit, jotka auttavat kasvamaan mutta eivät tahdo rikkoa tai hyökätä toisen persoonaan käsiksi.
Kaisa Kimari, Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
