Nimi: Marjut Räty
Siviilisääty: Naimisissa
Ammatti: Yrittäjä
Mitä nämä edellämainitut asiat minusta kertovat? Tai mitä kertoo se, että olen kouluttautunut moneen eri ammattiin? Mitä kertoo se, että minulla on neljä lasta? Ei oikeastaan yhtään mitään.
Ne ei kerro sitä, että olen voittanut syövän ja noussut ylös monen loppuunpalamisen jälkeen. Ne ei kerro sitä kuinka paljon työtä olen tehnyt itseni kansssa vapautuakseni lukuisista tunnelukoista, joita olen kuljettanut mukanani lapsuudestani saakka. Ne ei kerro sitä kuinka syvien vesien kautta voi päästä kiitollisuuden ja luottamuksen tilaan, jossa pääsee kosketukseen hetkessä elämiseen ja elämään kuin ihmeessä. Mitä on elää tässä ja nyt, mitä on tuntea kiitollisuutta elämän kipeimmistä asioista ja mitä on saada rauha sisälleen, jotta voi luottaa elämän kantavaan voimaan? Se on heittäytymistä elämän vietäväksi ja luottaa korkeampaan voimaan, koska omin voimin en pitkälle pääse. Kouluttauduin nuorena vaatesuunnittelijaksi.
Valmistuttuani 90-luvun alussa oli Suomessa valtava lama. Vaatetusalan tehtaita suljettiin ja siirrettiin halvempiin maihin. Samaan aikaan löysin mieheni ja muutin Etelä-Suomesta Pohjois-Karjalaan. Olin silloin 20 vuotias. Siitä on nyt tasan 30 vuotta aikaa. Uusi paikkakunta, perheen perustaminen, ei töitä, ensimmäinen lapsi tulossa. Haave vaatesuunnittelijan ammatista romuttui. Ompelin omaksi ilokseni. Kuusi vuotta vierähti kotona, neljä lasta syntyi sinä aikana. Halusin töihin ja onneksi pääsin. Prisman lastenvaate osastolle. Tämä tuntui juhlalta, kuin olisi lomalla ollut. Puoli vuotta meni mukavasti, mutta sitten alkoi sisäinen yrittäjäni nostaa päätään. Olen syntynyt yrittäjä perheeseen. Yrittäjyys sykki sisälläni. Vaatetusalalle en kuitenkaan rohjennut, en nähnyt siinä tulevaisuutta.
Sain kuitenkin tässä vaiheessa syöpädiagnoosin. Selviydyin siitä. Olin tuolloin 27 -vuotias. Mietin terveyttäni, halusin elää, halusin olla terve ja hyvinvoiva. Olihan minulla neljä pientä lasta ja ihana mies.
Halkeuduin opiskelemaan liikunta-alaa. Pääsin oppisopimuksella liikunnanohjaajaksi. Heti valmistuttuani perustin oman yrityksen, liikunta-ja hyvinvointipalvelut. Olin opiskellut myös luontaishoitajaksi. Vedin erilaisia jumppia, tein tyhy toimintaa yrityksille, harrastin pitkänmatkan juoksua. Päivät, viikot ja vuodet täyttyivät liikunnasta. Uuvuin. Uuvuin ensimmäistä kertaa jo kotiäitinä ollessani, toista kertaa opiskellessani liikunnanohjaajaksi ja kolmannen kerran 10 vuoden yrittäjänä olon jälkeen. Jouduin myös näiden vuosien aikana parin vuoden välein erilaisiin leikkauksiin. Joko syövästä johtuvia korjausleikkauksia tai tapaturmia. Minua kai yritettiin pysäytellä pitkin matkaa, mutta aina toivuttuani sama meno jatkui. Oli pärjättävä, jaksettava ja oltava vielä hyvä kaikessa.
Kuka niin käski? Ei kukaan muu kuin minä. Minä loin omat paineeni ja vaatimukseni. Ihmisen tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi on niin suuri, että tekee melkeimpä mitä vaan saadakseen nämä tarpeet täyttymään. Minä suoritin. Suoritin, suoiritin, suoritin. Unohdin itseni, en tiennyt kuka olin, en tiennyt tunteistani juurikaan mitään. Mutta elämä tarjoili minulle oppikokemuksia. En vain aina heti tajunnut niitä, mutta pikku hiljaa alkoi ymmärrys aukeamaan. Romahdus toisensa perään, sairasvuoteella lukuisat kerrat leikkauksista toipumassa, useammat uupumistilat käytynä, parisuhde koetuksella ja omakuva aivan hakusessa.
Olisiko aika pysähtyä? Kuka minä olen? Sieltä se alkoi pala palalta löytymään. Hitaasti, mutta varmasti. Näin jälkikäteen ajateltuna en jättäisi mitään kokemusta pois. Ne kaikki ovat opettaneet niin valtavasti. Paljon luopumista, paljon tuskaa, paljon uskomusten karsimista, mutta tilalle on tullut rauhaa, rakkautta, hyväksymistä ja iloa. Niitä ei mikään voi enää viedä minulta pois. Nyt huomaamme suureksi ihmeeksemme mieheni kanssa asuvamme Kolilla, Jeron vanhalla kansakoululla, josta vuodessa on syntynyt majatalo nimeltä Villa Ora’s. Elämä on kuljettanut viimeiset vuodet melkoisten koukeroitten ja monttujen kautta tänne Kolille. Niistäkin koukeroista selviydyttiin ja kiitollisuus täyttää sydämen.
Ja samaan aikaan huomasin olevani osakkaana myös toisessa ilontäyteisessä yrityksessä nimeltä FoResting Oy. Nyt en siis puurra enää yksin. Ystävistä saan voimaa ja vertaistukea. Yhteisöllisyys luo pohjaa onnellisuudelle. Nämä asiat yhdistyvät tämänhetkisessä elämässäni. Nyt opettelen toimimaan olemisesta käsin, nyt osaan pyytää apuja, nyt harjoittelen heikkoutta, nyt kelpaan itselleni juuri tällaisena. Iloitsen suuresta johdatuksesta, iloitsen kun saan jakaa kokemuksia muiden kanssa, iloitsen kun saan elää täyttä elämää.
Tällä hetkelleä opiskelen Ihminen tavattavissa -terapeutiksi. Toivon merkityksellisiä kohtaamisia vielä monien ihmisten kanssa. Nähdään toisemme kun kohdataan. Kuullaan toisemme kun tervehditään. Rakastetaan toisiamme. Olemme yhtä maailman kanssa ja maailma elää meissä. Yhdessä voimme tehdä ihmeitä. Voimia sinulle ystäväni. Olet tärkeä.
Tommy Hellsten -instituutin opiskelija Marjut Räty
www.villaoras.fi
