Miksi me niin kovasti välttelemme kuolemasta puhumista? Ehkä siksi, että se tuntuu niin lopulliselta, niin pelottavalta. Mutta entä jos juuri tämä vältteleminen estää meitä elämästä täyttä elämää?
Muistan sen hetken, kun ensimmäisen kerran eräs henkilö puhui minulle kuolemanmyönteisyydestä. Ajatus tuntui absurdilta – miten kukaan voisi suhtautua kuolemaan myönteisesti? Hän varmaan selän käännettyäni viiltelee ranteitaan auki! Vuosien varrella olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että kyse ei todellakaan ollut kuoleman ihannoimisesta, vaan sen hyväksymisestä luonnollisena osana elämän kiertokulkua.
Kun kontrolli pettää
Meillä nykyihmisillä on pakkomielle hallita kaikkea. Rakennamme elämäämme vakuutuksilla, säästöillä ja terveellisillä elämäntavoilla – ikään kuin voisimme näin taata turvallisen tulevaisuuden. Mutta mitä enemmän yritämme kontrolloida, sitä ahdistuneemmiksi tulemme pienemmistäkin vastoinkäymisistä.
Tämä kontrollintarve on usein vain naamio kuolemanpelolle. Kun malttaa pysähtyä ja kohdata tämän pelon, voi yllättäen löytää rauhan. Paradoksaalista on se, että juuri kuoleman hyväksyminen voi näyttää elämän kauneuden kirkkaammin.
Sairaaloiden kliinisistä käytävistä takaisin elämän äärelle
Olemme siirtäneet sekä syntymän että kuoleman sairaaloihin, kliinisiin ympäristöihin. Ymmärrän toki lääketieteen tuoman turvan tärkeyden, mutta samalla mietin, olemmeko menettäneet jotain olennaista. Ennen yhteisöt kokoontuivat yhteen surun hetkellä, rituaalit toivat lohtua. Nyt kohtaamme nämä elämän käännekohdat usein yksin, steriileissä huoneissa.
Matka kohti hyväksyntää
Oma matkani kuoleman hyväksymisen kanssa on kulkenut Ihminen tavattavissa -kasvuryhmän, oman terapiaprosessin ja kehollisen työskentelyn parissa. Löytämällä rauhaa ja hyväksyntää oman menneisyyden kanssa sekä omien pelkojen kohtaaminen ovat olleet asioita, joiden myötä olen huomannut kuolemanpelkoni hälvenneen. Tämä matka on opettanut minulle monia tärkeitä asioita:
- Rohkeutta kohdata ja hyväksyä oma haavoittuvuuteni
- Kehollisen työskentelyn voiman tunteiden ja pelkojen käsittelyssä
- Terapeuttisen prosessin merkityksen itsetuntemuksen syventämisessä
Kuolema elämän opettajana
”Mitä enemmän ihmisessä kuolee, kun hän vielä elää, sitä vähemmän jää kuoltavaa, kun viimeinen hetki koittaa.” – Tommy Hellsten
Tässä piilee syvä viisaus – kun uskallamme kohdata kuolevaisuutemme ja päästää irti turhasta, voimme löytää todellisen elämänilon.
Kuolemanmyönteisyys ei tarkoita elämän vähättelyä – päinvastoin. Se on portti syvempään elämän arvostamiseen. Kun hyväksymme rajallisuutemme, jokainen hetki saa uuden merkityksen. Tämä hyväksyntä ohjaa meitä pohtimaan oikeasti tärkeitä kysymyksiä:
- Mikä tekee meidät aidosti onnellisiksi?
- Miten haluamme tulla muistetuiksi?
- Mikä on meille todella merkityksellistä?
Kohti kevyempää huomista
Tänään, kun katson taaksepäin omaa matkaani, huomaan miten paljon kevyemmältä elämä ja vastoinkäymiset tuntuvat. Kuoleman hyväksyminen ei ole poistanut sen mysteerisyyttä tai tehnyt siitä täysin pelotonta. Sen sijaan se on opettanut minulle jotain arvokasta elämästä.
Ehkä sinäkin voisit pysähtyä hetkeksi miettimään omaa suhdettasi kuolemaan? Ei pelätäksesi sitä, vaan löytääksesi tien kohti täydempää elämää.
Ilari Laine, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
www.ilarilaine.fi
