Päivittäiset rutiinit alkavat kävelylenkillä koiran kanssa. Tuttu lenkkimaasto henkii rauhaa, linnut lentävät, joki virtaa, tuuli käy välillä hyytävänä, joten vedän hupun päähäni. Lumi narskuu kenkieni alla – pilvisestä säästä huolimatta on kirkasta ja valoisaa. Kun seuraan luontoa ja sen rauhaisaa kulkua niin mistään en tietäisi tämän hetkisestä maailmassa vallitsevasta sekasorrosta.
Olen ällistynyt omista reaktioistani. Olenko turvautunut näennäiseen läsnäoloon ja rauhan tunteeseen vai voiko olla totta että tunnen näin ihan oikeasti. Mikä saa minut tätä pohtimaan?
Oma takertuuvuuteni rahaan ja työhön on ollut tärkeysjärjestyksessä sijalla nro 1 valtavan osan elämästäni. Paljon olen mitannut itseäni ja arvoani en vain pelkällä tekemisellä usein myös määrällä, josta ovat kärsineet itseni lisäksi oma perheeni. Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa johtuen jatkuvasta huolesta taloudellisista pärjäämisestä ja olen ollut aina saatavilla kaikille, kaikessa. ”Kyllä, minä voin” ja vaikken olisi voinut, niin järjestin niin että voin. Se vie voimat, kellä missäkin ajassa, on yksilällistä.
Nyt tämän epidemiahässäkän aikana olen asian kanssa rauhassa, ei auta räpiköidä, panikoida tai lietsoa pelkoja. Monet ihmiset ovat saman kaltaisessa tilassa, olipa kyseessä sitten yksinyrittäjät tai palkansaajat. Yltiöpositiivisuus saa minussa aikaan ahdistuneisuutta, koska ajattelen että pandemiasta huolimatta maailmassa tapahtuu päivittäin paljon epäreiluja asioita, joille minä en mahda mitään. Elämässä kaikki ei mene tasan, vaikka kuinka haluaisin.
Minun tapani reagoida arvaamattomissa, ennakoimattomissa ja kriisitilanteissa on (aina ollut) toimia, järjestellä käytännnön asioita. Näin tehdessäni luon turvaa itselleni ja toivottavasti ympäristööni. Paniikkiin menen tilanteessa jossa fyysinen uhka on niin liki etten pääse pakenemaan, käytännössä ”veret seisahtuu kehossani” ja jäädyn, huudan eikä suustani kuulu pihaustakaan. Edellämainiuttua fyysista uhkaa en ole kokenut vuosiin, joten tämän hetkistä regointitapaa en voi tietää, enkä oikeastaan halua siitä ottaa selvää. Siksi tämä rauhan ja levollisuuden tila jossa vain kellun, on menneeseen elämääni verratuna absurdi, paradoksaalinen. Ristiaallokossa ilman mitään välinettä millä voisin ohjata, hallita tai kontrolloida suuntaa. Mihin aallokko lauttani vie, jää nähtäväksi. Siihen saakka minun tulee pysytellä kyydissä ja myötäillä, ehkä jopa hieman oppia nauttimaan elämän pyörityksestä.
Kotinurkat häämöttävät, hiki virtaa selkää pitkin. Pilvet väistyivät ja tunnen auringon lämmittävät säteet kasvoillani.
Ihminen tavattavissa -terapeutti Katja Järvenpää, Pudasjärvi
Terapeuttimme vastaanottavat asiakkaita nyt myös verkkoyhteyksien välityksellä.
Terapeuttiemme yhteystiedot löydät tästä linkistä: www.ihminentavattavissa.fi/terapia
