Läheisriippuvuus ymmärretään monella tavalla ja sen merkitys on mitä ilmeisimmin myös ajan juoksussa muuttunut. Se liitetään rakkaudettomuuden ilmiöihin ja epävarmuuksiin läheisissä ihmissuhteissa, jotka kumpuavat omien tarpeiden tunnistamattomuudesta ja hylätyksi tulemisen pelosta.
Väestöliiton sivuilla ilmiötä kuvataan näin:
”Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen muista ihmisistä ja asioista. Se on lapsuudessa omaksuttu tapa karttaa hylätyksi tulemista hakemalla turvaa ja hyväksyntää ulkopuolelta. Riippuvainen ei ole saanut lapsuudessaan riittävästi hoivaa, rakkautta tai mahdollisuutta näyttää tunteitaan, vaan hän on oppinut hankkimaan hyvää oloa auttamalla ja huolehtimalla muista.”
Muistan kun itse kauhistuneena havahduin mahdollisuuteen, että olen läheisriippuvainen. Tuntui aivan käsittämättömän hankalalta yhdistää itseeni moinen ”ongelma”, sillä olin vahvasti määritellyt itseni moderniksi ja itsenäiseksi naiseksi. Tiedätte kyllä – Suomalainen nainen, väkivahva ja itsellinen, joka ei miestä tarvitse.
Se oli jotain, josta olin oppinut olemaan hirmuisen ylpeä, mutta joka nyt lähinnä naurattaa, koska sehän ei ole totta.
Ymmärretään läheisriippuvuus miten tahansa, niin katson, että olemme kaikki luonnostamme läheisriippuvaisia, koska olemme ihmisiä. Tarvitsemme toinen toisiamme. Emme ainoastaan jakamaan arjen askareita ja helpottamaan elämäämme taloudellisesti vaan ennen kaikkea emotionaalisesti. Tarvitsevuus ei tee meistä sairaita vaan haavoittuvia ihmisiä. Ja tuo elementti ihmisyydessä saa meidät taipumaan vaikka minkälaiselle mutkalle, jopa kieltämään rakkauden ja läheisyyden tarpeemme, jotta emme tulisi haavoitetuksi ja tuntisi kipua.
Kun emme voi olla varmoja rakkaudesta ja turvallisesta emotionaalisesta yhteydestä, ryhdymme riippumaan ja roikkumaan rakkaudessa, kadotamme itsemme tai hylkäämme rakkauden kokonaan toteamalla, että olen luotu kulkemaan yksin. Kietoidumme, kontrolloimme, vaadimme, välttelemme tai pidämme itsemme etäisinä, koska sisällämme huutaa kysymys: Olenko rakkauden arvoinen?
Tämä kysymys ei katso käyntikorttia tai taloudellista itsenäisyyttä. Se kaikki on vain näennäisyyttä, jonka avulla voi sujuvasti huijata itseään, pysyä etäämmällä vaarasta tulla hylätyksi ja leikkiä vahvempaa kuin onkaan.
Minulle vapautuminen elämää tukahduttavasta riippumisesta ja jatkuvasta epävarmuudesta toisen rakkaudesta minua kohtaan, ei suinkaan ollut miehestäni entistä riippumattomammaksi tuleminen, vaan sen myöntäminen, että tarvitsen häntä. Tarvitsen hänen olemistaan rinnallani ja tukenani. Ja tarvitsen hänen rakastavaa, hyväksyvän lempeää katsettaan.
Ja toinen tärkeä seikka pakonomaisesta emotionaalisesta kietoutumisesta irrottautumiselle oli omien tarpeiden löytäminen, niiden tunnistaminen ja erottaminen toisen tarpeista. Ja lopulta omien tarpeiden hyväksyminen ja toiminta, jonka avulla voin itse huolehtia niistä.
Suurimpana ja elämääni eniten rikastuttavana toimintana on ollut uskaltaa romahtaa ja tunnustaa itselleni, että en ole se vahva nainen, joka kestää kaiken. Päinvastoin olen herkkä ja haavoittuva ja haluan tästä lähtien saada sitä olla.
Tämän jälkeen minussa on noussut uudenlainen voima ja vahvuus. Uskallan nimittäin nykyään kertoa miehelleni, että minä tarvitsen sinua ja sinun lempeää katsettasi nyt. Minä tarvitsen, että pidät minusta kiinni ja kerrot, että kultaseni kaikki menee hyvin. Me selviämme kyllä.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
www.studiomielikuvitus.com
Lähteet:
– Väestöliitto, hakusana ”läheisriippuvuus”
– Oma matka
