Läheisriippuvuus on itsensä ulkopuolelta tulevan palautteen armoilla elämistä. ”Ilman toisia ja toisten kautta saatua hyvän olon ja onnellisuuden tunnetta, sekä tunnetta omasta arvosta, läheisriippuvainen tuntee itsensä vajaaksi, tyhjäksi ja epätäydelliseksi” (Malinen 2014: Taakkana läheisriippuvuus).
Se saa ihmisen kontrolloimaan itseään ja toisia, jotta voisi välttyä omista haavoista nousevan, pahimman pelon toteutumiselta: hylätyksitulemiselta. Toipuminen on mahdollista, vaikka usein raskaskin prosessi. Kuitenkin se on ennenkaikkea kannattava vapauttaessaan lopulta elämän täyteen mittaansa.
Kun läheisriippuvainen alkaa purkaa puolustusmekanismejaan, kuten muiden miellyttämistä ja näkymättömyyttä omana itsenään, lähiympäristö saattaa reagoida voimakkaasti ja jopa vastustaa muutosta. Ehkä heille seuraa käytännön hankaluuksiakin, kun läheisriippuvainen ei olekaan enää aina heidän tarvitessaan paikalla. He saattavat kokea, että muutos on negatiivinen ja heidän rakastamastaan ihmisestä on tullut itsekäs ja vain omaa etuaan ajatteleva.
Kuitenkin on niin, että terveyttä on huolehtia itsestään niin, ettei toisten huomioiminen ja auttaminen tapahdu uhrautuen sen enempää oman, kuin kenenkään muunkaan hyvinvoinnin kustannuksella. On tärkeää löytää oma vastuullinen suhde omiin, ohitettuihin tarpeisiin sen sijaan, että tulee tiedostamattaan, sisäisestä hädästään käsin vaatineeksi toisilta niihin vastaamista. Tässä kohtaa läheisriippuvuudesta toipuva tarvitseekin erityisesti tukea.
Omat rajat ja näkyväksi tuleminen mahdollistuu lisääntyvän itsearvostuksen myötä, joka taas edellyttää sitä että voi tulla hyväksyen nähdyksi omine tunteineen, tarpeineen, haluineen, arvoineen, ajatuksineen ja mielipiteineen.
Itsearvostus lisää ihmisten keskinäistä arvostusta, hyväksyntää, läheisyyttä ja kunnioitusta samalla kun se vapauttaa kahlitsevasta kontrollintarpeesta, sekä väärän syyllisyyden, riittämättömyyden ja häpeän tunteista.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
www.lupaolla.fi
