Tulevaisuus näyttäisi rakentuvan pienistä tässä ja nyt -hetkistä ja siitä valinnasta mihin kyseisen hetkensä käyttää. Ja muutos on taas sitä, että valitsee käyttää nuo hetkensä eri tavalla kuin koskaan ennen. Omalla kohdallani tämä tarkoittanut sitä, että olen 5 vuoden ajan pyrkinyt elämään päiviäni niin, että ne täyttyvät tekemisestä, josta nautin ja asioista, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Ja, että kaikesta siitä muodostuisi minulle myös aikaa myöten ammatti. Ja mistä minä nautin ja mikä on merkityksellistä, ei sekään ollut itsestäänselvää, vaan olen tarvinnut sen oivaltamiseen aikaa. Olin nimittäin oppinut nauttimaan niistä asioista, joissa olin ihan hyvä, sen sijaan että olisin elämässäni käyttänyt aikani siihen, että tulisin hyväksi sellaisen tekemisessä, mistä nautin.
Muutos on tarkoittanut myös sitä, että luovun itselleni tyypillisestä tulevaisuuden ratkomisesta ja suostun siihen, että kaikki on auki, saa olla auki ja toistaiseksi epäselvää. Minun toistaiseksi on tarkoittanut montaa pitkää vuotta ilman selvyyttä, mihin tämä kinttupolku johtaa.
Eläminen ovet sepposen selällään pitkään, tekemättä ratkaisuja suuntaan tai toiseen, on tuottanut välillä aivan kamalaa läpivetoa kärsimättömässä päässäni. Olenko aivan sekaisin? Tuleeko tästä ikinä mitään? Johtaako tämä näpertelyni ja puuhasteluni mihinkään todelliseen? Pärjäänkö? Pitäisikö vain hakeutua palkka hommiin ja lakata ajattelemasta liikoja?
Läpivedon huminaa ei ole yhtään vähentänyt se kummallinen narisija päässäni, joka välillä tulee huutelemaan minulle, että ei elämää nyt sillä tavalla voi elää, että tekee mitä huvittaa.
Joka kerta, kun olen ollut lähellä heittää hanskat tiskiin, tuleekin jokin yllättävä yhteydenotto, joka valaa taas uskoa. Ja kun uskoni on siitä vahvistunut, tuleekin takapakkia tai mikä ”pahinta”, minulle on jopa tarjottu töitä entiseltä alaltani. Se on ollut kuin kinkkusiivun heiluttelua paastoavan edessä.
Viime vuoden lopulla tein vihdoin päätöksen: Jatkan samaa rataa. Kaikki se itselleni iloa ja nautintoa tuottava pieni, mutta merkityksellinen ja johdonmukainen tekeminen vuosien ajan, on kuin varkain vienyt minua kohti ammattia ja opettanut yritykseni vaipoista ulos ilman, että vahinkoja enää sattuu. Aloitin tämän vuoden ajatukset kirkkaampana ja iloisena siitä, että olin kaikki nämä vuodet lyönyt itseäni näpeille ja malttanut elää ilman selvyyttä ja selkeää päämäärää luottaen siihen, että jos teen joka päivä sitä mistä nautin ja mitä haluan, niin pakkohan sen on johonkin johtaa.
Nyt näyttää entistä vahvemmin siltä, että kyllä se johtaa. Jopa hyvään. Vuoden alussa minulla ei ollut hajuakaan, että ennen kuin sinivuokot kukkivat, mieheni Aku Hentilä, joka niinikään opiskeli itsensä Ihminen Tavattavissa- terapeutiksi, on irtaantunut 19 vuoden työsuhteestaan pankkialalla, tullut yhtiökumppanikseni ja remontoimme yhdessä yrityksen uutta toimitilaa. Eikä minulla ollut hajua, että olo voi olla näin vapaa, vaikka kaikki on entistä isommin epävarmaa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
www.studiomielikuvitus.fi
