Tänään avasin tietokoneen terveydenhoitajana mahdollisesti viimeistä kertaa. Ruudulla oleva maisema kantaa näemmä nimeäni kuin rotkon reunalla – tai ehkä sisäinen ristiriitani vaan lukee sen niin ja kyseessä onkin veteen heijastuva taivas, joka kyllä ottaa kopin hyppääjästä kunhan luottaa.
Olen jättämässä varman leivän ja hyppäämässä kokoaikaisesti itse itseni työllistäjäksi. Pitkä matka on tullut kuljettua erilaisen hoitotyön parissa valkoisten sukkahousujen ja sairaanhoitajamekon (kyllä, kun opiskelin, ne olivat pakollinen työasu ) ajoilta 1990-luvun puolivälistä aina housuaikaan ja sairaanhoidosta aina ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon saakka. Rikkaita kokemuksia ja kohtaamisia on kertynyt niin Suomessa kuin Englannissa hyvin monenlaisten, -kuntoisten ja -ikäisten ihmisten parissa.
Työhuoneen ikkunasta on päivän mittaan näemmä auennut upea aurinkoinen pakkaspäivä. Jos piipuista tulisi savua, se kohoaisi varmaan aika lailla suoraan ylöspäin – tai ehkei siellä niin kylmä ole, vaan se on vaan mun sisäinen olo, joka saa palelemaan. Sellaista se on, kun on yhtä aikaa sekä haikeaa että helpottavaa, sekä iloista että surullista.
Koulun sisäpuolella kuuluu viimeisten koulupäivien monenlaisia ääniä. Olen kulkenut käytävillä lasten menoa seuraillen ja viimeisiä hetkiä täällä itseeni imien. Älämölöä, hihitystä, huutoja, puhetta, kuiskintaa, ruokalassa soivan joulucd:n tuttuja lauluja, askeleita, hiljaisuuttakin. Joku kutsuu nimeltä. Joku vetää hihasta. Joku kysyy miksi. Joku antaa suklaarasian. Joku kiittää. Joku katsoo paljon puhuvasti. Joku sanoo paljon.
Luopuminen herättää paljon tunteita. On välillä huokaistava syvään.
Jos en olisi niin varma siitä, että minun on mentävä, en menisi. Kuitenkin, olen Ihminen tavattavissa -terapeuttina kokenut niin vahvasti löytäneeni sen mitä todella tahdon tehdä isona, että valinta on tehty. Ei puolestani, vaan sisältä käsin ja ihan itse. Kiperänkin luopumisen hetkellä lohduttaa ja rauhoittaa eniten se, kun tuntee, että elää synkassa sydämensä kanssa.
Toivon sydämestäni voimia tärkeään työhön kaikille upeille kollegoilleni . Eniten toivon, että hoitotyön arvostus asettuisi paitsi jokaisen tekijän henkilökohtaiseen kokemukseen, myös yhteiskuntamme rakenteeseen. Ennaltaehkäisyn merkitys on vielä liikaa lapsen kengissä ja kantaa turhaan epäseksikkyyden leimaa terveydenhuollon genressä. Todellisuudessa sen merkitys on suuri ja vain korostunut Koronan myötä. Aivan erityisesti odotan traumainformaation sisäänajoa ja -pääsyä systeemiimme ja sen kaikkiin yksiköihin, jotta oikeanlainen apu ja tarpeet kohtaisivat nykyistä paremmin.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT ® Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvaraukset puh. 050-348 6778
