Näin pitkien vapaiden jälkeen kysellään usein, että ”onko akut nyt ladattu?”. Nykyajan kodit ovat pullollaan kyseisiä virtalähteitä ja jokainen lapsikin ymmärtää hyvin, mitä tapahtuu, jos akku ei ole ladattuna. Koneiden ja laitteiden käynnissä pitäminen on hyvin keskeinen tehtävä, jotta saat tärkeitä ja ei niin tärkeitä asioita hoidettua.
Mutta miten on ihmisen oman akun tilanne? Kuinka se saadaan ladattua? Mikä ero on sillä, ettei vain kuluta lisää inhimillistä akkua verrattuna siihen, että oikeasti lataa lisää henkilökohtaista käyttövoimaa?
Masennus tulee menneestä ja ahdistus tulevasta
Mielenterveyden häiriöt nousivat vuonna 2018 yleisimmäksi sairauspäivärahan syyksi. Masennus oli näistä syistä suurin ryhmä. Noin 3500 ihmistä joutui sen takia eläkkeelle… se on 70 henkilöä viikossa ja 10 henkilöä jokaisena viikonpäivänä! Tämä on kestämätön taakka niin yritykselle kuin yhteiskunnallekin… ja etenkin masentuneelle itselleen.
Syitä ja seurauksia on varmasti hyvä pohtia. Kuinka yksilötason ongelmaa voidaan tukea työpaikoilla? Millä keinoilla yhteiskunta saisi tämän todella huolestuttavan kehityksen muuttumaan? Yleisin ja helpoin keinohan on jo monessa muussa aikaisemmassakin sairaudessa ollut keino – sairausloma ja lääkitys. Oli sitten kyse verisuonitaudeista, alkoholista tai ylipainosta, on ajan mittaan luotu monia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, ettei kyseisiin ongelmiin jouduttaisi. Millainen tulevaisuus on mielenterveyden sairauksien proaktiivisilla toimilla?
Lähtökohtaisesti masennuksessa kärsitään oman elämän historiassa tapahtuneista vastoinkäymisistä. Kulttuurissamme on paljon puhumattomuutta, yksin selviämistä ja katkeruutta. Ahdistus syntyy taas enemmän siitä, kuinka ajattelemme tulevaisuuttamme. Millaisia odotuksia sille asetamme ja murheita sen suhteen kannamme. Vertailu muihin ja omaan riittävyyteen nousee pinnalle mm. häpeän muodossa.
Mitä sinä teet, kun henkinen tai fyysinen akkusi loppuu? Löytyykö oikea virtalähde ja mitä laturia käytät?
Yhteisöllistä johtamista ja todellisiin syihin paneutumista tarvitaan
Nykymaailmassa tieto jaetaan välittömästi kaikkialle. Ihminen altistuu jatkuvasti eksponentiaalisesti kasvavalle informaatiolle. Vastaanottokyky on jäänyt jälkeen jo aikoja sitten. Silti me sinnikkäästi yritämme muistaa, omaksua ja ymmärtää kaiken. Ja, jos emme pysty, koemme itsemme riittämättömiksi. Työpaikoilla tämä koskee kaikkia työtehtäviä.
Kuinka hyvin olemme alkaneet hyväksyä sitä, että emme pysty omaksumaan kaikkea? Entä miten valikoimme itsellemme olennaisen tiedon informaatiotulvasta? Kympin oppilas ei ole enää se, joka muistaa kaiken. Kympin oppilas on nykyään se henkilö, joka löytää olennaisen eikä stressaa lopuista. Hän myös hyväksyy sen, ettei ole täydellinen vaan voi ihan hyvin vaikka menneisyydessä on ollut vastoinkäymisiä ja tulevaisuuden kaikki toiveet eivät tule toteutumaan.
Tällainen henkilö on levollinen vaikka ympärillä kuohuu. Hän keskittyy olennaiseen ja saa siksi tuloksia aikaan. Kympin oppilas ei osallistu jokaiseen palaveriin, johon hänet varmuuden vuoksi kutsutaan. Hän ohjautuu itsestä käsin ja tuottaa työnantajalle juuri ne tulokset, mitkä on toivottukin. Hän todennäköisesti suoriutuu tehtävistään lyhyemmässä ajassa ja palkitsee itsensä siksi kiireettömyydellä. Tehokas ei käytä aikaa liikaa, koska hän tietää, että tehokkuus lasketaan matemaattisestikin kaavalla… työn määrä jaettuna siihen käytetyllä ajalla.
Johtamiskulttuuri on työpaikan virtalähde
Ensimmäisten sähkölaitteiden keksimisestä on vielä tuskin 200 vuotta. Akkujen historia on vielä lyhyempi. Ihminen sen sijaan on ollut ”akkunsa” kanssa täällä jopa 2,5 miljoonaa vuotta. Vielä taannoisessa agraarikulttuurissa ihminen ei voinut kuluttaa akkuaan määräänsä enempää. Elämä oli tässä ja nyt eikä tiedetty paljoakaan muusta maailmasta. Töitä tehtiin inhimillinen määrä ja välillä tankattiin perunaa ja ruisleipää. Kun teollistuminen ja automaatio lisääntyi, niin työn määrälle ei ollutkaan enää ylärajaa. Kvartaali toisen jälkeen pitää olla enemmän tulosta alimman viivan alla. Pelkkä työnilo ja positiivinen kassavirta ei riitä. Ekonomian kilpajuoksu ei tunne rajoja.
Ihminen tämän kaiken keskellä sen sijaan on rajallinen. Jokainen meistä on sen rajan jossain kohtaa tuntenut… nimenomaan tuntenut. Osaammeko johtamistyössä ymmärtää myös toisten ainutlaatuisia rajoja ja tuntemuksia. Niitä jaksamisen taitekohtia, joita myös muu elämä kuormittaa. Kuinka työpaikan kulttuurissa tuetaan aivan jokaista sen jäsentä, jotta kukaan ei uupuisi? Saammeko vertaistukea ja ymmärrystä näihin asioihin? Kuinka moni työnantaja tarjoaa henkilöstölleen matalan kynnyksen terapeuttista tukea?
Työhyvinvointia on edistetty monilla työpaikoilla hyvin tuloksin. On myös paljon yrityksiä, joissa koko aihe on tuntematon. Yhteiskunnan muuttuessa myös ihmisten oireilu muuttuu. Hyvän työnantajan tunnistaa jatkossa siitä, että se ymmärtää jokaisen avainpelaajansa henkilökohtaiset tarpeet ja panostaa niihin. Heikoin lenkkikin on yksi meistä… ja joskus se voit olla sinä!
Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija, Johtajan paras kaveri Jari Hellstén, Tampere
Yhteydenotot puh. 040 6719581
