Matkalla kohti omaa minuutta

Tiedätkö tilanteen, jossa toinen kertoo, miten sinun kuuluu tuntea ja toimia? Toisella on tarve määritellä sinut, hän lyö sanat ja toimintatavat suuhusi. Tunnistan tällaisesta käytöksestä myös itseni. Oma matkani on ollut sellainen, että perusasetukseni on ollut olla häpeällinen ja vähempi arvoinen kuin muut. Samalla sisälläni on kuitenkin ollut voimakas voima, joka on tasapainottanut sitä tunnetta – joskus hyvin häijyllä tavalla, ylemmyydestä käsin.

Arvottomuuden tunne on ollut minussa niin syvä ja vallitseva, että ahtaan paikan tullen patoutunut viha on ryöpsähtänyt toisen niskaan. Sillä tyylillä saa kyllä toisen hiljaiseksi, mutta ei se mitään rakenna. Kun tämän tunnistin, halusin olla toisenlainen. Aloin ihmetellä, mistä tämä käytös kumpuaa – eikä syytä tarvinnut kaukaa hakea.

Minua on lapsuuden perheessä mitätöity ja arvosteltu. Äiti kertoi usein, kuinka hankala olen. Sellaisessa tilanteessa, jossa toinen ihminen laukoo omat totuutensa ja arvostelee minua henkilökohtaisesti, vajoan helposti samaan vanhaan traumaani: taas joku yrittää kyykyttää minua. Häpeä ja arvottomuus valtaavat kehon, ja olen neuvoton. Miten olen taas tässä? Ja miten pääsen tästä pois, ilman että murskaan toisen – koska sitä en enää halua tehdä?

Pitkään olin neuvoton, ja se olotila oli kamala. Lopulta löysin avaimen yhteydestä sisäiseen lapseeni, jota menen auttamaan aikuisuudesta käsin, silloin kun hätä iskee. Aikuinen minussa ottaa ohjat ja auttaa tuskissaan olevaa pientä lasta. Siinä hetkessä tunnen vahvan, rauhallisen aikuisen vierelläni – sen, joka osaa pysyä paikallaan ja kuulla, että toisen ihmisen mitätöivä käytös kertoo hänen omasta kyvyttömyydestään kohdata itseään.

Olen huomannut, että tämä tapa kohdata haastavat tilanteet on tuonut minulle rauhaa ja kyvyn pysyä pinnalla. En enää katoa tai lähde pois, vaikka keho käskee pakenemaan. Minulle on jäänyt vapaus valita, miten suhtaudun ihmiseen tapahtuneen jälkeen. Rauhasta käsin voin todeta, että meidän välillemme tarvitaan erillisyyttä ja välimatkaa – joskus jopa kokonaan välit poikki.

Traumatunteen jälkeen pystyn arvioimaan, kuinka lähelle haluan tuota ihmistä elämääni. Vaikka omat piirteeni ärsyttäisivät toista, en voi enää sallia alentavaa käytöstä itseäni kohtaan. Oman tontin vartiointi tapahtuu nykyään lempeästi ja suopein katsein, ilman että sisäinen peto nousee puolustamaan hampaat irvessä. Ei kuulu minulle, jos joku toinen on narsistinen tai käyttäytyy halveksuvasti. En enää ole muunneltavissa toisen tahtoon tai käytettäväksi.

Mutta arvatkaapa – onko ollut pitkä matka tulla tähän? On. Se, että minulla on lupa kirjoittaa näin arasta aiheesta julkisesti, on jo itsessään suuri asia. Arvottomana olen aina kuvitellut, ettei minulla ole oikeutta sanoa ääneen sitä, mitä ajattelen. Aiemmin olen varmistanut kaiken ulkopuolelta, muilta ihmisiltä. Nyt en enää tee niin.

Tämä teksti on ilmaisu siitä, että omat jalat kantavat ja itsestäni kumpuaa lupa olla ja elää tällaisena kuin olen. Jos tämä teksti resonoi sinussa, autan mielelläni sinua löytämään saman rauhan ja yhteyden itseesi – siihen paikkaan, jossa sinäkin voit seistä omilla jaloillasi.

Krista Juhala-Keto, Ihminen tavattavissa -terapeutti

Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.

Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Uutiskirje ilmestyy n. 2 kertaa kuukaudessa. Mukaan pääset täältä.

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.