Matkalla minuuteen

24.06.2020

Jo pienestä pojasta alkaen olen kokenut olevani havainnoija, tarkkailija. Nyt tuo poika on ollut kasvuryhmässä vajaa kaksi vuotta matkalla itseen, minuuteen. Että minusta syntyisi se Luojan luoma, miksi minut on tarkoitettu. Tiedän nyt olevani oikealla tiellä, tie vie siis syvemmälle itseeni. Matkalla kokonaiseksi ihmiseksi, persoonaksi. Minuuteen, yhteyteen. Niin, nyt ymmärrän, että ensin minun tulee löytää oma identiteettini, persoonani. Sen jälkeen on mahdollista päästä todelliseen yhteyteen toisten ihmisten kanssa. Sellaiseen yhteyteen jossa ihmiset kohtaavat. Minun on ollut aina helppoa murtaa jää, tulla tutuksi. Mutta minulla on myös ollut aina naamari päässä, en ole tullut, enkä edes halunnut tulla nähdyksi omana itsenäni. Ja kuinka olisinkaan edes voinut ilman että minulla on itselläni yhteyttä itseeni. Olen ollut siis irti itsestäni ja irti muista. Pinnallisesti olen kyllä ihmisiin tutustunut, mutta syvät ihmissuhteet ovat jääneet puuttumaan. Aitoa ihmisten välistä jakamista ei ole päässyt tapahtumaan. En ole siihen ollut edes valmis. Olen kyllä kuvitellut eläväni, mutta olen tehnyt sen omavoimaisesti elämän ulkokehällä taitavasti tanssien. Olen ollut kuin vene, joka seilaa ilman päämäärää irrallaan kaikesta. Välillä satamaan eksyen ja iloisesti paikkaan tutustuen. Hetken hauskaa pidettyäni ja paikan nähtyäni, taas köysi irti ja seilaamaan, irrallaan kaikesta.

Nyt minulla on tunne, että olen poistumassa pikkuhiljaa tarkkailijan paikalta, siis ulkokehältä. Astun mukaan elämään, en enää katsele sitä ulkopuolisen silmin uskaltamatta tai edes ymmärtämättä tätä kuviota. Voisin siis olla oma itseni ilman, että tunnustelen ilmapiiriä ja mukautan käytöstäni aina tilanteen mukaan. Ei siis vain kevyt ja pinnallinen versio itsestäni. Aiemmin minulla oli suuri tarve päästä asetettuun päämäärään. Nyt olen tyytyväinen kun saan olla matkalla. On pitänyt elää puolivuosisataa että on päässyt tähän, alkuun. Mutta koen, että se matka on kohdallani pitänyt tehdä ja kulkea osaltaan loppuun. Kohdallani tämä herääminen tarvitsi vielä eron, loppuun palamisen, työttömyyden ja vetäytymisen pariksi vuodeksi maalle, yksinoloon. Matkalle jää lukematon määrä itsensä hylkäämistä ja hyväksynnän hakemista. Hyväksyntää olen saanut muun muassa juomalla ja työtä tekemällä. Samalla olen mitä suuremmissa määrin hylännyt itseni, ollut siis rakkaudeton itseäni kohtaan. Viimeiset kaksi vuotta on olleet voimakasta eheytymisen aikaa, ihmiseksi kasvamista, syntymistä. Olen saanut tulla ryhmässä nähdyksi omana itsenäni, kohdata toisia ilman naamaria päässäni, tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Olen oppinut kuuntelemaan muita ja myötäelämään heidän matkassaan. Kuinka eheyttävää tämä kaikki onkaan. Se on jopa niin eheyttävää, että olen alkanut saamaan omaa tahtoa, olen alkanut tuntemaan minusta kumpuavia tunteita, olen alkanut kohtaamaan ihmisiä aidommin, syvemmin. Tunnen että liityn ihmisiin, en enää niinkään mieti mitä he minusta ajattelevat. Pystyn olemaan paremmin läsnä omana itsenäni, en ole enää niin irrallaan, hermostunut ja pyri pääsemään pois kohtaamisista. Niin, olen alkanut tuntemaan rakkautta itseäni kohtaan, olen arvokas.

Ihminen tavattavissa -kasvuohjelmamme opiskelija "Matkamies"

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.