Mitä jos olisikin niin, että menestyksen mittari olisi turva, jota kykenen luomaan ympärilleni?
Mitä turva itseasiassa on? Tuleeko se itseni ulkopuolelta vai kykenenkö itse luomaan itselleni sisäisen turvan, tilan, jossa olen kykeneväinen kannattelemaan itseni ulkoisista tekijöistä riippumatta?
Oma kasvualustani oli sisäinen turvattomuus, jonka vuoksi olen käytännössä koko elämäni etsinyt turvaa itseni ulkopuolelta. Kodista, rahasta, materiasta, ennen kaikkea ihmissuhteista. Olen epätoivoon asti yrittänyt muovata maailmani niin kiinteäksi, ettei siitä löytyisi pienintäkään repeämään turvattomuuden tulla. Yrittänyt elää elettyä elämättömäksi, pelätä etukäteen ja varmuuden vuoksi kaikkea mahdollista(ja mahdotonta) jotta kykenisin varautumaan ja kontrolloimaan kaikkea. ”Minä elämän ohjaksissa”, niin kai sen olisin voinut lyhyesti kiteyttää. Naurattaa ja itkettää samaan aikaan tätä kirjoittaessa, miten naurettava ajatus kyetä kontrolloimaan elämää ja samaan aikaan pohjattoman surullista, miten syvä turvan vaje minussa on ollut.
Olen kuvitellut, että minun pitää olla tietynlainen, onnistua työssäni, osata olla tilanteessa kuin tilanteessa jollekin toiselle jotakin, jotta voisin itse jatkaa turvassa matkaa. Yrittäjänä osata tehdä juuri ne oikeat päätökset, jotka johtaa onnistumiseen, onnistumiseen, joka on minulle tarkoittanut taloudellista turvaa niin, että yrityksen pyörät pysyy pyörimässä ja ihmisten työpaikat säilyy. Vaimona ja ystävänä olla aina saatavilla ja paikalla kun toisella on tarve. Suurimpana kaikista äitiys, osata olla äiti, joka luo aina turvan lapsille. Turvattomana lapsena turvan luominen omille lapsille on ollut niin epätoivoinen tie, että se sairastutti minut lopulta paniikkihäiriöön. Vuosi toisensa jälkeen minä hylkäsin säännöllisesti itseni saadakseni turvan itseni ulkopuolelta.
On vaikea opetella olemaan omalla puolellaan. Opetella olemaan itselleen turvallinen. Hylkäämisen sijaan toivottaa itsensä tervetulleeksi omaan maailmaansa, ottaa se pieni turvaton sisäinen lapsi syliin ja antaa sille aikuisena turvaa. Siitä siinä kai tämän hetkisen tietoisuuteni mukaan on kyse, rakkauteen suostumisesta, niin suuresta lempeydestä itseäni kohtaan, että en enää suostu hylkäämään itseäni, Ja samaan aikaan kun minun sisäinen turvani lisääntyy, huokuu se väkisinkin myös ympärilleni. Sillä eihän sisäinen turva ole yhtä kuin se, etten saisi tarvita toista ihmistä, etten saisi kokea kotiani turvapaikakseni tai etten äitinä huolehtisi siitä, että lapseni kokisivat olevansa turvassa. Ne eivät sulje toisiaan pois vaan päinvastoin. Se, että voin luoda turvaa ympärilleni syntyy minun omasta sisäisestä turvastani, kyvystä seistä omilla jaloillani, kyvystä kannatella ja kantaa vastuu itse itsestäni. Pitämällä itse itseni turvassa kykenen huolehtimaan itsestäni myös niissä tilanteissa, kun turvattomuus tulee itseni ulkopuolelta.
Turva. Niin pieni sana, niin suuri tunne. Me olemme paljon vartijoina itsellemme ja toisillemme varsinkin tällaisina aikoina, kun konkreettista hätää on niin paljon. Mitä jos menestyksen mittari todella voisikin olla se, miten paljon voin luoda turvaa, ensin itselleni ja sitä kautta ympärilleni?
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Essi Sivula
www.suomentyoyhteisoterapeutit.fi
