Mieli itse ei kykene luomaan itselleen rauhaa, vaan todellinen rauha ja levollisuus nousevat mielen yläpuolelta, omasta läsnäolostamme. Mielen voisi kenties jopa määritellä jonkinlaiseksi levottomaksi liikehdinnäksi.
Kun samaistumme siihen liian voimakkaasti, kadotamme kosketuksen syvimpään olemukseemme. Silloin mielestä, joka parhaimmillaan on hyvä renki, tuleekin levoton ja rauhaton isäntä. Tällöin mieli yrittää loputtomasti ratkaista omaa levottomuuttaan ja ahdistustaan käsittämättä, että sen oma jatkuva etsintä ja liike on syy rauhattomuuteen.
Mitä sitten voin tehdä löytääkseni rauhan, saattaa seuraava mielessä nouseva ajatus kysyä. Isännän roolissa olevan mielen on näet mahdotonta käsittää, ettei rauha ole jotakin, jota saavutetaan tekemällä. Rauha on ennenkin tekemisen ja levottoman liikkeen hellittämistä, kuin jonkin uuden asian sisäistämistä. Siten esimerkiksi mielen aito antautuminen ja nöyrtyminen on portti mielenrauhaan.
Ehkä useammallakin meistä on jonkinlainen kokemus tilanteista, jotka haastavuudessaan ylittävät täysin käsitys- ja ratkaisukykymme. Silloin saattaa tapahtua mielen spontaani antautuminen mahdottomaksi koetun tilanteen edessä. Ihminen voi tipahtaa yhtäkkiä syvään rauhan kokemukseen keskellä tilannetta, jossa ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään aihetta tai tilaa rauhalle.
Tämän kaltaiset kokemukset ovat opettaneet minulle eniten mielenrauhan ja ilon luonteesta. Niin käsittämätöntä kuin se järjelle onkin, niin rauha ja ilo eivät ole kiinni olosuhteista. Rauha, ilo ja keveys ovat ennenkin meidän olemuksemme perusominaisuuksia, jotka mieli usein niin onnistuneesti levottomalla liikkeellään peittää. Jos rauha olisi aidosti riippuvainen olosuhteista, emme voisi mitenkään selittää näitä syviä rauhan kokemuksia keskellä ylivoimaisen vaikeita olosuhteita.
Isännän roolissa toimiva mieli ennenkin asettaa ehtoja rauhan ja levollisuuden kokemuksellemme. Se ei tahdo hyväksyä vallitsevia olosuhteita vaan vastustaa niitä vimmatusti luoden siten elämäämme valtavasti tarpeetonta kärsimystä. Isännän roolissa olevaa mieltä voisi nimittää egoksi. Sen näkökulmasta olosuhteet ovat levottomuuden ja ongelmien juurisyy. Kun asiaa tarkastelee syvemmin mm. antautumiskokemusten pohjalta voi nähdä aivan selvästi, että psykologisessa kärsimyksessä kyse on lähes poikkeuksetta mielen vastarinnasta nykyhetkeä vastaan. Ego on kuin käärme, joka syö omaa häntäänsä, käsittämättä miksi häntä on jatkuvasti ruvella.
Voisimmeko oppia vapautumaan tästä mielen levottomuudesta tietoisesti, ilman että se tapahtuu vain sattumalta spontaanisti esimerkiksi ylitsepääsemättömien kokemusten edessä tai hetkellisesti, kun olosuhteet sattuvat täyttämään mielen vaatimukset?
Itselleni parhaiten toimivia keinoja on eräänlainen hiljentyminen. Se ei tarkoita sitä, että tietoisesti pyrkisin hiljentämään mieleni, sillä siihen en pysty, vaan se olisi itseasiassa vain lisää mielen levotonta liikettä ja nykyhetken vastustamista. Ennenkin annan mielelle kaiken luvan jatkaa omaa liikettään, ajatukset ja tunteet saavat nousta ja laskea, mutta tällä kertaa ilman että itse osallistun siihen millään tavalla. Ennenkin rentoutan huomioni kaikista tämän maailman syötteistä: ajatuksista, tunteista, aistimuksista ja näköhavainnoista. Päästän niistä irti, ja huomion rentoutuessa keskiöön nousee pikkuhiljaa hiljaisuus ja tyhjyys, josta kaikki kokemuksemme syötteet nousevat, ja johon ne myös katoavat. Hiljaisuuden ja tyhjyyden tiedostaminen on ikään kuin portti omaan läsnäolooni. Kun pysyttelen siinä, seuraa usein eräänlainen ihme. Mieli ja keho alkavat hiljalleen asettua, aivan itsekseen, ilman omaa ansiotani. Aivan kuin keskiöön noussut läsnäolo alkaisi resonoida mielen ja kehon tasolla, joissa se nyt ilmenee rauhana ja hienovaraisena ilon tunteena. Siinä on läsnä myös syvä turva.
Tämän jälkeen on taas mahdollisesta palata kokemusmaailmaan, mutta tällä kertaa säilyttäen kosketus omaan tietoiseen läsnäoloon. Läsnäolon tilassa mieli toimii huomattavasti tarkoituksenmukaisemmin eikä se silloin sodi nykyhetken olosuhteita vastaan vaan toimii niiden kanssa yhteystyössä ilman omavoimaisuuden harhoja. Vanhat tavat ja ehdollistuneet mielen rakenteet toki helposti saavat meistä otteen uudelleen, mutta askel askeleelta havahdumme tähän yhä nopeammin.
Veli-Matti Anttila, Ihminen tavattavissa -terapeutti
