Onko se häiriö – vai hermosto, joka ei enää jaksa elää yliviritetyssä maailmassa?
Tätä kysyn yhä useammin, myös äitinä. Oman tyttäreni kohdalla epäillään ADHD:ta. Ja vaikka ymmärrän hermoston ja neurobiologian perusteet, minussa nousee jokin syvempi ääni, joka ei suostu nielemään tätä purematta.
Näen lapsen, joka aistii enemmän kuin moni aikuinen ehtii käsitellä. Näen herkkyyttä, intensiivisyyttä, luovuutta – ja samalla kehon, joka ei saa rauhoittua. Ei siksi, että siinä olisi jotain vialla, vaan koska maailma ympärillä on tullut liian nopeaksi.
Myös poikani kuuluu autismin kirjoon, ja hänen kohdallaan epäillään ADHD:ta. Hänen tavassaan olla maailmassa näen toisenlaista kauneutta: tarkkuutta, syvää läsnäoloa ja kykyä nähdä yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa. Se, mikä ulkopuolelta voi näyttää erilaisuudelta, on minulle merkki siitä, että hermosto toimii viisaasti — omalla rytmillään, ei maailman tahdissa. Ei poikkeavuutta, vaan omanlaistaan yhteyttä elämään.
Kun vanhemmilla on kehityksellistä traumaa, lapsi kantaa helposti kollektiivista traumataakkaa – hermosto oppii jo kohdussa varuillaan oloa. Sama varuillaan olo jatkuu ympäristössä, jossa on jatkuvasti ärsykkeitä, valoa, ääntä ja kiirettä.
Minäkin söin raskausaikana paljon sokeria – lohtua, nopeaa energiaa, hetkellistä hyvänolon tunnetta. Ei ihme, jos lapsen hermosto oppii hakemaan samaa rytmiä myöhemmin elämässä. Meidän aikamme kasvattaa hermostoja, jotka käyvät ylikierroksilla jo ennen syntymää.
Ja sitten on se vaikein kohta: olen itse vanhempana joutunut huomaamaan, etten aina ole osannut kohdata lastani emotionaalisesti. Ei siksi, etten rakastaisi – vaan koska en ole saanut siihen mallia. Kehityksellinen trauma siirtyy usein hiljaisina eleinä, jännityksenä kehossa, tunteiden välttelynä, joka syntyy rakkauden pelosta.
Siksi en usko, että ADHD on vain yksilön ongelma. Se on myös kulttuurinen ja biologinen viesti – aikamme oire. Hermostomme eivät enää pysy mukana maailmassa, joka vaatii nopeutta, suoritusta ja saavutuksia silloinkin, kun sielu pyytää lepoa.
Ehkä on aika palata perusasioihin: rauhaan, rytmiin, uneen, hengitykseen ja yhteyteen. Hermostosta kaikki lähtee. Kun hermosto rauhoittuu, lapsi rauhoittuu, ja maailma ympärillä muuttuu.
Ehkä kysymys ei ole, mikä on vialla lapsessa – vaan mikä meiltä kaikilta on kadonnut.
Pidä huoli itsestäsi ja hermostostasi. Rauhallinen hermosto rauhoittaa myös muiden hermostoja ympärilläsi.
-Mira Oikarainen, Ihminen tavattavissa -terapeutti
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä yhteisöstämme tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.
