Minä kyllä pärjään!

19.08.2019

”Minähän en mitään ulkopuolista apua tarvitse”

Näin minä ajattelin – lähes 40 vuotta – ja saatoin jatkaa lausetta: minä kyllä pärjään ja selvitän sotkuni yksin. Syyllistyin myös ajattelemaan niin, että terapia olisi vain ”sairaita” (muita) varten. Lisäksi päättelin niin, että jotkut meistä vain väsyvät, uupuvat ja sen tien päässä on burn out ja/tai masennus. Ja että silloin lääkäri diagnosoi ja antaa lähetteen terapiaan, jos siihen on tarvetta. Osittainhan se meneekin niin, mutta todellakin vain osittain. 

Otan hetkeksi minussa elävän tilastotieteilijän esiin ja totean, että eri tutkimusten mukaan Suomessa (ja pätee moniin muihinkin ”länsimaihin”) on masennustiloista eli depressiosta (lievä, keskivaikea, vaikea) kärsiviä n. 10-15% populaatiosta (Duodecim). Toisaalta psykoterapian, joka on tutkitusti tehokkain täsmälääke masennukseen, piirissä on tilastoista riippuen +/- 1% suomalaisista. Kelan viimeisimpien tilastojen mukaan reilulle 7%:lle suomalaisille taasen määrätään masennuslääkkeitä, joka on siis paljon edullisempaa hoitoa kuin terapia (ja tutkitusti toki joskus täysin välttämätöntä; esim. psykoottisessa masennustilassa). Summa summarum, masennus on verrattain yleistä (ja mm. yleisin sairauseläkkeen syy), johon tutkitusti paras hoitomuoto on terapia, mutta me hoidamme sitä pääasiassa lääkkein.

Mutta palataanpa takaisin omiin kokemuksiin. Mitä jos ei tunne oloaan sairaaksi tai ei ole tullut diagnosoiduksi? Voisiko ulkopuolinen henkinen sparri auttaa? Kyllä voi, ja paljon - tämä on siis oma kokemukseni. Minä en esimerkiksi koskaan (ehtinyt) saada diagnoosia – virallista leimaa huonovointisuudestani. Olin jo lapsuudessani, jota väritti aika ajoin rankatkin olot, kasvattanut paksun nahan ja minusta oli kuoriutunut selviytyjä ja pärjäsin hyvin koulussa ja urheilussa sekä myöhemmin työelämässä. Jatkoin sankarillista suorittamista melkein nelikymppiseksi asti, mutta sitten piti pysähtyä. Minulle pysähdys tuli sitä kautta, kun tajusin, että avioliittoni oli raunioina. Se tuli oikeastaan minulle yllätyksenä ja se oli vaimo, joka nosti lopulta kissan pöydälle. Se todellakin oli minulle yllätys, sillä paperilla kaikki oli enemmän kuin hyvin: olin hyvässä ammatissa, minulla oli vaimo, 2 ihanaa lasta, unelmien talo järven rannalla, kivoja leluja prätkästä mönkijään, varaa matkustella ympäri maailmaa, jnejne. Ei ollut myöskään ulkopuolisia suhteita eli kaiken piti tosiaan olla kunnossa. Mutta, mutta… kuten sitten pikkuhiljaa aloin tajuamaan, jatkuva kiire, väsymys, kohtaamattomuus ja puhumattomuus olivat ajaneet minut ja vaimoni lähes vieraiksi toisilleen, en vain ollut pysähtynyt toteamaan sitä kaiken sen itse aiheutetun kiireen keskellä. Myöhemmin tajusinkin, että se kiire oli toiminut minulle defenssinä: kun pidin itseni kiireisenä ulkoisten juttujen kanssa, minun ei tarvinnut kohdata omaa kipeää parisuhdetta. Lopulta ajattelimme vaimon kanssa yhdessä, että nyt menemme lakimiehen tai pariterapeutin puheille. Onneksi valitsimme jälkimmäisen. Siitä alkoi purkautua pitkä vyyhti, josta olen ikuisesti kiitollinen. Ei olisi mitään mahdollisuutta, että voisin näin hyvin, ilman ulkopuolista tukea ja apua ammattilaisten johdolla: kävin ensin pariterapiassa, sitten yksilö- ja sitten ”ryhmäterapian omaisessa” koulutuksessa eli voi sanoa, että todella panostin ulkopuoliseen apuun.

Se että lähdin ylipäätään hoitamaan itseäni ulkopuolisten ammattilaisten avulla, on mielestäni ihme. Eihän minulla ollut diagnoosiakaan. Minut oli lisäksi ohjelmoitu niin vahvasti suorittamaan, selviytymään ja sietämään, että en enää edes tajunnut, että todellakin olin selviytymismoodissa ja painoin arkea, työtä ja avioliittoa vain päivästä toiseen hengissä selviten. En pysähtynyt ajattelemaan, että voinko hyvin, tai että voisinko voida paremmin, tai että olisiko minulla oikeus voida paremmin. En tajunnut, mikä ero on hengissä selviytymisellä tai elämän elämisellä. Arjen esimerkeistä tulisi paksu kirja, mutta heitän alle muutaman (ajattelutavan), miten minut oli ohjelmoitu ajattelemaan, ja jotka itse asiassa estivät minua paradoksaalisesti voimaan paremmin:

- ”mitä noita menneitä kaivelemaan, get over, jne.”; tämä on ollut yksi isoimpia virheitäni. Minun on nimenomaan pitänyt mennä menneisyyteen ja selvittää lapsuudesta lähtien kaikki ”moskat” – ja ei pelkästään järjen/kognition vaan myös tunteiden tasolla; niin kauan kun en sitä tee, niin tiedostamattani se menneisyys ohjaa minua projektioiden, transferenssien, jne. muodossa; kuten Tommy Hellsten hyvin tämän asian muotoilee: ihminen, joka ei käsittele menneisyyttään, elää siinä
- ”think positive”, pyri aina olemaan iloinen, jne.: minut ohjelmoitiin positiiviseksi ja opetettiin, että ole iloinen. Opinkin esittämään positiivista ja jos kysyn kavereilta/tutuilta, niin useat heistä tn. pitävät minua sellaisena. Mutta eihän kukaan voi olla aina positiivinen ja iloinen. Psykosynteesi on opettanut minulle, että kun tutustun varjoihini ja raskaampaan tunnerekisteriini (suru, viha, pelko, syyllisyys, häpeä, jne.) ja saan tulla niiden kanssa turvallisessa vuorovaikutussuhteessa näkyväksi, niin silloin alan oikeasti tuntemaan myös tunteiden ylärekisteriä, kuten iloa, intoa, kiitollisuutta, jnejne. Olen tajunnut, että ilo ja positiivisuus ovat enemmänkin seurausta siitä, että olen yhteydessä kaikkiin tunteisiini, yhä useammat tarpeeni tyydyttyvät ja että voi olla mahdollisimman oma itseni, myös joskus ns. hankala. 

Ulkopuolinen sparrausapu on ollut yksi parhaimmista asioista, mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Tämä onkin se juttu, mitä haluan nyt puolestani tarjota ja tehdä oman yrityksen kautta. Minä, vaimoni ja yhteistyökumppanimme, jotka toimimme Temppelikadun toimitiloissa, haluamme tarjota turvallisen vuorovaikutuksellisen kohtaamispaikan kaikille ihmisille, jotka haluavat kehittää itseään, haluavat saada uusia tapoja ja näkökulmia ajatella sekä haluavat yksinkertaisesti voida paremmin. Meille ei tarvitse lääkärin diagnoosia, vaan yksinkertaisesti halua ja tahtoa panostaa itseensä ja omaan henkiseen hyvinvointiin. Ja ei haittaa, mikä ”kulma” edellä tulet. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Jos koet voivasi parisuhteessa huonosti, niin se taatusti verottaa tekemistäsi ja luovuuttasi työpaikalla. Tai jos työpaikalla koet voivasi huonosti, niin on ihme, jos se ei jotenkin ala kuormittamaan myös esim. mahdollista parisuhdettasi tai muita ihmissuhteitasi. Voin sydämeni pohjasta suositella: jos oma henkinen hyvinvointisi mietityttää (voisinko voida paremmin?), panosta itseesi ja aloita rohkeasti oma prosessi. Ota yhteyttä ja suunnitellaan sinulle sopivin rytmi ja tapa kohtaamiseen. Alla allekirjoittaneen yhteystiedot ja nettisivun kautta löytyy lisäinfoa.

Ihminen tavattavissa -terapeutti Aku Hentilä, Helsinki
Ajanvarauksen puh. 050-5844099

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.