Olen tahattomasti lapseton. Pelkään kuollakseni katkeroitumista. Olen etsinyt syytä ja syitä. Olen silti lopullisesti lapseton.
Sitä ei muuta mikään. Lopullisen lapsettomuuden leiman sain 2021. Aloitin kasvuohjelmassa 2022. Muistan, kun esittelin itseni. Olin juuri aloittanut kirjoittamaan kirjaani omasta tarinastasi. Lapsettomuuden polustani ja siihen liittyvistä mielen elefantista ja hiirestä, jotka päivittäin kohtaavat. Itkin, pelkäsin katkeroitumista vielä enemmän kuin nyt. Tunsin häpeää, tunsin ulkopuolisuutta. Lapsettomuus leimasi minua.
En ollut koskaan riittänyt, en itselleni, ja lapsettomuus vahvisti riittämättömyyttä, epäonnistumista ihmisenä, naisena, jonka tehtävänä oli synnyttää lapsi tai lapsia. Olin adaptoitunut itsestäänselvyyteen olla äiti.
Olen bonusäiti. Mieheni kahdelle lapselle. Olen enemmän äiti, kuin mitä etuliite antaa ymmärtää. Nuorempi lapsistani totesi uimahallissa, minun jännittäessäni hyppyä korkealta, että Ahola sie pystyt siihen. Silloin minä pystyin. Hyppäsin, enkä miettinyt. Alhaalla altaassa minua kannustaa bonuslapseni, joka luottaa ja hengittää kanssani samaa ilmaa. Tämä lausahdus on myös kirjassani. Ystäväni kertoi itkeneensä ja nauraneensa samaan aikaan kohtaa lukiessaan. Se kertoo kaiken ja paljon.
Olen uponnut syvään suohon itseni ja lapsettomuuteni kanssa. Minusta ei olisi koskaan tullut näin vahva, ei näin nöyrä ilman lapsettomuuttani. Kohtasin jotain, mihin en voi vaikuttaa. Minun oli pysähdyttävä sen äärelle, että murehdin ainoastaan asioita, joihin voin vaikuttaa.
Kohtasin mörön, jota en voi karkoittaa. Se on osa minua. Kohtasin muutoksen, jota en voi hallita. Jouduin kohtaamaan itseni. Jouduin tutustumaan itseeni uudestaan lopullisesti lapsettomana.
Löysin itseni. En vielä kokonaan. Löysin sen lapsen itsessäni, joka oli liian nuori ajattelemaan äitiyttä. Sen viattoman, onnellisen lapsen. Sen muiston, joka meinaa tehdä minusta katkeran. Minä selvisin. Minä selviän. Minulla on äiti, minä en ole äiti. Minun merkitys ei synny äitiydestä, se ei synny lapsiluvusta. Minä olen minä. Eilen, tänään ja huomenna.
Tätä asiaa elämässäni en voi muuttaa. Sitä ei muuta enää kukaan. Minä voin oppia elämään sen kanssa. Olen oppinut elämään sen kanssa. Suren ikuisesti, mutta nautin elämästä. Nautin siitä, että löysin itseni. En tiedä olisinko löytänyt ilman lapsettomuutta.
Lapsettomuuden kautta uskallan kohdata muutoksia. Uskallan kohdata asioita, joihin en voi vaikuttaa. En vertaa enää itseäni muihin. En koe ulkopuolisuutta. En suostu siihen, koska olen merkityksellinen ilman unelmani toteutumista. Minusta tuli sinut itseni kanssa, koska en saanut elää minkään muun kautta. Olen luopunut, mutta myös saanut valtavasti. Saat sen mistä luovut on mottoni.
Reeta Ahola, Ihminen tavattavissa -terapiaopiskelija
