Mielen uskomukset luovat kuvitteellisen todellisuuden, mutta onko uskomusten luoma todellisuus todellinen?
Todellisuus ei ole sellainen kuin minä tai sinä kuvittellaan sen olevan. Todellisuus on sellainen kuin se on.
Ihmismielen uskomukset luovat henkilökohtaisen kokemuksen todellisuudesta. Mielen projisio ei kuitenkaan ole todellisuuden perimmäinen luonne.
Vasta läsnäolon hetkessä, ajatusten hiljentyessä mielen tyhjyydessä ja hiljaisuudessa todellisuus voi näyttäytyä puhtaana, ilman mielen värittämiä kuvitelmia ja tulkintoja.
Läsnäolon tilassa astuu mielen sisäisyydestä todellisuuteen. Läsnäolon hetkeen voi olla pelottava astua, koska se edellyttää ettei usko enää kuviteltuun itseensä…
Ei siis usko enää mielen loputtomiin tarinoihin, joihin voi olla täysin samaistunut aivan pienestä lapsesta saakka. Luopuu siis itsestään.
Kaikesta siitä mitä kuvittelee olevansa. Päästää irti. Se voi olla mielelle kova koetus. Voi jopa kokea tulevansa hulluksi, kun ei ole mitään mihin samaistua.
Itsestään luopumisen herättämästä pelosta huolimatta paradoksaalisesti läsnäolon hetki on ainoa missä kaikki on hyvin.
Kun ei ole enää minkäänlaisia tarinoita itsestä eikä tarinoihin liittyvää reaktiivista tunnekenttää, voi katsella rauhassa mitä todellisuus oikein sisältää.
Voi alkaa nähdä todellisuuden sen sijaan että kuvittelee näkevänsä sen.
Tommy Hellsten -instituutin opiskelija Soili Sipilä
