Miten valita itselle oikea terapeutti?

”Puolison ja terapeutin valinnassa on paljon samankaltaisuuksia. Kummassakin tapauksessa meidän on pohdittava tarkasti onko kyseinen henkilö sellainen, joka on meitä kohtaan rehellinen, pystyy ottamaan vastaan arvostelua, kykenee myöntämään omat virheensä eikä lupaa meille mahdottomia.”

Ote kirjasta Hiljainen potilas- Alex Michaelides


Itse terapiaa käyttäneenä ja terapeuttina pohdin myös mitkä ovat hyvän terapeutin tunnusmerkkejä.

Tutkimuksia on tehty paljon sen suhteen, että terapiasuuntauksella ei ole niin suurta merkitystä terapian vaikuttavuuden kannalta, kuin terapeutin ja asiakkaan suhteella. Yhteisellä kemialla tai sen puutteella on merkitystä

Osalle terapeutin valinnassa on tärkeää mitä osaamista terapeutilla on. Osalle mitä sukupuolta tai mikä on hänen ikänsä. Jotkut haluavat tietää terapeutista millainen hän on ihmisenä ja googlaavat hänestä kertovia asioita. Tämän tarkoituksena on pohdinta, onko tämä ihminen yhtään minun tyyppiäni. Terapeutin ulkonäöllä ja äänelläkin voi olla valinnan kannalta merkitystä.

Valinnan jälkeen terapeutin kanssa kohtaaminen tai kohtaamattomuus vaikuttavat eniten. 
– Onko juttelu helppoa ja vaivatonta? 
–  Miten sujuu vuorovaikutuksemme kokonaisuudessaan? 
– Vastaako terapeutti ylipäätään niihin odotuksiin ja toiveisiin, jotka asiakas on itselleen terapiasta etukäteen asettanut?

Osa toivoo terapeutilta selkeitä neuvoja, kannanottoja. Osa toivoo, ettei terapeutti olisi vain kuunteleva ja kysymyksiä esittävä. Osa toivoo terapeutin haastavan ja kyseenalaistavan. Osa toivoo, että terapeutti on turvallinen ja kannattelee, kun itse ei enää jaksa tai osaa. Osalle on tärkeää terapeutin aitous ja puolueettomuus. 

Terapian tarkoitus ei ole aina olla miellyttävää ja tuntua hyvältä. Terapeutin kanssa käydään lävitse asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Joskus oman toiminnan tai ominaisuuksien tarkasteleminen voi olla kivuliasta. Prosessi voi ärsyttää ja tuskastuttaa. Voi olla tunne, ettei muutosta tapahdu tarpeeksi nopeasti. 

Tämä kaikki kuuluu terapiaprosessiin. On myös tärkeää erottaa mikä on toimimatonta kemiaa ja mikä on itsessä heräävää vastustusta, kun onkin löytynyt jotakin, joka vaatiikin syvempää 
tarkastelua.

Tässä ajassa terapeutin löytyminen ei ole aina helppoa. Monella ajat menevät pitkälle tai ei oteta uusia aikoja. Terapia myös maksaa ja kohonneiden elinkustannuksien vuoksi terapia voi olla ensimmäisiä asioita, joista tingitään. 

Nyt olisi tarjolla loistava mahdollisuus kolmelle henkilölle, jotka olisivat terapiasta kiinnostuneita Espoon suunnalla!

Ihminen tavattavissa terapeutti-harjoittelijakollegani tarjoaa terapiaa osana terapiaharjoitteluaan 40€/kerta.

Näin Tuomas valottaa omaa taustaansa ja tapaansa olla terapeutti:

”Olen taustaltani kauppatieteiden maisteri ja tehnyt 20 vuoden työuran asiantuntijana ja johtajana. Vuonna 2018 aloitin Ihminen tavattavissa -kasvuohjelman ja nyt olen neljännen vuoden Ihminen tavattavissa -terapeuttiopiskelija. 

Työnarkomania ja perhe-elämän haasteet sekä ihmisenä ja johtajana olemisen tasapaino ovat lähellä minun sydäntäni. Isänä ja puolisona kasvaminen ovat olleet minun elämässäni isoja kysymyksiä ja kasvunpaikkoja. Eli miten ylipäätään elää tasapainosta ja antoisaa elämää työn, perheen ja parisuhteen triangelissa. 

Kohtaamisissamme kuuntelen ja kuulen, tulet nähdyksi ja kuulluksi. Pysäytämme ajan ja keskitymme sinuun. Pohdimme miten voisit elää itsesi näköistä elämää.”

Suosittelen lämpimästi Tuomasta. Parhaiten saat häneen yhteyden: tuomas@sederholm.com.

Toivon matkallesi hyviä ihmisiä, jotka vastaavat tarpeisiisi.

Ihminen tavattavissa -terapiakoulutusopiskelija, seksuaaliterapeutti, uusperheneuvoja Pauliina Flang
www.pauliinaflang.fi

Terve­tuloa terapeut­tiselle vastaan­otolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.