Olemmeko poikkeustilanteessa itse aikuisia?

23.03.2020

POIKKEUSTILANNE PALJASTAA MEIDÄT. 
SE PALJASTAA TUNNESÄÄTELYTAITOMME JA ITSEMME TIEDOSTAMISEN TASOT. 

Vallitseva tilanne paljastaa meissä sen, miten toimimme kun pelko nappaa tuntemattoman edessä. Se paljastaa, miten joustava tai joustamaton mielemme on äkillisille muutoksille, miten hyvin tai huonosti siedämme epätietoisuutta ja kuinka kummallista, suorastaan järjetöntä käyttäytymistä, pelko saa aikaan. 

Pelko, hätä, murhe ja huoli ovat kaikki erinomaisia tunteita, ne pitävät meidät hengissä, mutta se miten siihen reagoidaan, mitä käytöstä ja toimintaa se meissä tuottaa on aivan eri asia.

Minulla on pyörinyt paljon mielessäni se kuinka me - mielestämme usein oikeassa olevat aikuiset - vaadimme lapsilta ja nuorilta kykyä säädellä tunteitaan, käyttäytyä moitteettomasti, puhua siivosti, käyttää järkeään, lopettaa hölmöily, kuunnella ohjeita ja totella. 

Mutta mitä tapahtui nyt meille? Meille aikuisille, jotka arjessa tuhahtelevat lapsilleen, että "ei tuosta kannata nyt noin pulttia ottaa, eikä tuosta marista. Elämä nyt vain on tällaista, että kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaisi. Pettymyksiä pitää vain oppia kestämään". 

Pata kattilaa soimaa, tulee mieleeni kun katselen ympärilleni. Näen itsekästä toimintaa, näen kiukuttelua, uhmaa, asiattomuutta, oman toiminnan oikeuttamista ja toisten kyttäämistä, syyttelyä, vaatimuksia, sähinää, vihaa, vähättelyä ja asioiden suurentelua - Kaikkea sitä, johon hanakasti puutumme, jos lapsi toimisi samoin. 

Kerromme lapselle, että älä ota enempää, sillä muillekin pitää riittää. 
Kerromme hänelle, että ei mitään hätää kulta, kyllä tästä selvitään. 
Sanomme hänelle, että ei saa haukkua toisia, eikä sanoa pahasti, sillä mietipä miltä sinusta tuntuisi, jos joku sanoisi sinulle noin?
Kerromme hänelle, että sääntöjä tulee noudattaa.
Sanomme hänelle kiukun yllättäessä, että laske kulta kymmeneen. 
Ja lapsen pettymyksen edessä toteamme, että tälle ei nyt mahda minkään, turha kiukutella. 

Tätä aikuisuutta ja näitä oppeja voimme nyt tarjoilla itsellemme. Nyt on hyvä hetki toimia esimerkkinä ja olla se aikuinen, joka kykenee tunnistamaan omat tunteensa ja ottamaan niistä koppia niin, että omasta reaktioista ei koidu itselle tai toisille lisää ongelmia tai hankaluutta. Voimme olla se aikuinen, joka kykenee olemaan kaikkea sitä, mitä lapsiltamme odotamme, kun he ovat peloissaan, huolissaan, väsyneitä, kuormittuneita tai vihaisia. 

Nyt saamme olan takaa testata itseämme, että miten helppoa se tunteiden säätely nyt sitten onkaan; miten maltan kieleni, mitä pelko ja ahdistus minussa teettää ja kuinka hyvin kykenen olemaan "ihmisiksi", kun elämä tarjoilee pettymyksiä, hankaluutta ja epävarmuutta tuntemattoman edessä. 

Katselen lapsiani. Mitä näen? Näen intoa, kykyä joustaa, halua olla avuksi, vastuunottoa ja nopeaa sopeutumista vallitsevaan tilanteeseen. He ovat toimintakykyisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja kummallisen hyväntuulisia. Miksi? Miten se on mahdollista kaiken tämän keskellä? 
En ole varma, mutta mielessäni käy ajatus, että he ovat hyväntuulisia, koska voivat hyvin. Ja he voivat hyvin, koska elävät tässä hetkessä. Ja tässä hetkessähän meillä on kaikki vielä ihan hyvin. 

Ihastelen sitä ja mietin, että kuinka paljon meillä aikuisilla onkaan heiltä opittavaa.  Ehkä meidänkin olisi hyvä tulla sieltä synkästä ja vaaroja täynnä olevasta tuntemattomasta tulevaisuudesta ajatuksinemme tähän päivään. Hetkeen, jossa juuri nyt hengitämme ja koska hengitämme, voimme todeta, että kaikki on vielä ihan hyvin ja kaikki hyvä on yhä jatkossakin mahdollista.

Ihminen tavattavissa -terapeutti, vuorovaikutusasiantuntija Ruusa Hentilä, Helsinki
Yhteydenotot puh. 044 070 4448

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.