Mitä niitä menneitä nyt märehtimään? Katse eteenpäin ja keskitytään positiiviseen.
Positiivisuudessa ja eteenpäin katsomisessa ei sinällään ole mitään väärää, sitä monesti tarvitaan, mutta jos edellä mainittuja mantroja käytetään vaikeiden asioiden ja epämiellyttävien tunteiden väistelyyn ja yli hyppelyyn, saatetaan olla katkeralla tiellä.
Mitä on märehtiminen? Minulle märehtiminen tarkoittaa juuri sitä, ettei asioita ole ollut mahdollista tai halua käsitellä. Ja se, että ikävistä asioista ei puhu, ei tarkoita että sellaisia ei ole.
Jos ei tule kuulluksi omien kokemuksiensa kanssa tai pysty niistä puhumaan, menneeseen jää helposti jumiin. Mikään ei muutu. Eteenpäinhän pääsee sillä, että asiat käsitellään, sillä silloin mieli vapautuu menneestä tulevaan ja on luonnostaan positiivinen.
Puhumattomuus, ikävien tapahtumien ja tunteiden kohtaamatta jättäminen voidaan aina pukea kauniisiin vaatteisiin; Pärjäämisen ja jaksamisen glorifiointiin, mutta taustalla ei useinkaan ole vahvuus vaan pelko.
Asioiden käsittelyssä kohdataan nimittäin raskaita tunteita ja kipeitä totuuksia. Sekä omia, että toisen. Syyllisyyttä, surua, vihaa, pettymyksiä ja häpeää. Puhutaan asioista, joita voi olla vaikea kertoa ja kuullaan asioita, joita voi olla raskasta vastaanottaa. Kohdataan jopa oma vastuu.
Vaikeiden asioiden käsitteleminen, hankalien tunteiden kanssa eläminen ja rehellinen puhe on juuri niin helppoa tai vaikeaa, kuin mihin on kasvanut. Mikäli kaikki tämä on ollut hyvin kiellettyä siinä todellisuudessa, josta itse on kotoisin, niin tottakai se pelottaa.
Jos vihaista lasta on toruttu, rangaistu tai paheksuttu siitä, että hän on vihainen ja ilmaisee sen, oppii lapsi kieltämään vihan tunteensa. Vihaisuudessa on selvästi jotain pahaa.
Jos lasta on toruttu, häpäisty, kummasteltu, lahjottu tai paheksuttu, kun jokin asia surettaa, oppii lapsi ”nielaisemaan”, sulkemaan surun sisäänsä. Ja mikäli lapsi on hyväksytty vain osittain; iloisena ja positiivisena ts. ”helppona”, ei kokonaisena oleminen mahdu maailmaan myöhemminkään elämässä. Jos lapsi kasvaa todellisuudessa, jossa kaikki ikävä ”unohdetaan”, on paljon tabuja, tilanteista ja niiden herättämistä vaikeista tunteista ei puhuta, niin mistä osaaminen, rohkeus ja halu mennä kohti?
Mikä on positiivisuutta? Ja mikä tosiasioiden väistelyä?
Mikä toiminta lähentää ja mikä tuo oudon etäisyyden ja näennäisyyden ihmissuhteisiin?
Mikä on asioiden märehtimistä ja mikä vain vilpitöntä tarvetta käsitellä asioita?
Mikä totta ja mikä tarua?
Mikä turhaa ja mikä tarpeellista?
Tunnetko kaipuuta puhua asioista niiden oikeilla nimillä? Käsitellä jotain mikä tuntuu raskaalta tai on mahdotonta ottaa puheeksi asiaa koskevan osapuolen/osapuolien kanssa.
Kaikesta mieltä painavista tai askarruttavasta asioista voi tulla turvallisesti ja luottamuksellisesti keskustelemaan minun tai osaavien kollegoideni kanssa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
