Läsnäolo on sana, jota paljon viljellään, mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan? Olen vuosia ollut kotona. Pyörittänyt perheen arkea, opiskellut, tehnyt yrittäjänä arkeen mahtuvia hommia ja ollut läsnä lapsille. Tai näin ainakin olisi mukava todeta. Läsnäolo on kuitenkin paljon enemmän kuin paikalla, saatavilla tai käytettävissä olemista.
Itselleni tuli yllätyksenä, kuinka pienissä murusissa olin aikuisiällä ollut elämässäni läsnä ja kuinka vaikeaa läsnäoleminen on. Lapsena se oli helpompaa ja lapselle ylipäätään helpompaa. Siksi kai he niin huolettoman iloisia ja eläväisen oloisia ovatkin. Aikuisuudessa päivät sen kuin viuhtoivat ohitse, ajatukset olivat lähes poikkeuksetta kiinni seuraavassa tekemisessä, suunnitelmissa, tapahtumissa eli omassa päässäni ja ajatuksissani. Kuinkakohan monta keskustelua olen käynytkään läpi puolella korvalla? Kuinka monta palaveria läpi istunut autopilotti päällä? Kuinka monta iltasatua lukenut ilman, että tajuan mitä luen? Kuinka monta kertaa katsonut miestäni silmiin näkemättä häntä? Kuinka monta korispeliä pelannut ajatukset jo pelin jälkeisessä ajassa? Vastaus on monta.
Läsnäollessa olo on hyvin selkeä ja kirkas. Näkee, kuulee, tuntee, haistaa ja maistaa paljon. Omat ajatukset; murheet, huolet, suunnitelmat, kiire, jännitys, odotukset, tilanteiden hallinta ja kaikki mikä liittyy tulevaan ja menneeseen ovat poissa. Ajatukset eivät lähde laukalle tai jos ryhtyvätkin laukkaamaan, sen havaitsee ja sulkee tietoisesti pois. Palautuu ikäänkuin omasta päästä jälleen takaisin käsillä olevaan hetkeen. Oikeastaan ainoaan hetkeen, joka meillä elettävänä on.
Hyvä arjen esimerkki ”läsnäolemattomuudesta” itselläni ovat vaikkapa esittelytilanteet. Minun on ollut aina hyvin vaikea muistaa ihmisten nimiä, vaikka olin heitä juuri kätellyt. Ilmeisesti keskityin enemmän siihen minkä kuvan itsestäni annan kuin siihen, että kuka edessäni oli. Mieleni oli sidottu oman nimen lausumiseen, sen pohtimiseen, että kumpi sanoo nimensä ensin ja puristanko toisen kättä liikaa vai liian vähän. Käteni ei saa olla liian veltto, mutta toisaalta en halua puristaa liikaakaan. Liian pitkään ei ole myöskään hyvä jäädä toisen käteen kiinni. Ja silmiin katsominen on tärkeää. Se tuli muistaa. Kun toinen alkoi puhumaan, minä mietin jo sitä että mitä vastaan, mitä ystävällistä kysyn tai mitä sukkelaa letkautan antaakseni rennon ja mukavan kuvan itsestäni. Jos en keskittynyt tähän, keskityin hokemaan mielessäni nimiä joita kuulin, jotta ei paljastuisi, että sori ohi meni, enkä muista. Se antaisi minusta todella välinpitämättömän kuvan ja sitä en halua, koska sitä en mielestäni ole tai ainakaan halua olla.
Olin aina ajatellut, että muistissani on jotain vikaa tai se on jotenkin ylikuormittunut. Tai, että kärsin jostain keskittymisvaikeuksista. Mutta ilmeni, että näin ei ole. En vain ollut läsnä.
Läsnäolemisen taito on tuonut minulle ihmeellisiä ulottuvuuksia. Minun ei juurikaan tarvitse kirjoittaa muistiinpanoja, jos vain olen läsnä. Muisti on ihmeen terävä pienimpiä havaintoja myöten ja mieli kevyt. Tarkkaavaisuudessa tai keskittymiskyvyssä ei ole mitään vikaa päinvastoin, sen määrä hämmästyttää minua. Tunnen kehoa myöten kaiken voimakkaasti ja olen oppinut, että siinä voimassa ja voimakkuudessa ei ole vaaraa, ne ovat vain tunteita, jotka virtaavat minussa. Ja mikä erikoisinta, läsnäolo ei uuvuta, vaikka siinä tuntuu olevan kaikki mahdolliset ”kanavat” auki.
Kyky olla läsnä on minulle paitsi ammatillisesti välttämätön, niin myös elämän kylläisyyden lähde. Se, että pystyy irroittamaan itsensä peloista, tulevaisuuteen liittyvistä huolista ja epävarmuuksista sekä menneisyyden painolasteista mahdollistaa kokemuksen siitä, että on todella elossa ja vapaa. En tiedä voiko kukaan olla läsnä koko ajan, mutta sen tiedän, että se elämän vahva kokemisen tila ja rauha on kaikkien saatavilla ja itsensä palauttamista läsnäolon tilaan voi kehittää loputtomiin.
Läsnäolon kokemuksessa on sama erikoinen piirre kuin aidon rakkauden kohtaamisessa, rauhassa, syvästi kohdatuksi, hyväksytyksi, ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisessa – kun sen todella kokee, tajuaa mistä kaikesta on jäänyt paitsi eikä ole edes tajunnut sitä.
Ihminen tavattavissa -terapeutti, parisuhdekonsultti Ruusa Hentilä
www.studiomielikuvitus.com
