
Taannoin pohdin onnellisuutta erään Toisen kysyessä, mistä se syntyy. Jos olisi ollut kyse small talkista, olisin tarttunut kliseisiin vastauksiin. Onnellisuushan syntyy vaikkapa kauneudesta, hyvyydestä ja rakkaudesta. Onhan se jotenkin niinkin, mutta nyt oltiin syvemmän äärellä.
Tämä Toinen oli tullut kahvipöytään mielen tummista vesistä, elämän suurista pettymyksistä, joista olimme jutelleet jo pitkään. Nyt oli tultu kohtaan, jossa olemus oli varovaisen keventynyt ja katseessa jo hentoa toiveikkuutta.
Hetki juteltiin siitä, mitä onnellisuus Toiselle merkitsee ja kysyin, mitä kaikenlaista hän mahtaa siihen liittää.
Itselleni tuli aika äkkiä mieleen Tommy Hellstenin sanat: ”Kaikki tietävät mitä rakkaus on, vaikka kukaan ei tiedä, mitä se on.” Sanoitus tuntui siinä hetkessä sopivan onnellisuuteenkin, sillä Toinen innostui vertailemaan: Onhan onnellisuudestakin yritetty kirjoittaa tutkimuksia, kirjoja, lauluja ja tarinoita, eikä sille silti ole tyhjentävää määritystä löydetty. Onnellisuutta voi katsoa monesta suunnasta, eikä sen sanoittaminen silti tule valmiiksi.
Pohdinnan merkittävimmäksi kohdaksi muodostui Toisen narratiivin väliin esittämäni kysymys onnellisuuden syntymisen esteistä. Näkökulman vaihtamiseksi tuntui tarpeelliselta valottaa, että onnellisuuden tunne minussa ei tarvitse syntyäkseen kiputunteiden puuttumista. Vaikka onnellisuuteen liittyy kepeyttä, iloa, lämpöä ja muita positiivisia tuntemuksia, voi tunteen syntyyn liittyä kovinkin tummia elämän sävyjä ja olosuhteita. Onnellisuus muodostuu minussa suhteessa itseeni ja ympäristöön, onneksi toisinaan olosuhteista riippumatta. Joskus onnellisuus tulee tietoisuuteen vasta pimeyttä vasten, kontrastien kautta.
Toisen hyväksyvän nyökkäilyn ja hetken hiljaisen juttelun jälkeen lisäsin vielä:
Joskus elämän kipeissä hetkissä onnellisuus herää minussa, kun tulen jonkun toisen taholta kivussani kohdatuksi hyväksynnällä, lohdutuksella ja läsnäololla. Onni herää, kun sisäinen lapseni saa silloin kokea turvan ja sylin toisen aikuisuudessa – kun tulen kannatelluksi hetkessä, jossa omat voimat ovat koetuksella.
Aina onni ei silti tarvitse herätäkseen ketään toista. Voin olla itse itselleni, tunteessa elävälle sisäiselle lapselleni, se turvallinen kohtaava aikuinen. Tämä vaatii kuitenkin syvää yhteyttä itseen ja lempeydellä itseen kohdistuvaa katsetta. Itsetuntemus mahdollistaa itseni puolella olemisen ja itsemyötätunto luo sisäistä turvaa onnen laskeutumisalustaksi kivusta huolimatta. Tästä puhuttaessa tarvittiin jo nenäliinoja. Joku merkityksellinen oli laskeutunut Toisen sieluun, kuten hän itse sanoitti. Hetkessä oli hyvä olla hiljaa ja antaa Toiselle tilaa oman sisäisen dialoginsa kanssa.
Keskustelun syvyyksistä nousimme vähitellen pintaan. Juteltiin kepeämmin siitä, miten toisinaan onnellisuus vain tapahtuu. Eikä edes tarvitse miettiä, mistä se tulee. Löysimme tällaisesta koettuja onnen tuulahduksia. Aallon pärskeiden hetki rantakiviin iskeytyessä tai tuulen tuntu tukassa, tulen rätinä nuotiossa tai liekin loiste pimeässä. Niiden huomaaminen ja kytkeytyminen onnellisuuteen liittyy läsnäoloon hetkessä. Onnellisuutta luo nyt-hetki, jossa ei muuta aikaa ole. Kun levollisesti asettuu siihen, onni on mahdollisuus, jonka voi huomata ja valita.
Olen läsnä, että kuulisit itseäsi paremmin!
Läsnäolossa, Ritva Suikkanen
Ihminen Tavattavissa -terapeutti, työnohjaaja (Story)
www.lasnaolossa.fi
050-5922229
Helmikuussa aloittavien Ihminen tavattavissa -kasvuryhmien hakuaika on päättymässä 18.1.2026. Pidä huolta, että pääset aloittamaan matkasi seuraavien joukossa! Hakemukset käsitellään ja paikat täytetään saapumisjärjestyksessä, joten jätä hakemuksesi mahdollisimman pian. Lue hakuohjeet ja jätä hakemuksesi täällä.
Blogikirjoitustemme avulla pyrimme tuomaan esiin ihmisiä tavattavaksi ja tuomaan erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti herättävät sinussa uusia oivalluksia ja antavat pohdittavaa.
Liity mukaan uutiskirjeeseemme ja varmistu, että kuulet uusimmista blogikirjoituksista, podcasteista, YouTube-videoista ja muista ajankohtaisista asioista! Mukaan pääset täältä.



