”Ei voi olla totta, että se on taas tuossa kunnossa. Miksi mulle käy aina näin?” Oli lause, joka pyöri päässäni usein. Olen sittemmin havahtunut siihen, että se lause oli soinut päässäni jo lapsuudesta asti ja olin tiedostamattani toistanut elämässäni lapsuuteni tunneilmapiiriä. Isäni oli alkoholisti. Tämän takia suurin osa parisuhteistani on myös ollut riippuvaisten kanssa.
Siihen tunneilmapiiriin kuului häpeä, pelko ja pettymys. Kerta toisensa jälkeen pettymys. Taas se on juonut. Alkoholi (tai muu) oli taas tärkeämpi kuin minä. Jouluissa ja juhlissa oli aina se yksi ylimääräinen vieras, Viina. Aamulla esitetiin, että juodaan kahvia kahvikupista mutta siellä oli aina lirahtanut muutakin joukkoon.
Jouluja on monenlaisia ja usein saamme lukea lauseen ”Anna lapselle raitis joulu”. Lapselle raittiin joulun antaminen on aikuisen vastuulla.
Kuka antaa puolisolle raittiin joulun? Onko se toisen ihmisen vastuulla antaa meille turvallista ja hyvää oloa? Mikäli olemme lähtöisin turvattomista olosuhteista, niin saatamme ajatella niin.
”Jos vain tuo olisi juomatta niin minulla olisi hyvä olla.”
Silloin ulkoistamme vastuun omasta elämästämme.
Jännityksen ja häpeän täyttämät juhlat
Jouluaamu voi alkaa tunnelmallisesti ja iloiten sillä riippuvainen on onnensa kukkuloilla silloin kun hän saa toteuttaa riippuvuuttaan vapaasti eli tässä tapauksessa juoda. Luvataan että leivotaan ja lauletaan mutta alkoholi varmistaa loppujen lopuksi sen, että piparit voi palaa uuniin tai laulujen sanoista ei saa selvää. Tuo aamun mahdollinen onni ei siis ole kestävää laatua ja päättyy milloin mitenkin.
Jännitys, hätä, stressi ja pelko ovat hyvin tuttuja tunnetiloja päihderiippuvaisen läheisille. Jatkuva huoli siitä miten kaikki tulee menemään ja millä tavoin tulee toimia, jotta asiat sujuisivat parhain päin.
Läheinen varautuu usein katastrofeihin ja on valmiina toimimaan. Muistan kerran, kun olin niin odottanut joulua ja että päästään läheiseni kanssa valmistelemaan tunnelmallista juhlaa. Takana oli pitkä työputki ja kyydin piti olla vastassa ja siitä sitten kauppaan ja järjestelyjen kimppuun. Osa järjestelyistä olisi pitänyt olla jo hoidettukin, ihanaa. Minulla oli päässäni kaunis toive ja illuusio täydellisestä joulusta.
Todellisuus iski vasten kasvoja hyvin nopeasti. Soittelin ja kysyin missä hän on koska en nähnyt häntä. Se selvisi noin puolen tunnin kuluttua, kun hän hoiperteli lähikuppilasta luokseni. Mitään kyytiä ei ollut, oli vain minun puolisoni tuhannen päissään huojuvana edessä.
”Mitä minä nyt teen? Miten se kehtaa, eihän sen pitänyt.” Sydän hakkaa. Vieraitakin piti tulla. Ne täytyy perua. Norovirus syyksi, se toimii aina. Ei muuta, kun taksi alle ja abc:lle nopeasti jouluruuat kasaan, sillä aikaa, kun puolisoni odottaa taksissa. Kun tulen viiden kauppakassin kanssa ulos meinaan pyörtyä häpeästä. Pihassa on ambulanssi ja poliisit. Tiedän heti, että ne liittyvät puolisooni. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun virkavalta puuttuu peliin. Joidenkin perheiden luona poliisit ovat tuttu näky riippuvuuksien takia. Loppujen lopuksi mahtava kuvitelmani ja harras toiveeni rauhallisesta ja ihanasta joulusta meni taas Kankkulan kaivoon. Totuus oli se, että mieheni oli taas kännissä ehtinyt haastamaan jonkun kanssa riitaa ja joutunut tappeluun. Eli taksilla sitten ensiapuun, jonne pelastushenkilökunta meidät opastivat. Pää piti tikata. Hän puhalsi lähemmäs 2 promillea ja sain joulukinkuksi aikuisen miehen. Hänen päähänsä oli sidosten päälle laitettu verkko, joka muistutti joulukinkun verkkoa.
”Apua! miten selitän tämän appivanhemmille?” jyskytti päässäni. Ruuat seisoivat lämpimässä ja tunnelma oli täysin pilalla, ja päässäni pyörii: ”Miten ihmeessä me edes pääsemme huomenna appivanhempien luokse syömään?” Sekin tosin hoitui, koska kun läheinen hoitaa ja fiksaa riippuvaisensa mokia asiat hoituvat eikä päihderiippuvaisen tarvitse koskaan kohdata riippuvuutensa seurauksia. Sitä kutsutaan mahdollistamiseksi. Läheiset ihmiset mahdollistavat sen, että riippuvuus saa rauhassa jatkua. Tämä tila on usein täysin tiedostamaton ja sen alla piilee häpeän mahtava voima, joka pitää otteessaan. Läheinen ottaa vastuulleen toisen ihmisen teot. Läheinen vaikenee ja peittelee eikä koskaan puhu asioista suoraan niin kuin ne on.
Seuraavana aamuna heitin jägermeister pullon miehelleni sänkyyn, sillä tiesin, ettei hän muuten kykene nousemaan sieltä. Ajoin appivanhempien luokse ja vaihdoimme kuskia n. 100 metriä ennen heidän pihaansa, jotta näyttäisi että puolisoni on ajokunnossa. KAIKKI näkivät, että hän on aivan sekaisin mutta kukaan ei puhunut siitä. Kerroin kuinka hän on nukkunut huonosti ja on masentunut mutta kyllä se tästä. Kerroin kuinka hän oli liukastunut ja lyönyt päänsä. Syötiin ja tunsin puolisoni stressin. Näin että hänen on pakko päästä kohta kotiin ja sinne siis. Olin niin loppu. Join itsekin, kun en enää kestänyt ottaa vastaan olotilojani ja tunteitani. Loppuillasta meillä olikin sitten ihan hauskoja hetkiä, kun olimme samalla tasolla. Tätäkään ei kauaa kestänyt.
Joissakin perheissä sammutaan ennen kuin kinkku ehtii uuniin. Joissakin rojahdetaan joulukuusen päälle ja huudetaan perkeleitä eikä kellään ole kivaa. Riippuvainen voi keksiä käteensä haulikon ja uhkailla sillä perhettä tai manipuloida läheisilleen kauhua uhkaamalla tappaa itsensä.
On perheitä, joissa riippuvainen kärvistelee koko juhlapyhät selvinpäin ja tämä tila on niin stressaava, että se levittää myös hätää läheisille. Läheiset tietävät, että korkki tulee aukeamaan, kunhan saadaan velvollisuudet hoidettua pois alta.
On perheitä, joissa riippuvainen kuittaa käytöksensä valtavilla lahjakasoilla mutta aidosta läheisyydestä ja läsnäolosta ei ole tietoakaan. Silloin kun ihminen on alkoholin vaikutuksen alaisena ei voi mielestäni syntyä aitoa kohtaamista. Kaikkea sitä mitä pakenemme alkoholin avulla voimme opetella ottamaan vastaan selvänä. Se vaan vie hieman aikaa. Itse olen aikuisena opetellut nimeämään, kestämään ja säätelemään tunteitani ja harjoittelu jatkuu. Olen oppinut, että päihderiippuvuuteen on hoitoa olemassa mutta ei ole minun vastuullani hoitaa ja pelastaa päihderiippuvuudesta kärsivää läheistäni.
Kohti muutosta: vastuu omasta hyvinvoinnista
Ennen kuin tiesin riippuvuuksista mitään, kuvittelin, että minulle aina vain käy näin. En ymmärtänyt omaa vastuutani asioissa. En nähnyt sitä, että voisin valita toisin. Minua ohjasi minun sisälläni olevan pienen lapsen pelko. Nyt pieni lapsi on saanut rauhassa tulla nähdyksi ja olen astunut aikuisuuteen. Ja aikuisena minulla on vastuu omasta hyvinvoinnistani ja siihen ei enää kuulu päihderiippuvuuksien mahdollistaminen. Meissä kaikissa asuu se pieni lapsi, joka tuntee ja ansaitsee tulla kohdatuksi. Hänet voi kohdata esimerkiksi osallistumalla kasvuohjelmaan tai käymällä terapiassa.
Ensiaskel irtaantumiseen päihderiippuvuuden vaikutuksista on lähteä puhumaan ja myöntämään että olemme täysin voimattomia sen toisen ihmisen tekemisiin. Toinen tärkeä asia on tiedon lisääminen. Tieto saattaa hetkellisesti lisätä tuskaa mutta näkisin että ilman tuskaa ei tapahdu muutosta. Kolmanneksi haluaisin muistuttaa, ettet ole yksin. Pelkästään suomessa on valtava määrä päihderiippuvaisten läheisiä ja vertaistuesta voi alkuun saada hyvinkin paljon tukea.
Perheissä, joissa vallitsee riippuvuus, vallitsee myös päihdeperheisiin tyypillisesti kehittyviä dynamiikkoja. Kannustan lämpimästi lisäämään tietoa ja kysymään itseltäsi ei vain millaisen joulun minä haluan viettää vaan ”Millaista elämää minä haluan elää”?
Oikein rauhallista ja lämmintä joulua.
Mira Oikarainen, Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija
