Meidät ihmiset on paiskattu elämään, jossa joka päivä pitäisi tehdä valintoja. Suurin mahdollinen ja samalla vaikein pitäisi tehdä pelon ja rakkauden välillä. Tämä valinta ei tapahdu filosofisesti, älyllisen viileästi, ikään kuin valitsisi mielipiteen useasta mahdollisesta, vaan se tapahtuu tunnetasolla, juuri sillä arkisella taistelukentällä, jota jokapäiväiseksi elämäksi nimitetään.
Tämä rakkauden ja pelon välillä tehtävä valinta on aina kohtalokas, sillä se muuttaa elämän suuntaa ja vie lopulta kahteen aivan erilaiseen lopputulokseen. Usein tämä valinta konkretisoituu valinnaksi kahden perusasenteen välillä: olenko oman itseni varassa vai onko elämässä jotain, jonka varassa voisin kokea olevani kannettu? Olenko elämän käsissä vai pitääkö minun ottaa elämä omiin käsiini?
Jos valitsee pelon, syntyy henkiinjäämiskamppailu. Pelossa elävä ihminen ei nimittäin ole turvassa ja siksi hänen pitää luoda puuttuva turva itse. Sisäinen turvattomuus johtaa usein ulkoiseen yliturvallisuuden vaatimukseen. On tehtävä aina samoja asioita tai asioita samalla tavalla, sillä muuten saattaa tehdä virheen ja osoittautua huonoksi ja kelvottomaksi. Pelko johtaa siis yritykseen hallita elämää, ja eräs tapa hallita elämää on muuttua suvereeniksi.
Tällainen ihminen osaa kaiken, tietää kaiken ja hallitsee kaiken. Hänen täytyy ottaa jokainen sosiaalinen tilanne haltuunsa vakuuttaakseen paitsi itsensä myös muut omasta erinomaisuudestaan. Hän valtaa paljolla puheellaan helposti kaiken tilan, niin että muut muuttuvat hänen sisäisen draamansa statisteiksi. Ympärillä olevien omanarvontunto muuttuu tällaisen erinomaisuuden edessä yhä kalpeammaksi. Tahtomattaan alkaa ihailla tuota toista ja häikäistyä tämän valovoimaisuudesta. Ja sehän on ollut tarkoituskin. Horjuva itsetunto vaatii kompensoituakseen sen vastakohdan: suvereeniuden. Saattaa olla vaikea nähdä, että tällainen käytös nousee itse asiassa pelosta, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden pelosta.
Jos ihminen elää yhteydessä rakkauteen, hänen käsityksensä omasta arvosta on riittävä, jotta hän voisi hyväksyä itsensä keskeneräisenä ja osaamattomana. Rakkaus kantaa keskeneräisyyden ja hyväksyy heikkouden. Tällainen ihminen elää itse asiassa todellisuudessa, sillä muunlaisia ihmisiä ei olekaan kuin heikkoja ja keskeneräisiä. Heikkoutensa kanssa sovussa olevan ei tarvitse osoittautua erinomaiseksi eikä vallata jokaista sosiaalista tilannetta, vaan hän pystyy antamaan muille tilaa. Tämä siksi, ettei hän koe muita kilpailijoina eivätkä he siis muodosta hänelle uhkaa. Niinpä rakkaudesta ohjautuva ihminen kykenee vastavuoroiseen ihmisuhteeseen ja tasa-arvoiseen vuorovaikutukseen.
Sanomattakin on selvää, että juuri johtamisessa tämä ominaisuus on kullan arvoinen. Itsensä kanssa sovussa oleva johtaja ei käytä valtaa palvellakseen itseään, vaan hän palvelee sillä muita. Hänellä on varaa nostaa esiin muiden vahvuuksia, sillä hän ei menetä siinä mitään itse. Mutta heikolla itsetunnolla varustettu johtaja käyttää jokaisen tilanteen hyväkseen nostaakseen omaa arvoaan paitsi muiden myös omissa silmissään. Siksi alaiset vähitellen mitätöityvät ja alkavat lopulta epäillä omia kykyjään tällaisen suvereeniuden edessä. Usein heikolla itsetuntemuksella varustettu ihminen on varsin otettu johtajasta, joka näyttää kaikin tavoin loistavalta. Pinta on niin häikäisevä, että se alkaa vaikuttaa todelliselta.
Itsensä syvemmin tiedostava näkee tällaisen näennäisen valovoimaisuuden taakse. Hän kuuntelee tunteitaan ja huomaa ennen pitkää, että tällaisen johtajan tai ihmisen lähellä hän itse katoaa. Jos hän ei tajua mistä tämä katoaminen johtuu, hän alkaa uskoa oikeasti olevansa huonompi ihminen. Mutta juuri tämä huonouden tunteminen on itsensä tiedostavalle ihmiselle merkki siitä, että elää toisen voimakentässä, ja että tuo voimakenttä perustuu juuri siihen, ettei muille jää tilaa.
Rakkaudessa oleva ihminen kykenee aina antamaan toiselle tilaa. Mutta hän ei anna sitä oman itsensä kustannuksella vaan siksi, että kokee toisen yhtä arvokkaaksi kuin itsensä. Pelossa oleva ihminen näkee muut kilpailijoina ja siksi muiden menestyminen on hänelle uhka.
Pelko siis lamauttaa paitsi itsen myös muut. Rakkaus sitä vastoin vapauttaa sekä itsen että muut.
Ihminen tavattavissa -ohjelman perustaja Tommy Hellsten
