Psykologisen turvan kokemus

11.11.2019

Ihmisen on tärkeä kokea tietynlaista tervettä hallinnan tunnetta arjestaan ja kokea voivansa suhteellisesti vaikuttaa siihen mitä  hänen elämässään tapahtuu. Mutta milloin tuo terve hallinnan tunteen tarve muuttuu haitalliseksi kontrolloinniksi? Mikä itse asiassa käynnistää meissä tuon haitallisen kontrollin tarpeen? Kyse on paljon psykologisesta turvallisuuden tunteesta. Koemmeko olevamme turvassa elämään kuuluvien epävarmuuksien keskellä? Pelon nostaessa päätään saatamme alkaa turvautua kontrolliin, mutta mitä me lopulta sitten pelkäämme, mitä haluamme välttää kontrolloinnilla?

Nopeasti ajateltuna tulee mieleen, että haluamme välttää tiettyjä asioita tapahtumasta, mutta kun asiaa katsoo hieman syvemmin voi havaita, että kontrolloiva käytös johtuu usein tarpeesta kontrolloida omia tunteita. Pelkäämme omia tunteitamme, ja niiden kohtaamista. Kontrolloinnilla pyrimme luomaan sellaiset olosuhteet, ettei meissä pääsisi heräämään vaikeasti kohdattavia tunteita.

Kontrolloinnin rajojen tullessa vastaan saatamme jäädä epätoivoisina odottamaan ihmettä, olosuhteiden muuttumista voidaksemme tuntea olomme jälleen paremmaksi. Tällä tavoin itseasiassa vastustamme tätä hetkeä. Tämä korostuu esimerkiksi silloin kun on jäänyt lapsena vaille kokemusta, että pettymyksen läpi eläminen ja sureminen vanhemman tukiessa vie pahan olon pois. Olosuhteet saavat tällöin helposti ylikorostuneen merkityksen, ja takerrumme niihin ilman että sitä tiedostamme.

Suhde vanhempaan on meille keskeisin malli ihmissuhteesta. Jos emme ole voineet liittyä vanhempiimme tunnetasolla, on meille haastavaa säilyttää tunnetason yhteys niin itseemme kuin toisiin ihmisiin. Jos lapsi kasvaa suhteessa vanhempiin, jotka eivät kestä, näe, tai ymmärrä lapsen tunteita, alkaa lapsi lopulta pelkäämään omia tunteitaan. Hän saattaa oppia, että tunteiden näyttäminen katkaisee yhteyden vanhempaan. Tällöin lapsi tulee emotionaalisesti hylätyksi.  Lapsi tarvitsee vanhemmiltaan tunteidensa hyväksymistä, sanoittamista sekä tukea niiden säätelyssä ja läpielämisessä. Näin lapselle syntyy kokemus siitä, että tunteet eivät ole uhkaavia ja niiden läpieläminen on helpottava ja vapauttava kokemus. Tunnesäätelytuen myötä myös reaktioiden voimakkuus laskee. Lapsen voi hiljentää ankaralla kasvatuksella, mutta  silloin kyse on yleensä tukahduttamisesta, joka ei palvele lapsen tarpeita. Jos lapsi jää vaille tarvitsemaansa tunnetukea, joutuu hän lopulta turvautumaan defensseihinsä välttääkseen epämieluisat sietämättömät tunteet. Hän ei siis opi kohtaamaan tunteitaan. Aikuiseksi kasvaneena hänen psyykestään puuttuu ns. turvallisen vanhemman komponentti, joka näkee tunteet ja pitää niitä tärkeinä.

Sisäisen turvallisen vanhemman puuttuessa aikuinenkin ihminen hätääntyy omien tunteiden noustessa eikä tiedä miten kohdata ne, tällöin psyykemme tiedostamattomat defenssit ottavat ohjat käsiinsä myös aikuisuudessa. Turvaudumme tukahduttamiseen, kieltämiseen, tunteiden eristämiseen sekä niiden projisoimiseen toisiin ihmisiin. Kun tietoinen yhteys omiin tunteisiin katkeaa, alamme oirehtia monin eri tavoin, niin psyykkisesti kuin fyysestikin. Toiset meistä masentuvat tai uupuvat, toiset taas kärsivät esimerkiksi ahdistuksesta, pakko-oireista, syömishäiriöistä, paniikkikohtauksista tai fyysisistä oireista kuten kivuista. Oireihdinnallakin on usein tavalla tai toisella myös meitä sillä hetkellä suojaava merkitys, vaikka ne eivät siltä totisesti tunnukaan. Yhteistä on myös se, että olemme kadottaneet yhteyden sisäiseen lapsemme, siihen tuntevaan puoleen itsestämme. Se on hautautuneena piilossa defenssiemme alla. Defenssien, joiden tarkoitus on suojata meitä omilta tunteiltamme, joita olemme pienestä pitäen oppineet pelkäämään.

Psykologinen turvan kokemus ja yhteys omiin tunteisiin joutuu koetuksella aikuisuudessa erityisesti muutosten, pettymysten ja kriisien hetkillä. Näissä tilanteissa sisäinen lapsemme tarvitsee poikkeuksellisen paljon huomiota ja nähdyksi tulemista. Silloin punnitaan se millaisista lähtökohdista olemme ponnistaneet aikuisuuteen. Millaiset eväät olemme matkallemme saaneet? Osaammeko toimia itsellemme turvallisena ja lohduttavana vanhempana? Tunnistammeko milloin se ei yksinään riitä?  Osaammeko silloin luontevasti turvautua ja tukeutua toisiin ihmisiin? Usein on niin, että näistä elämän kipukohdista muodostuu meille tärkeitä vaiheita, jotka tarjoavat meille mahdollisuuden henkiseen kasvuun ja itsensä kohtaamiseen. Elämän kriiseissä piilee siis usein mahdollisuus, kunhan vain olemme valmiit sen näkemään.
 

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Veli-Matti Anttila, Turku
Ajanvaraukset puh. 050 3770148

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.