Rakkaus, joka sytyttää valon

03.09.2022

Puolisoni lempivillapaitaan oli lentänyt hitsauskipinöitä. Lempivillapaita reiíttyi kipinäsuihkusta pahoin ja ainoana ajatuksena hädän hetkellä oli pehmeästä, pitkään palvelleesta vaatekappaleesta luopuminen. Puolisoni on kalastaja. Hänen äitinsä päätti paidan kohtalosta toisin. Äiti kirjaili paitaan kauniisti iloisesti seikkailevan silakkaparven, jonka alle reiät peittyivät ja tuo lempivaate sai oikeastaan uuden elämän sen sijaan että olisi joutunut jatkoajalle tai hävitettäväksi.

Minulla on ikävä tuota äitiä, jota en koskaan ole kohdannut. Kuullessani ja nähdessäni tuon rakkaudellisen teon minulle syntyy mielikuva ihmisestä, kauneudesta, jonka syli on loputtoman suuri, pehmeä, lämmin ja turvallinen. Se koskettaa rajusti tarvitsevuuttani, jotakin josta koen jääneeni väkevästi paitsi. Äiti, äidin syli, äidin rakkaus…

Jo varhain rakkaudelta hylätyn äitini syli oli kylmä ja teräksinen. Keskustelut julmista evakkomatkojen tarinoista ei tuonut häntä lähemmäksi, ehkä pikemminkin veivät vielä kauemmaksi yhteisestä todellisuudesta ja mahdollisuudesta olla läsnä. Äiti katosi usein tavoittamattomiin - silitysraudan, lattialuutun tai ruokapatojen takana oli hänen oma maailmansa. Kaukana nykyisen saarekekeittiön tuomasta mahdollisuudesta olla kodinhengettärenäkin mukana sosiaalisessa yhteisössä. Ulkoisesti kaikki oli hyvin: puhtaat silitetyt vaatteet, terveellistä ruokaa ja puhdas koti. Olisi ollut karkeaa, itsekästä, vaativaa ja kohtuutonta toivoa mitään ”enemmän”.

Mutta minä toivoin ja toivon edelleen syliä. Syyllistymättä ja ymmärtäen, että minä en pärjää yksin eikä minun tarvitsekaan. Myös aikuisena minulla on lupa etsiytyä turvaan ja pyytää läheisyyttä tulematta tuomituksi tai hylätyksi tarpeideni vuoksi.

Minunkin äitini parsi - villasukkia. Hän oli taitava käsistään ja sukat saivat jatkoaikaa. Parsitut sukat pysyivät kasassa niin hyvin, että oli vaikea erottaa niiden olleen edes joskus rikkoutuneita. Ja me lapset seisoimme ojennuksessa noissa sukissamme kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. Ettei kukaan näkisi parsittuja kohtia sen enempää sukissa kuin meissäkään.

Puolisoni villapaita on kuin taideteos. Rakkaudellisissa, luovissa käsissä se syntyi uudestaan entistää kauniimpana. Harmaan villapaidan ilosenvärinen kalaparvi teki tuosta ränsistyneestä, kovia kokeneesta neuleesta näkyvän taideteoksen, joka tulvii elämän energiaa ja valoa!

Minulla on ikävä ihmistä, jota en tunne. Minulla on ikävä tuota syliä. Hän ehti siirtyä tuon ilmaisiin ennen kuin tapasin puolisoni. Janoan loputtomasti sellaista rakkautta, joka sytyttää minussa valon, kirkastaa minuuttani, tarjoaa sylin, yhteyden ja kaiken sen mitä on mahdotonta saada rahalla tai varastaa. Sitä mikä tekee minusta taideteoksen. Sitä missä voimme tarjota vain oman osuutemme niin hyvin kuin osaamme.

Olen sanomattoman kiitollinen Ihminen tavattavissa -yhteisöstämme ja läheisistäni nyt. Nyt tarpeeni voivat vihdoin tulla nähdyksi ja minulle on syntynyt aito ja totuudellinen kokemus vilpittömästä hyvästä tahdosta, nähdyksi ja kohdatuksi tulemisesta ja rakkaudellisesta sylistä. Kiitos!
 

Tommy Hellsten -instituutin toimitusjohtaja Taina Arjanne

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.