Silloin, kun emme saa kiinni ymmärryksestä itseämme ja omaa toimintaamme kohtaan, jäämme herkästi kyseenalaistamatta toistamaan haitallisiakin toimintatapoja. Jätämme vastuuta ottamatta, mielipahoja selvittämättä, turrutamme todellisia tarpeitamme pelaamalla, päihteillä tai vaikkapa pakkomielteisellä työtahdilla, ahmimme lohdutukseksemme kokonaisen suklaalevyn, lynkkaamme syyllisiä näkemättä omaa syyllisyyttämme ja niin edelleen.
Ihmisen psyykkisen kehityksen näkökulmasta toiminta tulee ennen verbalisaatiota. Tilanteet, joissa toistamme itsellemme tai muille haitallista toimintaa, saavatkin meidät usein voimaan pahoin. Emme vaan ymmärrä mistä pahoinvointimme johtuu, koska emme näe miten hylättyjä olemme tilanteissa, joissa olemme jääneet toistamaan haitallista toimintaamme.
Terapia on pitkälti keskustelua. Se on kehityksellisestä näkökulmasta katsoen sen itsessämme hylätyn äärelle menemistä, mikä kaipaa nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi tulemista. Se on puhumattoman ja löytymättömän äärelle menemistä, kurottamista ymmärrystä ja hyväksyntää kohti, jotta kehitys voi edelleen kehittyä ja oman toiminnan merkityksellisyys ennenkaikkea itselle avautua: sillä mitä teen, tai jätän tekemättä, on merkitystä itselleni ja muille. Se millaisia jälkiä toiminnallani jätän, on merkitystä itselleni ja muille.
Terapia ei ole neuvomista eikä opettamista, vaan ihmisyyden mahdollistamista. Emme me ihmiset ole robotteja, jotka vain sokeasti toimittavat ennalta ohjelmoituja toimintoja, vaan inhimillisiä olentoja, jotka haluamme kokea elävämme omaa elämäämme ja olla siitä osallisia. Ihmisyyden toteutumiseksi tarvitsemme pysähtymistä, jotta voimme kuulla, nähdä ja ymmärtää keitä olemme.
Kun terapiassa tavoitamme toimintamme taustalla vaikuttavia pyrkimyksiä, kokemuksia ja tunteita, pääsemme myös käsittelemään niitä. Ymmärtämään erilaisia toimintamme yllykkeitä ja valitsemaan tarvittaessa myös toisenlaista toimintaa. Erottamaan haitallisia ja hyödyllisiä toimintoja ja kantamaan toiminnastamme myös vastuuta.
Jotta se, mikä on jäänyt itsellemmekin näkymättömäksi, voi alkaa tulla näkyväksi, tarvitaan joku joka näkee sitä minkä kanssa olemme aiemmin jääneet ihan liian yksin. Sen vuoksi se jokin on ollut mielellemme aivan liikaa käsiteltäväksi ja ymmärrettäväksi ja jäänyt siten ymmärrettävästi vain toiminnan keinoin siedettäväksi. Kun sanat ja ymmärrys astuvat mukaan, toiminnan säätely voi alkaa samalla kun omat tunteemme, tarpeemme ja arvomme kirkastuvat.
Marjo Juutilainen, Ihminen tavattavissa -terapeutti
