Asettaudun unille. Laitan kämmenet pehmeästi sydäntä vasten ja suljen silmäni.
Tunnen sydämen voiman, jopa sähköisyyden. Tämä taitaakin olla niitä iltoja kun en nukahdakaan, vaan edessä on seikkailu! Vaivun lepotilaan, kuljen aikojen halki, kunnes olen jälleen kuusivuotias.
“Kuljen keskikesän aamuauringon alla lapsuudenkodin pihamailla. Tai puutarha se oikeastaan on. Haistan nurmen kosteuden ja muistan mihin hämähäkit tekivät verkkojaan joka ikinen kesä. Se oli tallin nurkalla kiveyksen koloissa. Siinä kohtaa oli aina varjoisaa ja viileää. Hiekkalaatikon reunalla sangossa on tekeytymässä ruusuvettä. Ruusun nupuista sai aina maikeimmat tuoksut. Elän uudelleen hetkiä, joita en tiennyt muistavani, niiden piirtyessä minuun jokaista yksityiskohtaa myöten.
Löydän itseni marjapensaan takaa kyyristyneenä. Auringossa paahtuneet ruohonkärjet kutittelevat jalkapohjia. Leikimme naapurin lasten kanssa poliisia ja roistoa paljain varpain ja sydänalassa kutkuttaa innostus ja jännitys. Pojat ovat aina nopeampia hipassa, vaikka juoksen minkä kerkeän. Etten vaan jäisi nyt kiinni! Elämä on tässä ja nyt — Pelkkää leikkiä ja riemua.
Katselen leikkimökin valkoisten pitsiverhojen takaa ikkunoista, jotka ovat ikäiselleni mitoitetut. Sydänalassa painaa huoli ja kuljen kuin etsien, mutta en tiedä mitä. Kulmauksessa on hoitonurkkaus, jossa taas aamutuimaan huolehdin Ville-nuken vaipanvaihdosta. Kohta on hoidettavani päiväuniaika. Joku on leikkien tuoksinassa piirtänyt punaruskealla sävyllä rakkaimpaan nukkeeni viiruja, aivan kuin haavoja, eikä pesu tunnu niihin auttavan. Sekin harmittaa yhä.”
Vaikka jokin osa minua elää lapsuudessa, tietoinen mieli on täysin hereillä ja valpas. Tiedän voivani milloin tahansa pysäyttää aikamatkailuni, mutta en tahdo. Haluan elää nämä hetket uudelleen ja olla yhteydessä sisäisen lapseni kanssa antaen hänelle sen turvan ja yhteyden, mitä olisin pienenä kaivannut. Tunnen pienen lapsen tunteita ja muistutan — Kaikki on hyvin nyt. On lupa tuntea, kokea ja päästää irti.
Sydäntilaan laskeutuu vapaus ja hengitykseen keveys. Painon tunne rinnassa muuttuu lapsenomaiseksi kuplinnaksi ja riemuksi. Naurattaa, tekisi mieli tanssia ja laulaa. Aikuinen minussa muistuttelee, nyt on yö ja aika alkaa unille. Nukahdan ilon rippeet poskilla levolliseen uneen silitellen sisäistä lastani.
Meissä jokaisessa on kaikki ne versiot itsestämme, joina olemme eläneet. Keho muistaa yhä, vaikka tietoinen mieli ei muistaisikaan. Sisäinen lapsi, nuori ja aikuinen sinussa, kantaa mukanaan tunteita, joita ei ole syystä tai toisesta ollut taitoa, tilaa ja aikaa kokea. Ne ovat jääneet koteloituneina muistoina kehoon ja kun on riittävästi turvaa, tunteet haluavat tulla tunnetuksi ja sisäinen lapsi nähdyksi. Hän ei mitään odota niin paljon kuin sitä, että pysähdyt, kohtaat ja rakastat.
Olen kiitollinen kehoni viisaudesta kuljettaa elettyjen aikojen halki ja nostaa esiin muistoja, joiden kohtaaminen vapauttaa minua olemaan askeleen lähempänä syvintä olemustani. Kyky olla yhteydessä sisäiseen lapseen on aivan jokaisen taito, jopa elinehto elävälle elämälle. Jokainen meistä kutsuu, puhuttelee ja kohtaa sisäisen lapsensa esiin omalla tavallaan. Olipa tapa mikä tahansa, ajattelen, että tärkeintä on pitää tuo ilman suojamuureja oleva viaton ja haavoittuvainen olento niin liki kuin pystytään, sillä hän on lähimpänä ydinolemustamme.
Kun elämässäni on merkityksettömyyden ja tyhjyyden tunteita, joita yritän täyttää kaikella ulkoisella, tiedän yhteyden sisäiseen lapseeni olevan hauras. Olen kuin leikkimökissä leikkivä lapsiminä, joka touhuaa ympäriinsä, ja hoivaa toista vaikka tarvitsisi kipeästi sitä itse.
Kun tunnen arkisista askareista, pelkästä oleilusta ja luonnon seuraamisesta täyttävää iloa, tiedän lapsen minussa iloitsevan. Tiedän olevani yhteydessä sisäiseen lapseeni myös sillon, kun uskallan tuntea kipeätkin tunteet sellaisina kuin ne ovat.
Tunteiden alta kuoriutuva ja vapautuva sisäinen lapsi on se versio meistä, joka on luova, tunteva, leikkisä, nauttiva, aistiva ja kehollaan elävä, ja joka ei pelkää ilmentää itseään. — Hän, jossa rakkaus virtaa.
Mitä useammin kohtaan sisäisen lapseni ja opin pitämään lähellä, sitä enemmän rakastan.
Miten sisäinen lapsesi voi?
Mitä hän tarvii ja kaipaa juuri nyt?
Miten hän haluaa ilmaista itseään?
Janiika Määttä, Tommy Hellsten -instituutin opiskelija
