Moni on laillani kasvanut kodissa, jossa ei voinut olla lapsi. Syy oli se, ettei ollut ketään jolle olla lapsi. Vanhemmat eivät olleet kasvaneet aikuisiksi eikä heillä ollut kykyä olla läsnä.
Koska he eivät olleet läsnä itselleen, he eivät voineet olla läsnä lapselleen. Lapsi ei tullut nähdyksi eikä kuulluksi, ei kohdatuksi eikä liitetyksi perheeseen.
Niinpä minäkin kasvoin ulkopuolisuudessa, koska varsinaista perhettä ei ollut. En saanut turvallisesti kasvaa omaan identiteettiini, vaan erilaisten roolien ja strategioiden avulla loin itsestäni hahmon, joka selviytyi mutta ei ollut totta.
Tästä kaikesta koen nyt kiitollisuutta! Miksi? Siksi että se loi polulleni romahduksen, josta vähitellen alkoi syntyä korkeampi tietoisuus. Juuri tästä tietoisuudesta tuli lopulta todellinen identiteettini.
Niinpä ymmärrän nyt olla kiitollinen siitä, että minusta tuli niin hauras ja heiveröinen, ettei itsessäni ollut mitään kestävää, jonka varaan olisin voinut ripustautua. Minusta tuli heikko ja juuri tästä heikkoudesta kasvoi todellinen identiteettini, se, joka nyt lepää, luottaa, toivoo ja uskoo. Se, jonka elämä on kokonaan rakkauden varassa.
Ja juuri tästä on myöskin elämäntyöni noussut, heikkoudesta ja hauraudesta. Heikkoudesta kuroutui yllättäen vahvuus, joka ei ole omaani mutta joka asuu minussa.
En ole valmis vaan edelleen eksyn ja ihmettelen mutta matkalla jo olen, siitä olen nyt varma.
Ihminen tavattavissa -koulutusohjelman perustaja Tommy Hellsten
http://www.wisdomhouse.fi
