Syyllisyys ja häpeä

21.01.2020

Syyllistyminen on terve tunne, jolle suostuminen tekee meistä hyväntahtoisia ja oikeankokoisia inhimillisiä ihmisiä. Syyllisyys viittaa tekemiseen, joka on jollakin tavalla väärin. Siitä vapautuu nöyrtymällä: tunnistamalla ja tunnustamalla väärä tapansa toimia. Vastuullisesti syyllisyytensä kohtaava ja tunnustava ihminen pyrkii myös korjaamaan vääränlaista käytöstään. Virheet tai epäonnistumiset osoittavat inhimillisyyttä, vastuu näkökykyä oman toiminnan vaikutuksesta toisiin ihmisiin sekä tahtoa sen muuttamisesta parempaan. 

Tunnistaminen, tunnustaminen ja vastuunkanto edellyttävät armoa, joka vapauttaa syyllisyydestä ja synnyttää voimaa tahtoa muutosta. Armottomuuden takana taas asuu rakkaudettomuus, joka näkee syyllisyyden syyt kohtalokkaana ja anteeksiantamattomana virheenä. Se mitä en hyväksy itselleni, on vaikea hyväksyä muillekaan. Armo edellyttääkin toteutuakseen rakkautta, myös itseä kohtaan. 

Aina syyllisyys ei ole tervettä. Vääränlainen syyllistymistaipumus voi olla seurausta vinoutuneesta kulttuurista, jossa rangaistuksenpelolla tai erilaisin kirjoittamattomin säännöin osoitetaan lähinnä konditionaalista rakkautta eli ehdollista hyväksyntää: huokauksin, ilmein, sanankääntein tai jopa fyysisin ottein nujerretaan aitous ja spontaanius tiettyjen sääntöjen ja toimintatapojen viidakkoon. 

Tällaisessa ehdottomuudessa kasvanut voi oppia tulkitsemaan jokaisen ennakoimattoman eleensä, tunteensa tai tekonsa vääränlaisena. Silloinkin, kun ympäristö ei edes sitä sellaisena pidä. Kun tappiinsa viritetty itsesäännöstely, eli kontrolli, pettää ja tuleekin toimineeksi ilman kaikkien vaihtoehtojen ennakointia, voi vahingollisella tavalla vastuuttomuudeksi väännetty, alunperin jokaiselle oikeutettu toiminnanvapaus, langettaakin puseron alle sydäntäpakahduttavan syyllisyydentunteen. Häpeä ja syyllisyys kietoutuvat toisiinsa armottomuutena ja ihminen voi alkaa pyydellä anteeksi jopa tapaansa olla tai ilmentää itseään. Omanarvontunne murenee tai se ei pääse edes syntymään. 

Vauriot omanarvontunteessa syntyvät usein jo varhaisten tärkeiden vuorovaikutussuhteiden liiallisessa vajavuudessa ja vahingollisuudessa (esim. fyysinen tai henkinen väkivalta, huomioimisen puute, ajan antamisen vähyys/ehdot, aikuisen vetäytyminen työhön, päihteisiin tai ehdottomaan uskonnollisuuteen). Näissä omien syvimpien haavojen syntysyissä piileekin dramaattinen pettymys, jonka sietämiseen ja kohtaamiseen myöhemmin tarvitaan aimo annos hyväksyntää ja tukea, siis rakkautta. Meihin jokaiseen kun on rakennettu elämää suojaava lojaalisuuden ja kunnioituksen tarve suhteessa itsellemme tärkeisiin ihmisiin. Silloinkin, kun heidän toimintansa on vaurioittanut meitä. Tämä on syytä muistaa myös itse vanhempana suhteessa omiin lapsiin. 

Kuitenkin se mikä on mennyt rikki vuorovaikutussuhteessa (eli ihmissuhteessa), voi korjaantuakin vain korjaavassa vuorovaikutussuhteessa (esim. terapeutti, sielunhoitaja tai läheinen, luotettava ihminen). Siinä tulee olla turva ja luottamuksellisuus ilman pelkoa tuomituksi, vähätellyksi tai soimatuksi tulemisesta ja mahdollisuus säilyttää yhtä aikaa sekä hyvän että pahan olemassaolo kussakin ihmisessä, myös itsessä. 

Herkästi syyllisyyteen taipuvaisen yksi paradoksaalinen ongelma on siinä, että syyllisyyden tutkimiseksi ja siitä vapautumiseksi tulisi voida kuunnella ja kuulla itseään sekä jakaa löytöjään toisen ihmisen kanssa. Portit itseen vain ovat omanarvontunteen vaurioisilla usein tiukasti kiinni. Oman itsensä kokeminen arvottomana estää, tai hankaloittaa omasta aidosta itsestä jakamista. Jos en koe olevani arvokas ihmisenä, voiko silloin mikään oma tuntemukseni tai kokemuksenikaan olla arvokas? Miksi siis jakaisin toiselle sitä mitä sisälläni aidosti koen? Miksi kukaan olisi siitä kiinnostunut? Jos löydänkin itsestäni syyllisyyden takana huutavia tarpeita tai syyllisyyden kaapuun pukeutuneita muita tunteita, kestääkö niiden kuulemista kukaan? 

Vääränlainen syyllistyvyys voi olla lukko, joka telkeää taakse sietämättömältä tuntuvan pettymyksen omiin vaurioihin ja niiden syntysyihin. On helpompi kantaa kaikki syyllisyys itse kuin uhmata oman elämän suojaksi kehittämäänsä osittaista illuusiota kaiken yksipuolisesta auvoisuudesta tai julmuudesta. Toisinsanoen tarkastella omaa kasvu- ja elinympäristöään objektiivisesti sekä-että -asenteella ja erotella tervettä ja epätervettä syyllisyyttä toisistaan.

Syyllisyys viittaa aina tekemiseen ja sen lähisukulainen häpeä taas olemiseen. Siinä missä syyllisyys kertoo vääränlaisesta toiminnasta, häpeää iskee vääränlaiseen olemiseen. Murskaava käänne ajatuksissa voisi ollakin siinä, että itsesyytösten sijaan kysyisinkin itseltäni: Mitä minulle on tehty tai sanottu? Onko minua mitätöity tai häpäisty? Onko minua kehuttu vai pikemminkin vain vertailtu muihin? Voiko olla niin, että syyllistyessäni en olekaan tehnyt aina väärin, vaan että minulle on tehty väärin? Tai niin, että minä en olekaan vääränlainen (huono, nolo, tyhmä, epäonnistunut, osaamaton, kömpelö, tumpelo), vaan minua on kohdeltu väärin? 

On toki hyvin inhimillistä, että on vaikea katsoa niin itsen kuin itselle tärkeiden ihmisten nurjaa puolta. Kuitenkin sekä hyvän että pahan näkeminen niin itsessä kuin myös rakkaissa ihmisissä, on välttämätöntä, jotta voimme vapautua ja vapauttaa syyllisyydestä. Jos annamme oman elämämme ja arvomme avaimet pois itseltä, olemme loppuun saakka jumissa kirjoittamattomien sääntöjen viidakossa, josta ei ilman jatkuvaa syyllistymistä voi selviytyä. Voimavarat valuvat syyllisyyden alla rämpimiseen ja muiden ihmisten vapaus iskee suoraan sydämeen.

Meidän tulisi siis uskoa haavoistammekin huolimatta osaksemme oikeutettua hyväntahtoisuutta, armoa ja rakkautta nähdäksemme toisten ihmisten oikeuksien alta myös omia oikeuksiamme. Oikeutta ymmärtää myös itseä, oikeutta saada nauttia arvostusta ja hyväksyntää. Oikeutta kohdata kipua omasta vaillejäämisestään. Oikeutta saada kaivata rakkautta ilman ehtoja. Oikeutta tuntea, tarvita, unelmoida ja tahtoa. oikeutta vapautua syyllisyydestä. Oikeutta toteuttaa itseään yhä vapaammin, ilman vääränlaista syyllisyyttä. Tämä ei ole ristiriidassa edes yhteisen moraalin kanssa silloin kun meillä on terve suhde syyllisyyteen.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvaraukset vastaanotolle puh. 050 3486778

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.