Tämä ei ole minun elämääni!

22.08.2019

”Ajattele, jos voisit luottaa siihen, ettet enää itse hylkää itseäsi”

Näkökulma joka multa jäi pitkään pimentoon on omien rajojen tunnistaminen myös silloin, kun joku asia tuntuu ylivoimaisen vaikealta, pelottavalta tai itselleni väärältä. Olin oppinut olemaan päättäväinen, sitkeä, tekemään, opiskelemaan ja edistämään asioita, tuntui miltä tuntui. Menemään paikkoihin, jotka tuntuivat ylivoimaisilta. Rynnimään rajojeni yli. Esittämään varmaa. Olin tottunut, etteivät pelkoni tai epävarmuuteni määritä pystymiseni rajoja. Olen varmasti saavuttanut tuon ominaisuuteni ansiosta monia asioita. En vain tullut ajatelleeksi, että omalla toiminnallani loin myös yhä syvempää turvattomuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Etten suinkaan syvällä tasolla tuntenut lisääntyvää turvaa ja varmuutta toimiessani itseäni vastaan ja itseni varassa, vaan ajauduin yhä kauemmas siitä, mitä oikeasti tunsin ja olisin tarvinnut. Ajauduin yhä kauemmas siitä, kuka oikeasti olin. 

Turvattomuutta aiheuttaa myös se, että pakottaa itseään liikaa. Etenkin, jollei ole oppinut hakemaan tukea ja turvaa muista. Jollei ole aidosti valmis. Jollei edes tule ajatelleeksi, että voisi pyytää apua.

Ei liene yllätys, että mitä enemmän olen suonut itselleni lepoa, armoa ja myötätuntoa, sitä vapautuneemmin ja auliimmin olen kyennyt suomaan niitä myös muille. Mitä enemmän olen uskaltautunut tukeutumaan ja tarvitsemaan, sitä helpompi minun on ollut suoda tukea ja antaa tarvita. Jos kamppailee itse jatkuvasti oman jaksamisensa rajoilla, myötätuntoa toisen uupumiselle saa etsiä kyllä kissojen ja koirien kanssa. Kun itse pakottaa, toisen ihmisen inhimillisyys tai uupuminen saa aikaan kokemuksen epäreiluudesta, ”ei muakaan kukaan auta”, ”ei minullakaan ole varaa tommoseen”, ”nyt rutistat vaan”! Se on saattanut tuntua jopa oikealta asenteelta. ”Sinnikkäästi vaan kato! Se tunne sitten jälkeenpäin on ihan uskomaton!”
Mitä enemmän olen toiminut itseäni kuunnellen ja vetänyt joskus tiukkojakin rajoja oman hyvinvoinnin ja tarpeitteni edistämiseksi, sitä aidommin olen pystynyt tukemaan myös toisia samoissa kohdissa. Kyllä, olen kokenut myös paljon syyllisyyttä, aiheellista ja aiheetonta vetäessäni noita rajoja. Enkä tässä nyt ihan valmis taida olla tänäänkään. Mutta siltä tuntuu, että suunta on oikea.

Kun ensin väsymiseen asti
taistelee sitä vastaan
mikä on totta
sitten lopen uupuneena
hengittää huuruiseen tuulilasiin aukkoa 
huokaa
tämä ei ole minun elämääni
tässä minä menen hukkaan
nyt minä luovutan

Tuntuu melkein armahdukselta
suostua siihen
missä tiesi jo kauan sitten olevansa
mutta uskotteli muuta
minkä näki jo vuosia sitten
mutta katsoi toiseen suuntaan

Miten keveää onkaan 
antaa periksi  
elämälle

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Anna Rissanen, Turku
 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.