Helsingin sanomien yleisönosastolla otettiin kantaa (Hermanson ja Kokkonen 15.2.23) siihen, että “psykoterapia ei saa olla ammattiin rekisteröimättömien henkilöiden mellastuskenttä”.
Huoli on toki aiheen, jos psykoterapiana tarjotaan terapiaa, joka ei ole psykoterapiaa. Kirjoituksessa kuului allekirjoittaneen erikoislääkärin ja varatuomarin huoli siitä tietävätkö haavoittuvassa asemassa olevat avun hakijat aina heitä hoitavan henkilön pätevyydestä, kun terapiaa tarjoavat myös muut kuin Valviran hyväksymät terveydenhuollon ammattihenkilöt, eli psykoterapeutit.
Kirjoittajat viittasivat tekstissään Helsingin sanomissa 12.2.23 julkaistuun terapeutti Anja Snellmanin haastatteluun, jossa Snellman avasi työntekijöiden näkökulmaa Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron aikaisiin ja sen jälkeisiin traagisiin tapahtumiin.
Näitä molempia tekstejä lukiessani minulla heräsi kysymys mistä kaikesta Hermanson ja Kokkonen olivat eniten huolissaan? Siitäkö, että terapiaa hakevat eivät aina tiedä tai ymmärrä terapeuttinsa koulutustaustaa? Vai siitä, että ihmiset eivät tiedä millaista tietoa heistä kootaan potilasasiakirjoihin? Vai kenties siitä, että tarjolla on myös muuta terapiaa kuin psykoterapiaa?
Arvostan koulutusta ja psykoterapeuttien ammattitaitoa. 20 vuotta terveydenhuollon ammattilaisena, sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana toimineena, ymmärrän mikä merkitys on Valviran hyväksynnällä terveydenhuollon ammattihenkilöksi: ei ole yhdentekevää millaisella tiedollisella, taidollisella ja eettisellä osaamisella ammattilainen toimii terveydenhuollon kentällä. On jo systeemin luotettavuuden kannalta tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaisten oikeuksia ja velvollisuuksia tarkastellaan ja määritellään yhdenmukaisesti.
Terapeuttisen tuen tarve on maassamme tällä hetkellä suurempaa kuin psykoterapeuttisen avun tarjonta. On hyvinkin perusteltua, että erityisesti haastavista mielenterveyden ongelmista kärsivät pääsisivät riittävän osaavan ammatinharjoittajan käsiin. Kuitenkin on myös ihmisiä, jotka kaipaavat ammattilaisen tukea erilaisissa oman elämänsä tilanteissa ilman diagnoosia, jonka pääsy Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan edellyttää.
On ymmärrettävää ja myös hieman huvittavaa, että terapeutti -nimikkeen vapaa käyttö saa käyttämään mielipidekirjoituksessa ilmaisua ”kaikenlaisten terapeuttien mellastuskenttä”. Mietin pitääkö ilmaisu sisällään epäilystä ja kenties pelkoakin siitä mitä kaikkea psykoterapian ulkopuolella liikkuu? Huoli on toki aiheellinen silloin kun sen ytimessä on apua tarvitsevien haavoittuvuus, eikä niinkään itselle tuntemattoman synnyttämä pelko.
Kun lääkäri ja tuomari puhuvat mielipidekirjoutuksessaan mellastuskentistä ja erilaisten kurssien myötä terapeutti-nimikettä käyttävistä, en ihmettelisi, jos se lisää apua etsivien stressiä entisestään.
Siksi ajattelenkin, että on niin apua hakevien, kuin erilaisten ammattilaisten informoinnin kannalta tärkeää tuoda psykoterapian rinnalla esiin myös muita terapiavaihtoehtoja ilman, että niitä asetetaan keskenään vastakkain. Vastakkainasettelun ilmapiirissä kun hämmennyksen hankalat tunteet jäävät herkästi apua tarvitsevien yksin kannettavaksi. Mihin voin oikeasti luottaa ja mistä voin saada avun, kysynee moni — niin HS mielipidepalstan kuin facebookinkin lukija mielessään.
Olen itse jatko-opiskellut ihminen tavattavissa -terapeutiksi Tommy Hellsten instituutissa. Koulutus on nelivuotinen, yhteensä 120 opintopisteen laajuinen. Koulutuksen pohjana on sen laajuudesta kolmasosan kattava kasvuohjelma, jossa mahdollistuu ammattitaitoisten kouluttajien ja ryhmän tuen avulla rehellinen itsensä peiliin katsominen: mistä minä olen tullut, kuka minä olen, miten minä liityn tai en liity toisiin ja mistä kaikki oma käytökseni johtuu? Vasta sen jälkeen on mahdollista hakea terapiaopintoihin. Myös henkilökohtaisen terapian tulee sisältyä terapeutiksi opiskelevan kokemukseen. Ihminen tavattavissa -terapeuttina käyn luonnollisesti työnohjauksessa ja hankin lisäkoulutusta. Olen lähitulevaisuudessa valmistumassa psykodraamaohjaajaksi, joka on monessa maassa Suomen ulkopuolella yksi psykoterapian muoto.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ei kirjoita potilasasiakirjoja, vaan jokainen oman yrityksensä kautta toimiva terapeutti on velvollinen noudattamaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR), jos itselleen muistiinpanoja tekeekin.
Kaiken teoreettisen opin ytimessä koulutuksessamme on riittävän terve suhde itseen, jolloin voi nähdä toisetkin paremmin. Tämä eettinen periaate on hyvin merkityksellinen terapiassa, jossa terapeutti ei voi asettua ylemmäs eikä alemmas suhteessa asiakkaaseensa, vaan hänen on kyettävä kulkemaan tämän rinnalla, olemaan aidossa vuorovaikutussuhteessa toiseen. Terapiassa tarvitaan toki myös vahvaa teoreettista seinää, johon nojata — kuitenkin niin, että tuo seinä ei tule terapeutin ja asiakkaan väliin.
Toivon, että terapian mellastuksenttä voitaisiin nähdä mieluumminkin yhteisenä temmellyskenttänä, jossa keskinäiselle ihmisyydelle ja ajatusten vaihdolle olisi nykyistä enemmän tilaa. Ajattelen sen mahdollistavan kentälle yhä enemmän yhteistyötä, jotta voisimme vastakkainasettelun sijaan kääntyä yhä enemmän toistemme puoleen, konsultoida ja myös ohjata apua tarvitseva tarpeen niin vaatiessa itseä osaavampiin käsiin. Ja mikä tärkeintä, emme lisäisi apua tarvitsevien turvattomuutta ja hämmennystä keskinäisellä ymmärtämättömyydellämme.
Jokainen terapeuttikin, joka on kohdannut ihmisen itsessään, voi nöyrtyä niin, ettei kuvittele itsestään liikoja, eikä myöskään vaadi itseltään liikaa. Yksin ei ihmisyys lisäänny, vaan yhdessä.
Marjo Juutilainen, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT
, Hattula
www.lupaolla.fi
