Totuus minusta

04.08.2021

Tänä aamuna näin instagramissa kuvan, jossa kaunis nainen seisoi mekossa ja iloitsi omasta painonpudotuksestaan. Hän näytti todella hyvältä. Kuvatekstissä luki muutakin mutta viimeinen lause kuului: ”Vartaloni ei ole täydellinen mutta minulle niin kovin rakas.” Se lause pysäytti minut.

Olen työstänyt omaa kehokuvaani niin kauan kuin jaksan muistaa. Minun kehoni on ollut lähes koko elämäni avoimen arvostelun kohteena. Suurimman osan ajasta olen ollut arvostelijoiden silmissä liian lihava ja ruma ja sitten taas liian laiha. Milloinkaan kehoni ei ole ollut sopiva. Sanavalmis ja jo pienestä selviytymään tottunut kuoreni piti minua pinnalla kouluaikoina, kun kaikki kuulemani kommentit, myös ne ”muka läpäksi” tarkoitetut, jättivät jälkiään mutta minä olin päättänyt selviytyä. Minä olin sosiaalinen ja rohkea, minä uskalsin sanoa vastaan ja puolustautua. Usein kuitenkin lähdin leikkiin mukaan, nauroin itse itselleni, tein pilkkaa itse omasta kehostani. Miten surulliseksi se saa minut nytkin, kun tätä kirjoitan. Mutta se oli minun keinoni selviytyä. Kehoni arvostelusta huolimatta peruskoulu oli aikaa, johon sisältyi niin paljon iloa ja valoa, ystävät, pesäpallo, niin paljon kaikkea mikä piti pinnalla kaikesta kivusta huolimatta.

Peruskoulun loppumetreillä menin ihmissuhteeseen, joka traumatisoi minua hyvin syvästi ja kipeästi. Siinä suhteessa olin kokoaikaisen arvostelun kohteena, pääasiallisesti kehoni mutta myös naiseuteni ja arvoni ihmisenä. Tämä ihmissuhde kesti vuosia ja teki valtavasti tuhoa, jätti jälkiä, joita yritän edelleen, lähes 20 vuotta tapahtuneen jälkeen, työstää jotta vihdoin oppisin elämään niin, että voisin itse kohdella itseäni rakkaudella. Sillä niinhän se on, enää kukaan muu ei vihapuhetta minuun kohdista kuin minä itse. Jossain kohdassa elämääni minä tein valinnan, joskaan en tietoisesti mutta kuitenkin, minä itse sen valinnan tein olla arvoton itse itselleni. Miten paha olenkaan ollut itselleni, katsonut itseäni sen vääristyneen peilin kautta, puhunut niin rumaa sisäistä puhetta, että katkoisin kieleni enemmin kuin puhuisin niin kenellekään muulle. Mutta itselleni puhuin, puhun usein edelleen.

Viime vuosina olen ollut valintojen äärellä, tietoisuuden tiellä, joka on nostanut kohdattavakseni kaiken sen kipeän mitä elämässäni on tapahtunut. Pysäyttävintä on kuitenkin ollut nähdä totuus minusta, siitä, millainen paholainen minusta oli tullut itseäni kohtaan. Niinhän se on, me kohtelemme itseämme niin kuin meitä on kohdeltu. Kunnes on valmis kohtaamaan sen totuuden, että enää ei ole pakko. Minulla on vapaus valita. Niin kauan kuin minä itse toistan samaa vanhaa tarinaa, minä pysyn sen tarinan päähenkilönä. Miten monta kertaa olen päättänyt, että nyt riittää! ”Nyt kyllä Essi ryhdistäydyt, kuuntele nyt, miten rumasti puhut itsellesi, lopeta!” Olen ollut vihainen itselleni ja näin jatkanut samaa mantraa, pyörittänyt samaa sisäisen pyövelin tuhon pyörää.

Ihminen Tavattavissa terapeuttiopintojeni lopuksi tein lopputyön, jossa kerron hyvin avoimesti elämästäni tuossa suhteessa, mitä on elää henkisen väkivallan uhrina ja menettää oma minuutensa toisen ihmisen pahoinvoinnille. Sillä niinhän se on, en minä ajattele tuosta toisesta ihmisestä, että hän olisi paha, vaan minä jouduin hänen oman pahanolonsa uhriksi. Sen työn kirjoittamiseen meni yli vuosi, se teki niin kipeää ja kuljetti minut niin syvään suruun ja häpeään, että välillä oli pakko olla kuukausia kirjoittamatta, jotta sain otteen jälleen todellisuudesta. Sen työstäminen, valmiiksi saattaminen ja toisen käsiin luovuttaminen laittoi minut kohtaamaan sen häpeän, joka ei minun kannettavakseni olisi koskaan kuulunutkaan. Se on tehnyt työtään minussa, kuljettanut yhä syvempiin kohtaamisen kerroksiin itsessäni. Se on tuonut päivänvaloon sen, että minulla todella on vapaus valita. Ei suinkaan olemalla itselleni vihainen vaan kohtaamalla itseni lempeydellä. Katsomaan itseäni niiden silmin, jotka rakastavat minua ehdoitta.

Suurin osa päivistä on edelleen sitä, että oma sisäinen puheeni yhtä rumaa kuin ennenkin mutta miten riemullista ja liikuttavaa on löytää seasta niitä päiviä, kun kykenen valitsemaan toisin, katsomaan itseäni lempeästi ja toteamaan, minä riitän juuri tällaisena. Tahdon myös oppia katsomaan lempeydellä sitä sisäistä pyöveliäni, ottaa syliin ja silittää hänen kipuaan, antaa mahdollisuus parempaan. Sillä minä olen sen arvoinen, minun rakas, pystyvä kehoni on sen arvoinen. Minä olen oman rakkauteni arvoinen!

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®  Essi Sivula, Tampere
www.suomentyoyhteisoterapeutit.fi

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.