Ulkona hämärtyy. Katu täyttyy liikenteestä, joka avautuu kahvilan suurista ikkunoista. Tunnen sydämeni ja laskeudun tietoisemmin kiitollisuuden äärelle.
Mietin kohtaamisia. Ihmisiä, joilla jokaisella on meille opetettavaa itsestämme. On uskomattoman kaunista, mitä ihmiset voi meissä avata, jos vain olemme sille avoimia. Kun valitsemme pysyä sen äärellä silloinkin, kun se tuntuu hankalalta ja kohdata siitä yhdessä.
On helppo vastaanottaa toiselta, kun se tuntuu hyvältä.
Entä silloin, kun se herättää hankaluutta ja koskettaa kipeään kohtaan? Ajattelen, että jokaisen sielulla on uniikki tehtävä ja Jokaisen sielulla on oma lahjansa maailmalle.
Istutaan yhdessä sen äärelle, mitä toinen itsessä herättää.
Mennään sen lähelle ja luodaan turvallinen yhteys. Ollaan sen tunteen kanssa ja todistetaan sitä taikaa, jonka läsnäolo hiljalleen alkaa vapauttamaan.
Täällä torjutaan jo niin paljon elämää, joka vain odottaa sinun sisällä toteutumistaan. Se kaikki minkä torjut on sinun ja elämän välissä.
Rohkea on hän, joka kulkee sitä kohti. Kohtaa sen, miltä tahtoisi paeta ja antaa sen tuntua sydänytimiä myöden.
Me ollaan helmiä toisillemme.
Lahjoja, jotka avautuvat kerros kerrokselta. Me voidaan auttaa toinen toisiamme eheytymään. Sun ei tarvitse tehdä siinä mitään. Sun tarvitsee vain suostua tuntemaan se, mitä yrität torjua.
Tiedän, että se on paljon.
Se on paljon. Kaunista on se, että sen tuolla puolen on vapaus. Et tullut tänne välttelemään. Tulit tänne elämään.
Tommy Hellsten -instituutin terapiakoulutuksen opiskelija Christa Porander
