Tunteet hallitsevat elämäämme ainakin niin kauan kuin tunnistamme ne. Jos en suostu kohtaamaan tunteitani, ne alkavat ohjaamaan tekemisiäni ja sanomisiani tiedostamattani.
Tommy Hellstenin mukaan nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on ihmisen tärkein tarve. Lapsena vanhempien tehtävä olisi peilata lapsilleen, mitä heissä näkevät. ”Nyt sinua taitaa pelottaa:” ”Vaikutatpa iloiselta!”
Tulen näkyväksi, kun äiti näkee minut. Jos taas minua ei ole nähty, tulen hylätyksi ja jään yksin.
Aikuisena, kun minun pitäisi tuntea jotakin, herää hylätyksi tulemisen pelko enkä suostukaan kohtaamaan tunnettani. Saan tai ainakin yritän saada tunteen pois ymmärtämällä ja selittämällä. Tunne yleensä pysyy sitä kauemmin olemassa mitä kauemmin sitä pantataan. Jos suostun myöntämään ja sanomaan, että olen vihainen, kun jätit mehupurkin siihen, missä et sitä enää tarvinnut, tilanne laukeaa ja vastuu tunteeseeni reagoimisesta jää mehupurkin jättäjälle. Voin myös selittää, miksi mehupurkki pitäisi laittaa takaisin jääkaappiin ja toivoa, että seuraavaa samanlaista kertaa ei tule. Nopeampi vaihtoehto on kuitenkin se, että otan riskin hylätyksi tulemisesta eli kohtaan tunteeni, tunnen sen ja mahdollisesti myös kerron siitä. Jätän reagoinnin muille.
Tunteiden ilmaisemisessa on kuitenkin aina riski. Jos ilmaisen vihaani, pettymystäni tai suruani kuulija ei ehkä pidä siitä ja hylkää minut omalla reaktiollaan. Tuntemalla tunteeni pääsen kuitenkin sen jäljille, miksi alunperin pelkään hylätyksi tulemista. Tunteen mukana aktivoituu pienen tytön kokemus, kun hän koki vastaavan tunteen. Silloin hänellä oli vastassa ehkä äiti tai isä, joista hän oli riippuvainen. Pysyäkseen hengissä hänen täytyi sopeutua tilanteeseen. Vanhemmilla ei ollut kapasiteettia ottaa tunnetta vastaan ja se piti painaa alas. Aikuinen minussa kestää tunteen, mutta sisäinen lapseni ei kestä. Aikuisen mielessä elää pieni tyttö, jonka on pakko painaa tunne kehonsa syövereihin. Suostumalla löytämään tunteensa, joka usein on säilöttynä kehossa ja kohtaamalla sen, tunne pääsee valloilleen ja reaktio vapautuu.
Ei vaikuta helpolta, mutta milloin elämä on sitä! Tuntemalla vapautan itseni. Alan regoimaan nyt-hetkessä menneisyydestä nousevien impulssien sijaan. Ehkä aina ei tarvitse tunnistaa tunnetta, riittää, kun kehon kivulle antaa huomiota. Mitä on tunteen tai selkäkivun taustalla? Mitä ne kertovat minulle? Pelkäänkö niin paljon hylätyksi tulemista, etten uskalla tarvita? Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ovat perustarpeitani. Niitä kannattaa kuunnella!
Sirkku Timisjärvi, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®️
