Tunteiden kohtaaminen

30.04.2021

Yhteys tunteisiin on tärkeä osa kokonaisterveyttä

Tunteet elävät joskus hyvin kehollisina kokemuksina tai laukaisevat kuin hallitsemattomalla tavalla tilanteeseen nähden poikkeuksellisen, tai jopa epäsovinnaisen toiminnan tai kokemuksen. Yhdellä kivistää pelko vatsaa, toisella rintakehällä tuntuu epämääräisen ahdistuksen paino hengitystä vaikeuttaen. Joku nielee kyyneleensä pettymyksen hetkillä kun toinen antaa muiden kuulla silloin kunniansa. Kolmannella nousee keskisormi herkästi liikenteessä ja neljäs avaa korkin pahaan oloonsa. Viides kärsii jatkuvista kivuista vailla selittävää syytä ja niin edelleen. 

Ihanteellisissa olosuhteissa kaikille erilaisille tunteille löytyy ymmärrystä, helpotusta ja säätelykykyä sitä kautta, että ne pääsevät kannattelevan ihmisen taholta kuulluiksi ja vastaanotetuiksi ja liitetyiksi osaksi hyväksyttyä itseä. Tällöin myös tunnetta seuraava toiminta on todennäköisemmin sosiaalisestikin rakentavaa ja hyväksyttävää, eikä keho joudu niinkään oireilemaan patoutuneiden tunteiden taakan alla. 

Sanoittaminen ja yhdessä jakaminen vapauttaa kokemaan ja hyväksymään sitä mikä elettäväksi ja kohdattavaksi on kulloinkin tullut – ihminen saa tärkeän kokemuksen paitsi oikeudestaan tuntea, myös olevansa tuen ja kannattelun arvoinen, sekä oikeutettu yhteyteen myös kaikkein hankalimmiltakin tuntuvien tunteiden hetkillä.

Sen sijaan siellä missä kannattelua ja vastaanottoa ei ole, tunteet leimautuivat ei-toivotuiksi, ei-sallituiksi tai kuin vääränlaisiksi itseilmaisun muodoiksi. Vaihtoehdoksi jää vähätellä tai torjua tällaisia tunteita ja jopa alitajuisesti vältellä asioita, jotka niitä voisivat virittää: esimerkiksi kannattelematon suru jostakin aiemmasta luopumisesta voi muuttua niin sietämättömäksi, että sen vuoksi ihminen voi itseään suojatakseen pitää kaiken ihastumista vakavamman ihmissuhteen itsestään loitolla välttääkseen kiintymystä ja riskiä taas suuresta menetyksestä nousevaan uuteen suruun. 

Tunnetaitoja tarvitaankin paitsi kokonaisvaltaisen (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen) terveyden ylläpitämisen ja edistämisen, myös ihmiselämän eri ulottuvuuksissa ilmenevien ongelmien ennaltaehkäisyn ja hoidon piirissä. 

Siellä missä tunnetaidot eivät ole päässeet kehittymään riittävästi, on suurempi riski sille, että traumaattisetkaan kokemukset eivät pääse riittävästi eheyttävän jakamisen piiriin. Tällöin hyvinvointi on vaarassa horjua paitsi kokijalla itsellään, myös hänen lähipiirillään, sillä käsittelemätön trauma voi vaikuttaa hänen toimintaansa negatiivisesti myös tärkeissä ihmissuhteissa - aito yhteys ei synny siellä missä reagointia ohjaa enemmän tunteiden panttaaminen kuin niiden vastaanottaminen. 

Traumat sairauksien taustalla 

Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että traumaattisilla kokemuksilla on käsittelemättöminä taipumus piiloutua ja sairastuttaa kantajaansa paitsi psyykkisesti myös fyysisesti ja sosiaalisesti. Käsitteleminen merkitsee paitsi tiedostamista kognitiivisella tasolla, myös tunnetasolla tapahtuvaa tapahtumien läpielämistä niin, että ne voivat tulla lopulta hyväksyttynä liitetyksi osaksi omaa elämää. Jo syntyneitä traumoja ei saa käsittelemälläkään poistettua, mutta suhde niihin voi muuttua oleellisesti: oma elämä ei ohjaudukaan enää kuin ulkoapäin, vaan ihmisestä tulee oman elämänsä aktiivinen eläjä ja kokonaisempi myös kaiken keskeneräisyytensä kanssa. 

Traumatisoitumisen taustalla voi olla esimerkiksi yksittäinen koettu onnettomuus, luonnonkatastrofi, väkivallanteko tai vakava sairastuminen. Myös traumattista stressiä ylläpitävä elämäntilanne tai olosuhde, kuten toistuva ja pitkäkestoinen seksuaalinen hyväksikäyttö, henkinen ja fyysinen laiminlyönti tai kaltoinkohtelu, koulu- tai työpaikkakiusaaminen, sota tai kriisitilanne voivat traumatisoida. Huomion arvoista on, että traumatisoitua voi myös välillisesti: esimerkiksi väkivaltaisen teon tai onnettomuuden todistajaksi joutuminen voi olla traumatisoivaa.

Trauma synnyttää aina kokijalleen traumaattista stressiä. Kun psyykkinen energia sitoutuu stressireaktioon, ei trauman kokenut kykene ilman riittävää tukea ja kannattelua jäsentämään traumaan liittyviä ajatuksiaan, tunteitaan ja havaintojaan. Vaille tukea jäädessään traumaattinen stressi voi jäädä päälle samalla, kun itse traumaattinen kokemus piiloutuu ja jää ajan saatossa elämään epämääräisenä ahdistuksena tai oirevyyhtinä, jota ei välttämättä tunnisteta edes ammattiauttajien piirissä. 

Trauman itseensä (usein tiedostamattaan) kätkemä ihminen voi epämääräisten oireidensa kanssa joutua kerta toisensa jälkeen vahvistamaan käsitystään elämän epäoikeudenmukaisuudesta, epätasa-arvoisuudesta, yksinäisyydestä, kelpaamattomuudesta, pelkojen rajoittamasta ja uhkaavasta maailmankaikkeudesta tai kivuliaasta irrallisuuden tunteesta, kun hänen sisäistä tuskaansa ei kuulla – eikä hän välttämättä saa siitä kiinni itsekään. 

Traumatisoitumiseen liittyy usein dissosiaatiota (lapsuudessa tapahtuvaan kehitykselliseen traumatisoitumiseen aina), jossa tunteva osa itseä on täytynyt selviytymisen nimissä ikään kuin irrottaa itsestä pois. Tunneyhteyden katkaiseminen jättää jäljelle pärjääjän, joka ei voi kokea itseään kokonaisena, eikä sen myötä myöskään täyttä arvoa omana itsenään. Elämä voi kyllä soljua toisaalta ihan hyvinkin, ellei erilaisia kehollisia oireita tai äkillisiä mielen tasolla syntyviä hätätilanteita lasketa. 

Keholliset tuntemukset ja mielen tasolla syntyvä hätä voivat olla tärkeä kieli siihen, mihin sanat eivät yllä. Se osa ihmistä, joka on ollut paikalla trauman syntyessä, mutta joka on vailla riittävää tukea ja kannattelua joutunut selviytymisen nimissä hakeutumaan piiloon, on kuitenkin yhä olemassa. Se ikäänkuin herää henkiin, eli triggeröityy yllättävissä tilanteissa, joissa esimerkiksi tuttu tuoksu, musiikki tai toisen ihmisen käytös sieppaa pois tästä hetkestä takaisin traumaattiseen tilanteeseen ja siinä koettuun avuttomuuteen. 

Dissosiaation vuoksi ihminen ei välttämättä edes itse ymmärrä regressiotaan tämän hetken tilanteessa, vaan toimii stressihormonin vaikutuksen alaisena joko hyökäten, paeten tai lamaantuen. Piiloutunut trauma saa toimimaan tavalla, joka ei ole mahdollisesti mielekäs käsillä olevassa hetkessä. Tällöin jo valmiiksi trauman ylläpitämä negatiivinen käsitys itsestä ja/tai ympäröivästä maailmasta jälleen vahvistuu, mikäli hän ei saa siinäkään oikeanlaista informaatiota, tukea ja kannattelua: ihminen pettyy itseensä tai toisiin, mutta ei ymmärrä tapahtumien syy-seuraussuhteita. Jokin on väärin ja sabotoi kuin lupaa kysymättä elämää yhä uudelleen. 

Traumatietoisuutta tarvitaan kaikessa ihmistyössä 

Siksi tuleekin niin tärkeäksi, erityisesti meidän erilaista auttamistyötä tekevien keskuudessa, ymmärtää traumatisoitumisen mekanismeista ja vaikutuksista ihmisen mieleen ja kehoon, että osaisimme auttaa tai vähintäänkin ohjata mahdollisista traumaoireista kärsivän ihmisen oikeanlaisen avun pariin. 

Sanomattakin on selvää, että johtopäätöksiä ei voi tehdä yhden regressiivisen reaktion perusteella, mutta toistuva käytöksen, selvittämättömien kiputilojen tai ihmissuhteiden kanssa kompastelu ja oireilu voivat olla se kohta, jossa korviemme tulisi kasvaa niin pitkiksi, että ne ulottuisivat sydämeen saakka. Ja kunpa omalle itsellemme kenties tyydytystä tuovan ongelmanratkaisupyrkimyksen sijaan voisimmekin pysähtyä kohtaamaan jollakin selittämättömällä tavalla oireilevaa läheistämme kysymällä: ”Mitähän sinä olet mahtanut joutua kokemaan?”

Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvarauksen yhteystiedot puh. 050 348 6778 tai
 www.lupaolla.fi
 

Lähteitä ja lukuvinkkejä:

Hellsten, Tommy: Virtahepo olohuoneessa. 

Harris Burke, Nadine: Syvälle ulottuvat juuret. 

Kivinen Kirsti: Silmän liikkeitä, retkiä traumavyohykkeelle.

Leikola Anssi: Katkennut totuus.

Van der Kolk, Bessel: Jäljet kehossa. 

Virtanen Harri: Trauma ja rakkaus.

Netsivusto: iloajatoivoa.fi

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.