Turvaa itsellemme

25.03.2020

Viime viikkojen tilanne on saanut ihmiset ympäri maailman hämmennyksen ja pelon valtaan. Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tuntuu kuin pelko olisi nielaissut koko maailman. Ihmiset ovat olleet paniikissa, hysteerisiä ja myös vihamielisiä. Osa ihmisistä pelkää virusta ja osa taloudellista ahdinkoa, useat varmasti molempia. Pelko on normaali, luonnollinen tunne vaaratilanteessa. Pelko hälyttää vaarasta, jolloin voimme suojautua ja puolustautua. Pelko nostattaa paniikkia, hysteriaa ja vihaa. Pelko voi ohjata elämää ja ottaa meistä vallan. Pelko on usein taustalla vaikuttamassa monenlaisissa tilanteissa ja tapahtumissa ihmisten elämässä. Pelko voi olla sekä tietoista ja tiedostamatonta.

Viime keväänä kävin Auschwitzissa, joka oli pysäyttävä paikka ja kosketti minua hyvin syvästi. Siellä ollessani mietin, miten meidän kaikkien ihmisten olisi hyvä nähdä mitä siellä tapahtui, ettei sitä tapahtuisi enää uudelleen. Päivän päätteeksi päässäni kaikui sanat – Minä näin. Tuntui kuin olisin ollut sen velkaa niille yli miljoonalle ihmiselle, jotka menettivät siellä henkensä. Halusin kertoa sen niille kaikille kärsineille sieluille. Tuon kaiken järkyttävyyden ja julmuuden taustalla oli lopulta yksinkertaisesti PELKO ja sen synnyttämä VIHA. Hitler onnistui oman narsistisen problematiikkansa, psykopatiansa voimin toimimaan äärimmäisen tuhoavasti ja julmasti pelostaan käsin, saaden koko kansakunnan mukaansa ja valtaansa.

Kun katsoo nykypäivän yhteiskuntaa, maailmaa, on siellä ollut nähtävissä paljon pelkoa ja pelon synnyttämää vihaa. Olemme jo pitkään eläneet hyvin narsistisessa kulttuurissa, jossa ihannoidaan suorittamista, pyrkyryyttä, materiaa ja kaikenlaista hohdokkuutta. Tällaisessa kulttuurissa ovat jalkoihin jääneet vanhukset, lapset, perheet, tavallisuus, läsnäolon tärkeys, keskeneräisyyden arvostaminen, yhteisöllisyys, rakkaus, toisista ja itsestä välittäminen. Ylikorostuneeseen narsismiin ja narsistiseen vajeeseen liittyy aina häpeä ja häpeään liittyy pelko. Mielestäni voi jopa sanoa, että häpeä on yhtä kuin pelko. Häpeä ei ole vaan yksilötasolla tapahtuvaa ja yksilön kantamaa sukupolvien taakkaa vaan se on myös hyvin kollektiivinen ilmiö ja se näkyy myös nykypäivän yhteiskunnassa. Olenkin paljon pohtinut viime päivinä, tarvitsemmeko nyt näin suurta kärsimystä, jotta heräisimme ottamaan vastuuta, pysähtymään ja pitämään huolta maailmasta, lapsista, vanhuksista, itsestämme ja toisistamme. Voisiko tämä maailmanlaajuinen kriisi johtaa siis lopulta kuitenkin hyvään ja sellaiseen muutokseen mitä koko maailma nyt tarvitsee?

Entä tunnistammeko meissä käynnistyneen selviytymiskamppailun, joka kulminoituu esim. vessapaperin hamstraamiseen? Tiedostammeko pelon johtavan meitä myös itsekeskeiseen ajatteluun, kritisointiin, syyttelyyn, vihamielisyyteen? Mitä tällainen selviytymiskamppailu meille voisi kertoa? Kertooko se turvan puutteesta ja rakkauden tarpeesta? Mitä me ihmiset oikeasti pelkoa tuntiessa tarvitsisimme? Jokainen meistä varmasti tarvitsee turvaa voidakseen kohdata pelkoa. Voidaksemme elää turvassa, me tarvitsemme rakkautta. Kun lapsi pelkää hän tarvitsee sylin, tukea ja kannattelua pelon tunteelleen eli turvaa aikuiselta. Jos aikuinen sanoo lapselle, ”ettei ole mitään pelättävää, nyt vaan reippaasti kouluun” tai ”ei siellä sängyn alla mitään mörköjä ole, mene vaan nukkumaan”, näin lapsi oppii kieltämään pelkonsa. Lapsi oppii selviytymään yksin pelkonsa kanssa, hän ei opi tunnistamaan tai käsittelemään pelkojaan. Lapsena tarvitsemme vanhemman tukea ja kannattelua tunteittemme kanssa.

Minä ymmärsin vasta aikuisena, miten paljon olinkaan pelännyt lapsena. Elin peläten elämäni ensimmäiset seitsemän vuotta, jolloin olisin tarvinnut vankkaa pohjaa turvalle ja luottamukselle. Tämä seitsemän ensimmäistä vuotta opetti minut selviytymään, mutta ei elämään turvassa ja luottamuksessa. En saanut huonosti voivalta vanhemmaltani riittävästi tukea ja syliä peloilleni, enkä kyllä oikein muillekaan tunteilleni.  Lopulta elin lähes 45 vuotta pelossa tunnistamatta pelkojani, sillä se oli niin arkipäivää minulle. Olin oppinut ainoastaan selviytymään pelkojeni kanssa. Kehitin turvakseni erilaisia selviytymisstrategioita, tunnelukkoja, joiden avulla selviydyin päivästä toiseen ja vuodesta toiseen kantaen sisälläni häpeää. Kohtelin myös itse sisäistä pientä lastani samalla tavoin kuin minua oli kohdeltu lapsena. Mehän olemme edelleen se sama ihminen, joka olimme lapsena. Lapsi aktivoituu meissä edelleen arjessamme ja varsinkin silloin, kun kohtaamme vaikeita tunteita tai tilanteita. Lapsi meissä huutaa huomiota ja huolenpitoa niin kauan, kunnes alamme aikuisina ottamaan vastuuta tuon pienen sisäisen lapsemme tunteista ja tarpeista. Parhaimmillaan tämä johtaa lopulta vastuun ottamiseen itsestämme. Vastuullisina aikuisina otamme vastuun siitä, että tunteemme ja tarpeemme tulevat huomioiduksi ja tyydytetyksi, alamme siis aidosti välittää itsestämme.

Nyt kun maailmaa katselee ja pelko näyttää olevan siellä vallitseva tunne, on sinne samaan pelkoon helppo solahtaa. Mitä heiveröisempi perusturvamme on, sitä syvemmälle pelkoon uppoamme. Tämä vaikea tilanne herätti minussakin sen pienen pelokkaan tytön. Tytön, joka oppi murehtimaan jo lapsena riittääkö rahat ja jaksaako äiti elää. Enää tuo pieni tyttö minussa ei kuitenkaan ole yksin pelkojensa kanssa, aikuinen minussa antaa hänelle rakkautta, tukea ja turvaa pelon hetkellä. Pelko ei ota tätä pientä lasta enää samalla tavalla valtaansa, sillä minä pidän hänestä huolta.

Pelko on osatekijänä monissa terveysongelmissa. Stressi alentaa meidän immuunijärjestelmäämme, joten hyvinvointimme kannalta turvan, tasapainon sekä luottamuksen saaminen tässä vaikeassa tilanteessa on meille kaikille nyt ensiarvoisen tärkeää. Vallitseviin olosuhteisiin emme tällä hetkellä voi ihan täysin vaikuttaa mutta voimme ainakin yrittää vaikuttaa siihen, miten niihin suhtaudumme. Voimme pysähtyä oman itsemme äärelle, meissä olevan pienen tytön tai pojan äärelle pohtien, millä tavoin voisimme antaa hänelle turvaa ja sitä kautta itsellemme turvaa ja tukea tässä haastavassa tilanteessa.

Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme, luottaen että tästäkin selviämme.

Ihminen tavattavissa -terapeutti Anne Ollikainen, Helsinki
www.tunnejahyvinvointi.fi

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.