Ihminen, joka on kasvanut fyysisesti tai psykologisesti turvattomissa olosuhteissa, ei alitajuisesti koe rauhallista ja levollista olotilaa turvallisena.
Tietoisen mielen tasolla levollisuus ja rauha on todennäköisesti jotain mitä ihminen kaipaa kovastikin, mutta aivojen tiedostamattomat ja primitiivisemmät osat voivat olla vahvasti toista mieltä. Niiden näkökulmasta valppaasta ja varuillaan olevasta hälytystilasta luopuminen on selviytymisen kannalta riski, ovathan ne kehittyneet olosuhteissa, joissa uhattuna oleminen on tavalla tai toisella ollut oletustila.
Nykyinen stressaava elämäntapamme voi sekoittaa myös suhteellisen turvallisessa ympäristössä kasvaneen ihmisen melko herkän hälytysjärjestelmän. Kun pitkään jatkunut stressaava elämänvaihe esimerkiksi tulee päätökseen ja aikomus on hengähtää ja rentoutua oikein kunnolla, saattaa ihminen alkaakin yllättäen oirehtia monin tavoin. Hälytysjärjestelmä voi olla ihmeissään siitä, mitä tämä äkillinen tyyneys merkitsee? Onko nyt varmasti turvallista laskea ”puolustus” tällä tavoin?
Autonominen hermosto on tottunut jo jatkuvasti havainnoimaan erilaisia uhkakuvia olosuhteista, ja nyt se ei löydäkään uhan tunteelle heti selvää selitystä. Tämän kaltainen selittämätön, vailla selkeää kohdetta oleva ahdistus on vaikeasti siedettävissä oleva olotila. Ihmisen on helpompi käsitellä konkreettiselta tuntuvaa uhkaa, kuin epämääräistä ahdistavaa olotilaa. Jos ulkoiset olosuhteet eivät anna selvää kohdetta turvattomuudelle, alkaa keho usein oirehtia monin eri tavoin. Saattaa kehittyä erilaisia sitkeitä kiputiloja, uni saattaa häiriintyä tai voimakas uupumus voi nostattaa päätään, juuri kun kuvittelimme että elämässä olisi alkava miellyttävä tasaisempi vaihe.
Miksi näin sitten käy? Kipu ja väsymys ovat osa ihmisen kokonaisvaltaista hälytysjärjestelmää. Kivun tarkoitus on varoittaa kehoon liittyvistä uhista, ja estää kudosvaurion paheneminen. Kipujärjestelmä voi kuitenkin aktivoitua virheellisesti aivojen ollessa korkean hälytyksen tilassa, ihmisen kokiessa esimerkiksi psykologista turvattomuutta.
Myös väsymys on kehomme varoitusjärjestelmä. Sen tarkoitus on huolehtia levontarpeemme toteutumisesta. Myös väsymyksen tunne voi aktivoitua virheellisesti samoin kuin kipujärjestelmä. Tällöin ihminen voi alkaa kokea kroonista ylitsevuotavaa väsymystä, jolle ei löydy selvää fysiologista selitystä.
Krooninen kipu on usein kuin epäkuntoon mennyt palovaroitin, joka hälyttää ilman todellista syytä. Se ei tee oireista kuviteltuja, mutta hoidon tulisi keskittyä tällöin ensi sijaisesti aivoihin ja tiedostamattoman mielen rauhoittamiseen.
Myös uni saattaa häiriintyä ihmisellä, jonka hermosto on jäänyt ylläpitämään korkeaa hälytystilaa. Syvään uneen vaipuminen voi olla alitajunnan näkökulmasta uhkaavaa, ja unen tulo voi häiriintyä. Uni voi muuttua myös kevyemmäksi ja katkonaisemmaksi.
Tämän kaltaisten toiminnallisten oireiden ilmaannuttua syntyy herkästi ikävä noidankehä, jossa oireilu herättää jatkuvaa pelkoa ja huolta, jotka taas voimistavat entisestään aivojen hälytystilaa ja turvattomuuden tunnetta, jotka taas ruokkivat lisää oireita.
Kierteen katkaisemisen kannalta keskeistä olisi saada mieli alitajuntaa myöden rauhoittumaan ja luottamaan turvaan ja levolliseen olotilaan. Tämä ei ole aina ihan yksinkertaista, mutta oikealainen tieto ja ymmärrys ovat tärkeitä ensiaskeleita toipumisessa. Mikään aivoihin syntynyt malli tai tapa ei luovu ihan helposti olemassa olostaan, ja niin on myös turvattomuuden tunteen kohdalla. Aivojen primitiivisille osille tulee alkaa opettaa monin eri tavoin, että olemme turvassa. Ne ovat tottuneet ylireagoimaan, ja meidän tehtävämme on tietoisesti auttaa niitä sisäistämään, että levollisuus ja rauha eivät ole uhka, vaan hyvinvointimme kannalta keskeinen kulmakivi.
Veli-Matti Anttila, Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT®
www.sisainenmatka.fi
