Uupumus, mistä siinä on kysymys? Olen oppinut näkemään uupumuksen ennen kaikkea ihmistä jollakin tavoin suojaavana reaktiona. Se on alitajuntamme reaktio johonkin, jonka se kokee oman selviytymisemme kannalta suureksi uhaksi.
Ehkä tarpeettoman usein uupumuksen kohdalla korostetaan sitä, miten se kehittyy pitkän ajan kuluessa (tämä on osin myös totta). Puhutaan loppuun palamisesta, joka on mielestäni käsitteenä hieman ongelmallinen, koska se saattaa luoda mielikuvan siitä, että jotain todella peruuttamatonta on jo päässyt tapahtumaan. Tämäkin voi toki olla osittain totta, eikä uupumuksesta aina toivu 100% ennalleen. Loppuun palamisesta puhuminen nähdäkseni kuitenkin aliarvioi sitä näkökulmaa, että uupumus on ensi sijaisesti alitajuntamme suojaava reaktio johonkin uhkaavaan asiaan elämässämme. Moni uupunut kokee, että juuri itse uupumus on hänen suurin ongelmansa, mutta samalla hänellä ei välttämättä ole kykyä nähdä uupumuksen taakse: Mikä on saanut hänet reagoimaan näin? Miltä uupumus pyrkii häntä suojelemaan?
Uupumus voi liittyä niin työ- kuin yksityiselämän haasteisiin ja näiden haasteiden meissä herättämiin tunteisiin. Töissä voimme kohdata monenlaisia stressitekijöitä kuten tiukat aikataulut, tulostavoitteet, paineita asettelevan pomon, epäterveen työilmapiirin tai näiden yhdistelmän. Kun kohtaamme tämän kaltaisia haastavia tilanteita, moni meistä pyrkii reagoimaan niihin yrittämällä täyttää nämä itseen kohdistuvat monesti epärealistisetkin odotukset. Usein on myös niin, että me itse asetamme itsellemme ne kovimmat paineet. Epäonnistumisen mahdollisuus saattaa herättää pelkoa ja häpeää, jota emme haluaisi mistään hinnasta kohdata. Tiedostamaton riittämättömyyden tunne voi kalvaa meitä syvältä, eikä terve rajojen asettaminen ja itsen puolelle asettuminen tunnu ollenkaan mahdolliselta vaihtoehdolta. Meissä on kuitenkin myös toinen puoli, jonka ääni ei näissä tilanteissa pääse riittävästi kuuluviin. Se haluaisi ehkä kertoa, että nämä odotukset tuntuvat ylivoimaisilta ja ne herättävät pelkoa ja riittämättömyyden tunteita. Esimerkiksi rajojen asettaminen työnantajalle tai asiakkaalle saattaa pelottaa, jonka seurauksena kerta toisensa jälkeen uhraudumme pitääksemme muut osapuolet tyytyväisinä. Pohjimmiltaan meitä siis ohjaa hyväksynnän haku ja hylätyksi tulemisen pelko.
Alitajunta voi kehittää uupumusoireet suojaamaan ihmistä esimerkiksi jatkuvalta uhrautumiselta ja suorittamiselta, jota emme ole tietoisesti kyenneet lopettamaan. Uhrautuminen ja suorittaminen ovat todennäköisesti olleet ensisijainen keino selviytyä uhkaaviksi koetuissa tilanteissa. Pidempään jatkuessaan ne eivät kuitenkaan johda toivottuun lopputulokseen ja ihminen alkaa kokea olevansa umpikujassa. Uupumus voi tällöin olla alitajuntamme näkökulmasta parempi vaihtoehto suojautua kuin jatkuva suorittaminen. Uupumusoireisiin liittyy usein myös unettomuutta ja monenlaisia kiputiloja. Ne yhdessä tekevät vanhaan tapaan jatkamisen lopulta mahdottomaksi. Voi siis sanoa, että uupumus ja unen puute suojaavat ja estävät meitä jatkamasta uhrautumisen ja suorittamisen tiellä.
Toipumisen ja hoidon kannalta on iso ero siinä ymmärtääkö uupumusoireet ensisijaisesti alitajuisena suojareaktiona vai perinpohjaisena loppuun palamisena, joka on seurausta pitkään jatkuneensa liian suuresta työkuormasta. Kun tiedostaa, että kyseessä on suojaava reaktio, ymmärtää myös etteivät voimat ole lopullisesti kadonneet. Tämä jo itsessään on alitajuntaa rauhoittava tieto. On tietysti ensiarvoisen tärkeää löytää terveempiä tapoja reagoida meihin kohdistuviin odotuksiin ja haasteisiin. On opeteltava asettamaan rajoja ja sanomaan EI – silloinkin kun se saattaa herättää vastapuolessa pettymyksen tunteita. Mikäli olosuhteissa tai omassa toiminnassa mikään ei muutu, on epätodennäköistä, että oireet pysyisivät poissa pidempään.
Toipumisen kannalta on kuitenkin keskeistä tarkastella myös toista näkökulmaa, josta harvemmin kuulee puhuttavan. Pidempään jatkuessa uupumusreaktio muuttuu nimittäin vähitellen aivoissamme hyvin automaattiseksi. Siihen liittyy tiettyjen samojen hermoverkkojen aktivaatiota kerta toisensa jälkeen. Alamme pikkuhiljaa tiedostamattamme herkistyä reagoimaan pieniinkin stressaaviin tilanteisiin aina samalla uupumusreaktiolla. Alitajuntamme assosioi nämä pienemmätkin stressaavat tekijät yhteen alkuperäisten merkittävimpien uhkien ja stressitekijöiden kanssa, koska ne etäisesti muistuttavat toisiaan tunneilmastoltaan. Siten pienemmätkin stressitekijät saattavat laukaista samankaltaisia oireita kuin merkittävämmät syytekijät.
On myös tärkeä tiedostaa, että alitajunta reagoi tilanteisiin huomattavan paljon nopeammin, kuin tietoinen mieli. Vain millisekunneissa se on ehtinyt tulkita edessä olevan tilanteen uhkaavaksi, jolloin uupumusreaktio saattaa käynnistyä välittömästi uudelleen. Esimerkiksi pelkkä tieto siitä, että olet palaamassa työpaikalle, saattaa aktivoida suojaavan uupumusreaktion alitajunnassa uudelleen. Tästä voi seurata se, että yöunet katoavat jo ennakoivasti ennen töihin paluuta, ja koko töihin paluu tyssää heti alkuunsa, vaikka olisit kuinka mielessäsi vannonut, että jatkossa pidät itsestäsi paremmin huolta työpaikalla.
Juuri toipumisvaiheessa ja töihin hiljalleen palatessa on tärkeä ymmärtää, että oireet ovat yleensä luonteeltaan suojaavia ja että ne ovat saattaneet muodostua aivoissa hyvin automaattisiksi reaktiomalleiksi. Mikäli tätä ei tiedosta, saattavat alitajuntamme uudelleen käynnistämät reaktiot saada meidät pelästymään pahan päiväisesti, ja kokemaan että eihän meistä ole tekemään töitä enää ollenkaan. Pelko ja huoli tutkitusti voimistaa ja aktivoi uupumusoireita yhä entisestään, ja siten se voi olla keskeisessä asemassa synnyttämässä ilkeää oireiden noidankehää. Sen sijaan, kun tiedostamme, että kyseessä on todennäköisesti alitajuntamme niin sanottu suojaava ylireagointi, voimme tietoisesti rauhoittaa alitajuntamme reaktiota.
Kuten todettua, alitajunta reagoi tietoista mieltä nopeammin, mutta tietoinen mieli kykenee silti rauhoittamaan alitajuisen reaktion ja sen seurauksena syntyneet oireet, kunhan tiedämme mistä on kysymys.
Näin ollen uupumuksen toipumisvaiheessa on keskeistä ”opettaa” aivoillemme uudestaan, että kaikki tekeminen ei ole vaarallista, vaan se voi olla myös palkitsevaa, vapauttavaa ja merkityksellistä. Aivot ovat sisäistäneet ja oppineet uupumusreaktion kuten vaikka pyörällä ajamisen. Tietoisella rauhoittelulla pystymme kuitenkin hiljalleen purkamaan näitä reaktiomalleja, jolloin uupunutkin alkaa hiljalleen sietämään enemmän psyykkistä ja fyysistä rasitusta.
Alitajuntamme alkaa jälleen oppia, että työnteko ei muodostakaan meille samanlaista uhkaa kuin aiemmin, ja että siihen ei tarvitse reagoida tuottamalla suojaavia uupumusoireita. Epäilemättä lähes jokainen uupumuksesta toipuva tipahtaa useita kertoja vanhoihin sisäistettyihin reaktiomalleihinsa, eikä tie takaisin parempaan jaksamiseen ole aivan mutkaton. Vähä vähältä näitä ”tipahduksia” tapahtuu kuitenkin yhä harvemmin ja harvemmin. Sisäinen turvan kokemuksemme alkaa vahvistua, ja sitä myöten unen laatukin alkaa palautua. Toisin sanoen alitajuntamme oppii luottamaan, että pidämme itsemme puolia tietoisesti eikä sen tarvitse enää olla jatkuvasti hälytystilassa.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Veli-Matti Anttila
www.sisainenmatka.fi
