”Ethän koskaan luovu unelmistasi. Silloinkaan luovuta, kun usko käy vähiin ja pää tahtoo painua alas, älä edes silloin kun vierii vuodet ja haaveet kuin loittonisivat vain — sillä, kun aika on se tapahtuu kuin tarkoitus on! Kiitos 105-vuotias Hattulan Pyhän Ristin kuoro ja Ari Lehtonen kantaesityksestä Näen Sinut -teokselle, johon sain kunnian tilauksesta tehdä tekstin. Upea sävellys Juuso Vanonen.”
~ Näissä mietteissä juhlakonsertin päätteksi hämmentyneen kiitollisin mielin ~
Kun tämä muisto ponnahti sosiaaalisesta mediastani esiin, yhäkin kädet alkoivat täristä ja sydän tykytellä – vanha tuttu pelko ja häpeäkin nostavat päätään. Haluan silti kohottaa katseeni, puhua siitä ja nostaa tämän tärkeän muiston esiin uudelleen, koska häpeä ja pelko laantuvat nimenomaan näkyväksi tekemällä, kuten niistä puhumalla. Silloin avautuu mahdollisuus sille, että hyvä todellisuus voi realisoitua kun vastassa ei olekaan hylkääminen vaan hyväksyntä.
Aikamoiset kipuilut syntyi tässä sanoittamisprosessissa erityisesti siitä pelosta miten ihmiset tällaiseen tempaukseen suhtautuisivat; mielessäni huusi sisäinen kriitikkoni ja tuomarini, että mikä minä olen mitättömän kokemukseni ja osaamiseni kanssa tällaiseen haasteeseen vastaamaan! Eihän minulla ole edes mitään koulutusta musiikin sanoittamiseen – hyi, häpeä! Anna ammattilaisten hoitaa se mihin heillä on osaaminen!
Kuitenkin, kuoron johtajalle oli tullut intuitiivinen varmuus siitä, että juhlateoksen sanoitusta tulee pyytää minulta. Hän ei tiennyt miten paljon olin kirjoittanut elämäni aikana pöytälaatikkoon, vaan oli lukenut joitakin tekstejäni facebookissa. Ei hän tiennyt sitäkään, että yksi suuri unelmani oli sanoittaa joskus laulu. Haaveeni oli kuitenkin kuultu.
Tämä liikuttaa minua yhä ja haastaa nöyräksi yleensäkin lahjojen edessä: jos joku on tullut kosketetuksi sanoitusteni kautta, siinä ei ole kysymys minusta vaan siitä mitä kauttani tahdotaan toisten palvelemiseksi synnyttää.
Tahdon olla hyvän palveluksessa – se oli valintani tuolloin kolme vuotta sitten, ja on edelleenkin. Häpeä ja pelko sulavat sillä rakkaudella, johon nekin ja koko keskeneräinen minä, mahtuvat.
NÄEN SINUT
Pää painunut eteisessä
seisoo taakka harteillaan
tuhat timanttia poskipäissä
arvoa ei kuitenkaan
omin voimin ja suorituksin
tietä raivaamaan väsynyt
totuudelta suojautuneena
itsensä hylännyt
Katseensa kohottaa
kuulee kuulee äänen
Olen tässä ja sinua katson
rakastaen uskotko sen
olen valmistanut tietä
se on sinun näköinen
timantteja maljani täynnä
tallessa jokainen
ei turha yksikään päivä
olet arvokas uskotko sen
Rakastettu alkaa rakastaa
löytää löytää taivaan
Joku katsoo silmiin ja hymyilee
toinen tarjoo olkapäätä
luonto syntyy yhä uudelleen
lämpö sulattaa paksua jäätä
naakkaparven kaaoksessakin
on paikka jokaisella
vain hetki ja asettuvat riviin
kuin piirretty helminauha
ei virheitä vaan suunnitelmaa
ei toivoa vie kuolemakaan
elää elää aina
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
