Vapaus ja turva

08.10.2020

Tunnetko olosi vapaaksi? Mitä vapaus sinulle merkitsee? Miltä vapaus tuntuu? Pystytkö aistimaan syvältä sisimmästäsi tämän ehkä kovastikin tukahdutetun tarpeen?

Sisäisellä vapaudella tarkoitetaan yleensä mm. ihmisen vapautta valita miten suhtautua asioihin, joita hänelle tapahtuu. Aina emme voi valita olosuhteita, joissa olemme, mutta meidän on mahdollista valita, miten vallitseviin olosuhteisiin suhtaudumme. Vapaus valita oma suhtautuminen ei ole selviö, jollemme vielä tiedosta tämän valinnan mahdollisuuden olemassaoloa. Saatamme toimia ehdollistuneen koneen lailla reagoiden olosuhteisiin aina samalla tavalla. Silloin emme ole todella vapaita, vaikka emme sitä todennäköisesti tiedostakaan.

Vapaus tehdä valintoja oman elämänsä suhteen on ihmisen hyvinvoinnin kannalta nähdäkseni keskeistä. Olen pohtinut, olemmeko ihmisinä, kulttuurina ja yhteiskuntana pahemman kerran kadottaneet yhteyden omaan vapauden tarpeeseemme? Vai voiko sitä edes kutsua tarpeeksi? Onko vapaus itseasiassa jotakin hyvin perustavanlaatuista, joka löytyy sielumme ytimestä? Voimmeko voida hyvin, jollemme koe itseämme vapaiksi? Voisiko merkittävä osa yhteiskunnassa olevasta pahoinvoinnista selittyä vapauden tarpeen tukahduttamisella? Pelko on vapauden vihollinen. Pelko saa meidät takertumaan valheellisiin turvarakennelmiin, jotka lopulta salpaavat meissä olevan luonnollisen elämänilon. Turvarakennelman suoma turva ei perustu totuuteen vaan valheeseen. Jotta ihminen voi tuntea itsensä vapaaksi, häneltä tulee löytyä terve luottamus elämää kohtaan. Tarvitsemme kipeästi tietoisuutta siitä, että elämä kantaa.

Vapaus ja turvan tarve on totuttu näkemään eräänlaisina vastapareina. Jos kurotat vapauteen, menetät turvaa ja päinvastoin. Mutta voisiko tässäkin katsantokannassa olla jotakin tarkistettavaa? Puhun ennen kaikkea psykologisesta turvan kokemuksesta. Voiko kyseessä olla jo hyvin varhain opittu malli, joka on lähtöisin omasta perheestä ja vanhempien autoritäärisestä suhtautumisesta lapsiin? Saman autoritäärisen suhtautumisen lapsi kohtaa myöhemmin myös yhteiskunnan muissa instituutioissa. Lapsi tarvitsee rajoja, en puhu siitä. Pohdin ennenkin niitä tapoja, joilla olemme oppineet ”kasvattamaan”. Keppi, porkkana, uhkailu, niillä pysyy ”ruodussa”. Näillä menetelmillä, vapauden tarpeesta kiinni pitäminen merkitsisi lapselle turvattomuutta ja hylätyksi tulemista. Hylätyksi tuleminen ei ole lapsen selviytymisen kannalta todellinen vaihtoehto, joten hän oppii hautaamaan vapauden tarpeensa. Näin hän alkaa hiljalleen oppia alistumista, jotta hän kelpaisi ja jotta voisi saada tarvitsemaansa turvaa vanhemmilta. Mutta alkaako lapsi hiljalleen kadottamaan samalla kosketuksensa siihen iloon, joka liittyy keskeisellä tavalla vapauteen? Alkaako tämä yhteiskunnan mallikansalaiseksi kasvatettu kantamaan sisällään tiedostamattaan onnettomuutta menetetystä vapaudesta?

Syntyykö aito ja todellinen turva lopulta siitä, että meillä on aina jokin auktoriteetti, johon turvaudumme? Voisiko aito sisäinen turvan kokemus kummuta jostakin paljon syvemmältä sisältämme? Voisiko olla mahdollista, että tämä sisäinen turvan kokemus ei olisikaan ristiriidassa sielumme ytimeen kuuluvan vapauden kanssa? Voisiko aito turvan kokemus syntyä siitä, että meistä jokainen oppii tunnistamaan ja valitsemaan rakkauden?

Ihminen tavattavissa -terapeutti Veli-Matti Anttila, Turku
Yhteydenotot puh. 050 3770148

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.