Voi kunpa maa minut nielaisisi!

05.11.2019

Yhtäkkiä koen epävarmuutta ja solahdan tunteeseen, jonka vallassa vääristyvät ajatukset itsestäni: en osaa, olen naurettava, olen armottomasti mokannut, olen surkea, voi kunpa maa minut nielaisisi. Häpeä valtaa tilaa ja on valmis polkemaan minut maan rakoon. 

Mitä juuri tapahtui? Mistä häpeä pääsi minut yllättämään? Pystynkö erottamaan onko kokemani nöyryyttäjä tai alistaja, häpeän lietsoja, itsessäni vai ulkopuolellani? 

Onko häpeää kokiessani kyseessä sisäistämäni ääni menneisyyden vääristyneestä ihmissuhteesta, joka nyt toistuu toisen toiminnassa, koska jokin tässä muistuttaa menneisyyteni suhteesta? Vai tuleeko se mahdollisesti toiselta ihmiseltä, joka pyrkii tunkeutumaan rajojeni sisäpuolelle lupaa kysymättä? Tukahduttamaan minut säkenöivällä seitillään? Katsomaan pitkin nenänvartta. Hymyilemään ivallisesti. Kyeten kuin hallitsemaan minua kehonkielellään tai äänenpainoillaan. Manipuloimaan ajatuksiani ja mielipiteitäni saadakseen minut uskomaan olevani juuri niin paljon häntä alempana kuin riittää hänelle kokea itsensä paremmaksi? 

Voinko mitenkään olla varma, että en syytä toista suotta? Entä jos näenkin virheellisesti syyn toisessa tulkitsemalla häntä väärin, koska sisälläni asuukin häpeän lietsoja? Luulen toisen kulmakarvan kohoamisen olevan merkki torjunnasta, tai pitkän hiljaisuuden kertovan naurettavuudestani, johon fiksu toinen miettii sopivan kohteliaita sanoja poikkeuksellisen pitkään ollakseen minulle vain mahdollisimman kiltti välttelemällä sohaisemista naurettavuuteeni? 

Entä jos toinen onkin todella käyttänyt minua nöyryytyksen kohteenaan? Jos hän ei kykenekään empatiaan, eli kuulemaan, saatika välittämään, miltä minusta tuntuu? Entä jos hän pyrkiikin vain hyötymään minusta, koska olen tarpeeksi höynäytettävissä oleva hyväuskoisuuteni ja omien rajojeni häilyvyyden kanssa? Hyötymään esimerkiksi siten, että suostun kantamaan hänen syyllisyyttään ja häpeäänsä, joita hän ei itse pysty kohtaamaan. Ikäänkuin hän näkisi minusta, että en kykene puolustautumaan ja asettamaan rajoja: reagoimaan hänen käytökseensä kieltäytyen ottamasta vastaan sellaista mikä ei minulle kuulu, vaan suostun kantamaan kaiken pahoinvoinninkin uhalla. Raavin yhä lisää itseäni auki löytääkseni yhä uudelleen syyn toisen käytökseen vain itsestäni. Tällöin hän saa olla näennäisesti vapaa ja jatkaa härskiä hyväksikäyttöään minun ja muiden häpeänkantajiensa kustannuksella. 

Jo lähtökohtaisesti voin puhua vain omasta puolestani. Tutkia sitä mitä minussa tapahtuu tilanteessa, jossa maa altani uhkaa toisen toiminnan vuoksi romahtaa. Kuulla itseäni ja mahdollisuuksien mukaan varmistaa toiselta mitä hän tahtoo minulle toiminnallaan kertoa. Eli löytää se tapahtuuko tilanteessa oleva paha itseni sisä- vai ulkopuolella. Kysyä kuka nyt puhuu? Kuulla kuka on se joka yrittää kertoa minulle että en kelpaa, olen huono, surkea tai naurettava. Onko hän todella tuo toinen ihminen tämän päivän tilanteessa, vai joku jostain vuosien tai vuosikymmenten takaa? 

Oman kokemukseni ja toisen toiminnasta tekemäni tulkinnan tarkistaminen on mahdollista aina silloin, kun vastassani on vastuunsa tunteva ihminen. Jokainen myötätuntoon kykenevä voi samaistua kokemukseen, jossa tarvitsen toisen sanoman tarkistusta. Myötätuntoon kykenevä löytää heti itsensä tilanteesta, jossa on huomannut loukkaantuvansa, pelästyvänsä tai tulleensa satutetuksi toisen ihmisen taholta ja on valmis avaamaan omaa puoltaan tilanteesta, josta mahdollisesti vääriä tulkintoja tein. Tällöin välillämme vallitsee vastavuoroinen ja yhteinen hyvä tahto, jossa läikkyvät myötätunto ja inhimillisyys ja jossa sallitaan myös virheet. 

Sen sijaan ihminen, joka suuttuu ja kokee pelkästään arvosteluna sen, että haluan tarkistaa mitä hän tarkoitti, ei mahdollisesti kestä syystä tai toisesta itsensä tutkimista. 

Kenties koska kantaa niin suurta häpeää, että kokee itseensä kohdistuvana uhkana epäilyksen pienestäkin virheestä omassa toiminnassaan. Tällöin hän saattaa ymmärtämättäänkin kannattaa omaa häpeäänsä minulla syöksemällä sitä päälleni ensin nöyryyttämällä tai pyrkimällä hallitsemaan minua ja sitten vielä suuttumalla siitä, että haluan huolehtia rajoistani, eli reagoida ja varmistaa mistä oikeastaan on kysymys epämukavassa tilanteessa, jossa toinen on kanssani osallisena. 

Löytäessäni häpeän lietsojan itsestäni, tarvitsen rakkaudellista peilausta: ihmissuhteen, jossa saan tulla nähdyksi tällaisenaan, keskeneräisenäkin arvokkaana toisen ihmisen taholta. Häpeä väistyy sieltä minne pääsee rakkaus. 

Havaitessani nöyryyttäjän olevan toinen ihminen tässä ja nyt, on suojaamisen ja suojautumisen aika. Ei itsensä repimisen ja nöyryyttäjän päälleni langettaman syyllisyyden kokemisen tai tutkimisen aika loputtomalla itsetutkistelulla. 

Väärintekeminen on väärin ja siltä on oikeus päästä turvaan sellaisen ihmisen lähelle, joka näkee ja pelastaa paitsi tunkeilijalta, myös itsen tutkimisen loputtomalta vyyhdiltä. Vyyhdiltä, jonka tunnistamiseen ja josta vapautumiseen en vielä itse kykene. 

Alan suojaavan ihmisen kautta ymmärtää, että en voi löytää syytä itsestäni sille pahoinvoinnille, joka kuuluu toiselle ihmiselle. Hän yrittää kannattaa sen minulla, mutta minun tehtäväni on hakeutua suojaan ja sanoa ei. En suostu siihen, en ole sinun oikea kätesi, enkä edes vasen. Minä lopun tähän ja sinä alat tuosta.

Ihminen tavattavissa -terapeuttiharjoittelija Marjo Juutilainen, Hämeenlinna
Ajanvaraukset puh. 050 3486778

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.