Kompleksinen trauma saa ihmisen tuntemaan itsensä hyvin avuttomaksi ja maailman turvattomaksi paikaksi elää. Trauma järkyttää normaalia ajatusmaailmaa niin, että lopulta kehenkään ei voi syvimmiltään luottaa.
Mieli epäilee hyväntahtoisimmankin ihmisen tarkoitusperiä. Jatkuvasti valppaana oleva keho varautuu pahimpaan ja on valmiina taisteluun tai pakoon. Ihmissuhteita on vaikea luoda ja ylläpitää. Pitkään jatkunut kaltoinkohtelu, uhkaava ilmapiiri, psyykkinen laiminlyönti tai vaikea elämän kriisi vaikuttavat vahingollisesti aivojen ja hermoston toimintaan.
Varhain traumatisoitunut lapsi ei opi luottamaan itseensä eikä kommunikoimaan sosiaalista liittymistä vahvistavalla tavalla muiden ihmisten kanssa. Hänelle ei muodostu selkeää minäkuvaa, joka auttaisi integroitumaan omien elämäntapahtumien jatkumoon. Näin saa alkunsa kokemus ulkopuolisuudesta, joka koskee myös omaa elämää. Kun ihminen ei tule nähdyksi sellaisena kuin toivoisi, syntyy häpeän kokemus. Häpeän seurauksena hän tulkitsee herättävänsä muissa vihaa ja halveksuntaa tai arvioi itse itseään kriittisesti ja vihamielisesti. Varhain sisäistetty uskomus itsestä vaikuttaa aikuisuuden persoonallisuuden ja minäkokemuksen muodostumiseen. Kielteisen minäkuvan omaavan ihmisen on vaikea asettua avoimeen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Hänellä voi olla taipumus tulkita muiden ihmisten puheita ja olemusta kielteisesti ja vaikeuksia luottaa omaan intuitioonsa. Erityisesti silloin, kun ihmisellä ei ole muistikuvaa traumatapahtumasta eikä yhteyttä sen aikaisiin tunteisiin, hän on akuisuudessakin altis vahingoittaville ihmissuhteille. Hänen on vaikea tunnistaa muiden ihmisten vahingoittavuutta ja aktivoitua puolustautumaan siltä. Toisaalta häneltä voi myös puuttuu taitoja liittyä muihin siellä, missä on tarjolla rakkautta ja tervettä ihmisyyttä. Koska ihmissuhteet toimivat usein traumalaukaisijoina, on ymmärrettävää, jos traumatisoitunut välttelee läheistä ja syvää yhteyttä toisiin. Usein hän ei edes itse tiedosta näin toimivansa.
Selviytyäkseen kauheista tapahtumista ihmiselle kehittyy erilaisia keinoja erillistää niihin liittyvät tunteet ja kokemukset. Selviytymisstrategiat eivät ole tahdonalaisen toiminnan tulosta vaan kyse on trauman aiheuttamista aivotoiminnan muutoksista tilanteen ratkaisemiseksi. Nykyhetkessä toimimattomia defenssejä on mahdollista oppia tunnistamaan ja purkamaan.
Trauman oireet voivat pysyä piilevinä vuosikymmeniä. Traumasta paraneminen on mahdollista vasta, kun oireet tunnistetaan. Myöhemmän elämän näennäisesti pienikin kriisi voi aktivoida alkuperäisen trauman aiheuttaen mitä moninaisimpia elimellisiä oireita, joille ei löydy fysiologista selitystä. Usein myös ahdistuksen, masennuksen, paniikkihäiriön, pakko-oireiden, unettomuutta ja muiden psyykkisten sairauksien taustalla on trauma. Traumatisoituneen heikko kehotietoisuus johtuu trauman aiheuttamista häiriöistä aivojen hermoverkkojen välisissä yhteyksissä. Trauman seurauksena mm. otsalohkojen kyky havaita ja tulkita kehon sisäisiä tuntemuksia vaikeutuu. Trauma vaikuttaa tunteiden vääristymisen lisäksi myös immuuni- ja hormonijärjestelmän toimintaa. Autonomisen hermoston sympaattinen ja parasympaattinen osa vaikuttavat siihen, miten aivorunko reagoi uhkaan. Sympaattisen hermoston aktivoituminen saa aikaan ylivireystilan, parasympaattinen hermosto on vastuussa sosiaalisen liittymisen eli rauhoittumisen toiminnoista sekä alivireydestä. Terapiassa on keskeistä tukea sosiaalisen liittymisen järjestelmää luomalla luottamusta ja turvaa herättävä ilmapiiri. Ihminen, joka kykenee pysymään optimaalisessa vireystilassaan ja säätelemään tunnetilojaan, pystyy asettumaan aitoon, syvään ja ravitsevaan yhteyteen toisen ihmisen kanssa.
Terapiassa on tärkeää tiedostaa trauman jättämä herkkyys ja haavoittuvuus asiakkaassa. Terapeutin on oltava aidosti kiinnostunut sekä vuorovaikutussuhteesta että asiakkaan kokemusten yhteisestä ymmärtämisestä ja jakamisesta. Koska tietoisuuteen pyrkivät traumaoireet ovat usein hyvin tuskallisia, terapeutilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja malttia odottaa ja olla kiirehtimättä asiakkaan prosessia. Vaikka trauman purkaminen on hidas prosessi, jopa vuosia kestävä, se on onnistuessaan äärettömän palkitseva. Traumasta eheytyminen vapauttaa iloitsemaan elämästä, jollaista traumatisoitunut ei ole ennen kokenut tai traumaoireidensa keskellä pystynyt muistamaan.
Jokaisella ihmisellä on sisäinen kaipuu saada elää juuri omannäköistä elämää. Riittävän pitkäkestoiset, rakastavat ja luottamukselliset suhteet toisiin antaa ihmiselle uskallusta katsoa sitä, kuka hän todellisuudessa on ja elää niin kuin hänelle on parhaaksi. Ihmisen todellinen identiteetti voi muodostua aikuisuudessakin aidossa yhteydessä muihin ihmisiin. Ihmisen syvin tarve on rakkaus. Rakkaus palauttaa kyvyt aistia, tuntea ja olla tarvitseva. Myötätunto ja hyväksyntä sulattaa pois pelkoa ja häpeää. Rakkaus luo yhteyden, jossa voi alkaa luottamaan itsessä oleviin paranamisen mahdollisuuksiin. Traumasta toipuminen on tapahtunut, kun ihmisen sisäiset ja ulkoiset muistot ovat yhdistyneet synteesiksi, eri persoonanosat integroituneet ja todentuneet tapahtumat sijoittuneet niille kuuluvaan aikaan ja paikkaan. Trauma ja uhka ovat selkeästi ohi ja tulevaisuuteen suuntaaminen on luontevaa ja mieluista.
Ihminen tavattavissa -terapeutti ITT® Annie Puhakka
