Yksinäinen ja ulkopuolinen

18.05.2022

Tämä tarina kertoo pienestä linnusta. Tarina voisi olla kertomus yhtä hyvin rumasta ankanpoikasesta kuin parvestaan eksyneestä peiposta. Lintusesta, joka ei oikein koskaan kokenut kuuluvansa joukkoon.

Kun pieni lintunen kuoritui munastaan, hän näki hetken häivähdyksenä äidin rakastavan katseen. Kuin peilistä hän koki ja näki, että hänessä on jotain ainutlaatuista ja ihanaa. Lintuemo oli kuitenkin kovin uuvuksissa kasvatettuaan jo useita muita linnunpoikasia ja pidettyään tyytyväisenä puolisoaan - komeaa ja näyttävää uroslintua. Rakastava katse himmeni emon uupumuksen alle.

Pieni lintunen ei ollut suojassa emon siipien alla, kun parven muut poikaset kohdistivat häneen epäilyksiään: onko hänellä ehkä kuitenkin piian pieni nokka? Miksiköhän tuo höyhenpeitteen väri on niin omituinen? Ollakseen kanalintu hänellä vaikuttaa kuitenkin olevan vesilinnun räpyläntyngät varpaidensa välissä? Omituisen säikkykin on ja kimeä-ääninen? Lopulta pieni lintunen alkoi itsekin uskoa olevansa vesilintu ja kanalinnuksi kelvoton kömpelys.

Pieni lintunen lähti pesästään muuttolintujen mukana ja katosi omille teilleen. Yksin oli hyvä olla, kukaan ei huomannut hänen kanalinnun räpylöitään tai kimeää ääntään. Ei tarvinnut pelätä eikä jännittää. Ei tarvinnut sukia höyheniään eikä koristella töyhtöään. Yksinäisyydessä pienessä lintusessa kyti aina kuitenkin jotain selittämätöntä. Tuo selittämätön oli ikäänkuin kaipuuta kotiin. Selittämätön etsi syliä, kaipasi kosketusta, haparoi kohti lempeää hymyä vauvalinnun tavoin, kurkisteli kivien alle ja matojen kaivertamiin koloihin löytääkseen elämälleen merkityksen.

Suojatakseen itseään pieni lintunen kasvatti itselleen komean uuden kuoren. Kivikovan ja paksun kilven, joka ei murtuisi kovimmastakaan betoniporan piikkauksesta. Ja kun joku koetti murtaa kuoren, pieni lintunen osasi kiillottaa sen huolellisesti niinkuin kukaan koskaan ei olisi osunutkaan siihen ja piilotti kivun iskusta sylälle kuoren uumeniin. Helppoa, hän ajatteli iskuista ja selitti itselleen niiden kuuluvan pieneen lintusen elämään. Olihan hän tottunut niihin kuoriutumisestaan saakka!

Pieni lintunen jatkoi elämäänsä. Hän oppi oravia ja hiiriä seuraamalla pyörimään elämän pyörässä. Juoksemaan pyörässä joka päivä toivoen, että mikään ei muuttuisi, koska muutokset kävivät kerta kerran jälkeen kipeämmiksi ja hankalammiksi kohdata. Hän toivoi vain selviävänsä. Elämästä kadoksissa ollut ilo tuntui hautautuvan vain syvemmälle arjen uumeniin. Juhlapyhien pysähtynyt tunnelma alkoi pelottaa - silloin täytyi juosta vielä kovemmin ettei kaatuisi. Usko elämän merkityksellisyyteen hiipui hiipumistaan…

Eräänä keväisenä päivänä, kun kastemadoilla oli vuoden kiireisimmät ajat pitää multaa kuohkeana, pieni lintunen paistatteli auringossa matojen puuhia pellon reunalla seuraten. Pieni lintunen havahtui, kun joku toinen lintu laskeutui hänen viereensä sipaisten hänen selkäänsä pehmeällä siivellään. ”Hui” ajatteli pieni lintunen, mutta jostain syystä hän ei nyt osannutkaan pelätä. ”Anteeksi” sanoi sipaisija. ”Taisin lentää innoissani liian läheltä sinua, kun näin nuo herkulliset madot?”. ”Sinulla täytyy olla joku aivan erityinen taito löytäessäsi näin mainion ruokapaikan” sipaisija totesi.

Pienen lintusen sydämessä tuntui lämpöinen läikähdys. Ikäänkuin sipaisija olisi nähnyt hänessä jotain kaunista ja arvokasta? Sitä oli kuitenkin hyvin vaikea uskoa. Ehkä tuo kohteliaisuus olikin vain tarkoitettu hämäykseksi hyvän ruokapaikan anastamiselle? Uteliaisuus kuitenkin voitti ja pieni lintunen päätti olla rohkea tutustuakseen sipaisijaan lähemmin. Ehkä tuohon iloiseen ja kohteliaaseen sipaisijaan olisikin mahdollista luottaa? Ehkä hyvä voisikin olla totta?

Pehmeän siiven sipaisujen määrä tuntui loppumattomalta. Pienen lintusen betoninen suojakuori alkoi murtua ilman piikkaustakin pehmeiden sipaisujen hellästä, mutta niin vahvasta voimasta. Tuo omituinen sipaisija ei tuntunut näkevän edes pienen lintusen kanalinnun räpylöitä tai vääränväristä höyhenpeitettä. Luottamus muihin lintuihin ja usko elämään alkoi palautua. Toisten lintujen pelottavat raakkunat muuttuivat iloiseksi viserrykseksi ja pesämetsän iloiset värit ympäröivät pienen lintusen.

Pieni lintunen oli pian uskaltautunut noiden pehmeiden sipaisujen voimasta jo 15 muun muuttolintuparvien kanssa omille teilleen eksyneen lintusen kanssa yhteiseen, uuteen parveen. He opettelivat nyt käyttämään pehmeitä siipiään sipaistakseen itsestään ja toisistaan esille sen kaikkein kauneimman ja timanttisimman lintupersoonansa.

Nyt pienen lintusen ei enää tarvitse olla yksinäinen eikä kokea ulkopuolisuutta - hän on löytänyt oman parvensa, ne oikeat veljet ja sisaret. Hyvä on aitoa ja totta!

Toimitusjohtaja Taina Arjanne, Tommy Hellsten -instituutti

 

Youtube: 

Tervetuloa terapeuttiselle vastaanotolle!

Apua voi hakea esimerkiksi ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin, työuupumuksesta toipumiseen, vanhemmuuteen, tunne-elämän haasteisiin tai oman elämän suunnan tarkistamiseen.